TAAS TÄÄLLÄ

Pitkä aika on edellisestä postauksesta. Tiesin, että pitkä, mutta nyt pitkästä aikaa Bloggerin avatessani järkytyin että siitä on kolme kuukautta! Miulla oli siis tänä keväänä pääsykoeluku-urakka, joka vei oikeasti niin paljon aikaa, etten vähää vapaa-aikaani jaksanut blogia kirjoitella. Luku-urakan aikana(kin) ja jälkeen matkustelin myös paljon, ja muuten vaan ihana kesäsää ja kaverit ovat saaneet meikäläisen pysymään huolella poissa koneen äärestä.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana on siis tullut päntättyä pääsykokeeseen, liityttyä suomalaiseen naiskuoroon, pelattua miljoona erää Monopolya, käytyä Saksassa, Itävallassa, Suomessa ja Italiassa, vietettyä juhannusta ja käytyä päiväreissuilla ensin aurinkoisessa Brightonissa ja sitten kauniissa, vanhassa Bathissa. Nämä kaksi kuvaa ovatkin eiliseltä Bathin reissulta.

Niistä pääsykokeista sitten sen verran, että pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistoon! Tulokset tulivat pari päivää sitten ja fiilis oli aika mahtava, kun opintopolussa oli vihdoin tulokset nähtävillä ja vieläpä näin positiiviset tulokset. Tätä onnistumista seuraa tietysti poismuutto Lontoosta, ja lentoliput on varattu tämän kuun viimeiselle päivälle. Seuraa muutto Suomeen ja kämpän etsiminen Helsingistä. Nyt olisi hoidettava tukien ja lainan haut sekä kämppä, ah niin ihanat opiskelijan velvollisuudet kutsuvat jo nyt. Pahinta ei ole saapua perille vaan lähteä, ja kauhistuttaa, kuinka vähiin päivät käyvät. Elämän on kuitenkin jatkuttava ja asioiden muututtava, ja onneksi tässä muutoksessa on se äärimmäisen positiivinenkin puoli, nimittäin opiskelujen alku. Ikävä jää Lontoota ja ihmisiä, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni tulen asumaan Suomen pääkaupungissa ja odotan sitä kyllä aikamoisella innolla.

Täällä on ihana kesä menossa, ja ollaan oltu pellavapään kanssa taas vaihteeksi paljon liikenteessä. Yritän nyt ottaa lopusta ajastamme yhdessä niin paljon irti kuin mahdollista. Vielä jos pari päiväreissua ehtisi heittää, viimeisetkin Lontoon-nähtävyydet käydä läpi, käydä vaatekaapin läpi ja myydä sieltä kaiken turhan sekä tietysti koko kodin irtaimiston ja pakata. .Muuttaminen on aika kamalaa... :-D

Yritän aktivoitua tän blogin kanssa ja saada kaikki ihanat matkakuvat tänne. Toivossa on hyvä elää... ;-)

Ensimmäinen päivä uudessa työssä

Työpaikan vaihtaminen oli vielä rankempaa kuin kuvittelin. Viime viikon torstaina edellisen perheen 9-vuotias päätti päästää minut viimein lähelleen. Koko viime viikko kului meiltä kaikilta epäuskoisissa tunnelmissa. "Voidaan tehdä ensi viikolla sitä ja tätä - eikun eipäs voidakaan." Molemmat tytöt ilmoittivat, etten saa mennä yhtään mihinkään. Toinen ilmoitti naulaavansa miut pöytään ja toinen sanoi, ettei aio päästää miusta irti koskaan. Perjantaina sitten kun vein tytöt töistä palaavaa isäänsä vastaan ja jätin samalla isälle avaimeni, nieleskelin kyyneleitä. Ja kun sitten lähdin junaan ja tytöt jäivät asemalle vilkuttamaan, en pystynyt enää pidättelemään kyyneleitä. En ole enää heidän hoitajansa.

En kuvitellut, että uuden työn aloittaminenkin olisi vaikeaa, vaan niin se vaan oli. Itkin eilen illalla, koska tiesin, etten ollut aamulla menossa enää sinne, mihin olen koko vuoden työmatkani suunnannut. Miulla on niin kamalan kova ikävä tyttöjä, koko perhettä ja kaikkea sitä tuttua ja turvallista.

Ei siellä uudessa työssä kamalaa ollut, päinvastoin. Kun sain muistutettua itselleni, että tästäkin paikasta tulee tuttu, koko ajatus alkoi tuntua helpommalta. Minun ja pikkuneidin päivä sujui hyväntuulisesti ja joutuisasti. Ulkoilimme maatilalla, jonka takana siintävät korkeat toimistorakennukset (jotenkin ristiriitaista...) ja luimme kasan kirjoja ja lauleskelimme. Tyttö on suloinen ja helppohoitoinen.

Tämän työn aloitus tuntui paluulta Camberleyyn, eli ensimmäiseen isäntäperheeseeni - mutta pelkästään positiivisilla tavoilla. Ensinnäkin tämän perheen asuinalue muistuttaa kovasti Surreya (maakunta, jossa Camberley sijaitsee), vaikka Lontoossa onkin. Toisekseen, olen asunut Englannissa hyvin pian vuoden, eli tähän samaan vuodenaikaan asuin Camberleyssä. Tämä syysilma, jota muutenkin rakastan, tuo mieleen niitä hyviä muistoja Camberleystä. Ja kolmanneksi, tämä pikkuneiti on aika lailla samanikäinen nyt kuin ensimmäisen perheen poika oli siellä aloittaessani, joten flashbackeja tulee myös lastenhoitoon liittyen. Niin turhalta kuin se tuntuukin, olen ikävöinyt Camberleyyn p a l j o n. Siksi nämä samankaltaisuudet helpottavat ikävää ;-)

Ja poikkeuksellisesti tällä viikolla on vain kolme työpäivää. Pehmeä lasku uuteen arkeen. Tervetuloa syksy!