tiistai 3. helmikuuta 2015

Valkean vaipan jo saanut on maa



Moikka!

Tänä aamuna unenpöpperössä havaitsin että vessan kattoikkuna oli lumessa. Arvelin sen olevan kuitenkin vaan yöllä satanutta lumen ja rännän välimuotoa, joka katoaisi pikkuhetkessä lämpötilan kohotessa aamua kohti. Kuitenkin kun varttia vaille 7 astuin ovesta ulos, hämmästyin. Sehän olikin ihan oikeaa lunta!

Hauskinta tässä on se, kuinka innoissani olin ja kuinka paljon otin kuvia. Oon sentään suomalainen ja siten tottunut lumeen joka talvi :-D Kai se johtuu siitä, etten oo nähny lunta täällä koko talvena eikä siitä, että oisin englantilaistunu liikaa ;)

Ja siitä päästään englantilaisten suhtautumiseen säähän. Oon miettiny tätä jo jonkun aikaa! Ensinnäkin ensimmäiset uggit oli katukuvassa jo syyskuussa, kun oli vielä ihan kunnolla lämmin (jopa +20'c). Nyt kun lämpötila on lähellä nollaa, neitokaiset kipittää ballerinoissa tai, ihan oikeesti, varvassandaaleissa. Joulukuussa eräänä aamuna oltiin Mian kanssa lähdössä johonkin ja törmättiin ulko-ovella Mian hostäitiin. Hän hyrähti ja sanoi "kauheen kylmä täällä!" Päällä sillä oli toppaliivi ja pakkasta pari astetta. No ei ihme että palelee jos ei voi takkia päälle laittaa! Nytkin tulee melkein joka päivä vastaan joku shortseissa. Tyttöjen koululla juoksentelee joka iltapäivä lapsia shortseissa ja t-paidoissa tulossa ulkoliikuntatunnilta. Miun hoitama 3-vuotias käyttää rukkasia ulkona, mutta en oo nähny yhdelläkään vaunuissa tai rattaissa olevalla lapsukaisella lapasia. Niillä on AINA sormet paljaana. Siis pikku taaperoilla ja vauvoilla, ressukoilla sormet paljaana. En ees ymmärrä miten äidit voi tehdä lapsilleen niin, omiakin sormia paleltaa aina ku noita sankarittaria lapsineen nään. Ja tänä aamuna junassa oli mies t-paidalla. Ja ulkona satoi lunta. Myöskin junalle kävellessä tuli vastaan useempikin ihminen sateenvarjon kanssa. Lumisateessa sateenvarjo? :-D Anna mun kaikki kestää!

Jos mainitsen täällä että miulla on kylmä, vastaus on 99% kerroista "oot suomalainen, ei siulla pitäs olla kylmä!"
Totuus on se, että mie oon aina ollu vilukissa, ja toisekseen se miks suomalaisten ajatellaan kestävän paremmin kylmää johtuu aika varmasti lähinnä siitä, että meillä on tervettä järkeä pukeutumiseen liittyen. Ei siitä, että oltais ilman takkia kolmeenkymmeneen pakkasasteeseen saakka ja sitten kylmempi ei tuntuis missään, vaikka internetin hulvattomat meemit niin väittääkin...

Nyt tosin on lumet jo melkein sulanu. Ei ne täällä maahan pitkäks aikaa jää :-(

2 kommenttia:

  1. Oon kans ihmetelly ihmisten pukeutumista täällä, ja parit varvassandaalit joulu-tammikuussa on kans tullu vastaan... Ihme touhua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep...! Tuli taas eilenillalla työmatkalla vastaan nainen capreissa. En vaan tajua. :D

      Poista