SUURIA SUURIA UUTISIA

Nyt tapahtuu. Nyt nimittäin tapahtuu.

Ensinnäkin kaikkein suurin asia on se, että en aio tulla vielä Suomeen, vaan jään Lontooseen. Lähipiirissä on tätä jo ennusteltu ja arvailtu aiemminkin, mutta lopullisen päätöksen tein pari viikkoa sitten. Syitä päätöksen taustalla on monia: en halua vielä jättää Lontoota, tahdon elää elämääni nyt kun olen nuori ja minulla on siihen mahdollisuus, ja kaikkein suurimpana on yllättäen järkisyy.

Minullahan on siis yliopistopaikka Suomessa, mutten ole erityisen kiinnostunut siitä. Siispä tulevan ammattini puolesta tähän kouluunkin meno olisi ns. välivuosi. Välivuosi, jonka aikana opiskelisin jotakin vain voidakseni sanoa opiskelevani. Tiedättehän, sellaista täyteopiskelua, että saa jotain tekemistä elämäänsä. Tämän vuoden ajan eläisin opintotuella kituuttaen ja säästöjäni kuluttaen, ja sitten keväällä stressaisin pääsykokeiden kanssa huolehtien samalla sen hetkisestä opiskelustani. En voisi keskittää pääsykoelukemiseen täyttä energiaani, sillä alla olisivat toiset opinnot kesken. Lisäksi veisin opiskelupaikan yhdeltä varasijalla olevalta, joka saattaisi haluta tätä paikkaa enemmän kuin mitään muuta. Minä veisin sen, minä, jota ala ei kiinnosta, minä, joka en ottaisi paikasta suurinta hyötyä irti.

Täällä Lontoossa voin elää omaa ihanaa elämääni, ja elää omilla palkkatuloillani. Minun ei tarvitse kituuttaa opintotuella, tuhlata opintotukikuukausiani merkityksettömään täyteopiskeluun, tuhlata säästöjäni ja kenties ottaa opintolainaa. Täällä minulla on jo asunto, minulla on elämä, ja voin elättää itse itseni - yhteiskunnan ei tarvitse. Lisäksi voin miettiä vielä rauhassa, mihin haluan hakea kouluun, sitten kun haluan hakea.

Tiedän, että on ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että kyllä jo 20-vuotiaan pitäisi mennä kouluun ja asettua aloilleen. Toisaalta sanotaan, että nuorena pitäisi elää, aina pitäisi seurata omia unelmiaan ja yrittää elää niitä todeksi. Sanotaan, että pitäisi nähdä maailmaa, avartaa maailmankatsomustaan, ja esim. perheen perustamisen aika on myöhemmin. Miksi siis tuomitsisit minua, joka jään tekemään töitä opiskelun sijaan? Aion kyllä opiskellakin, toden totta aion. Jos minusta nyt tuntuu, että tahdon vielä miettiä, ei siinä ole mitään pahaa. Ehdin opiskella vielä tulevaisuudessakin.

Toinen suuri uutinen on se, että sain tänään uuden työpaikan! Olen jäämispäätöksestäni huolimatta elänyt hieman epävarmaa elämää tulevaisuuttani koskien: tosiaan, nykyisessä työpaikassani olisi syksystä alkaen tarjolla vain noin 15 viikkotuntia, ja sen kyllä osaatte aavistaa, ettei moisilla viikkotunneilla itseään elätetä. Yritin etsiä itselleni toista työtä siihen rinnalle, mutta se osoittautui vaikeaksi, sillä lastenhoito oli minulla ykköskiinnostuksenkohteena. Aloin vähitellen etsiä muitakin töitä aamupäiviksi, mutta sitten sain uskomattoman tilaisuuden ja sain kokonaan uuden lastenhoitotyön! Otin sen ilolla vastaan, mutta surukseni joudun sanomaan heipat nykyiselle perheelleni. Niin se vaan on, että joskus täytyy tehdä uhrauksia ja vaikeitakin päätöksiä. Ja olen kyllä innoissani myös tästä uudesta työstä! Ensinnäkin, saan palkankorotuksen ja alan maksaa veroja! Tähän asti olen tehnyt töitä verottomana, mutta ennen kuin kukaan ehtii älähtää, kyse ei ole veropetoksesta tai harmaasta taloudesta! Kyse on siitä, että paikan saadessani laskin tulevat tuloni yhteen olettaen palaavani kesän lopussa Suomeen. Yhteenlasketut tulot jäivät verotuksen minimitulorajan alapuolelle, eli veroja ei tarvinnut maksaa. Nyt sitten tietenkin, kun tänne jään vielä loppuvuodeksikin ja saan parempaa palkkaakin, täytyy veroja alkaa maksaa ja teen sen mielelläni. Käytän täällä hyväkseni verovaroin kustannettuja palveluita, joten teen vain oman osani alkamalla maksaa sitä, mikä minun kuuluukin maksaa, enkä ole harmaan talouden työntekijä.

Uudessa työssäni hoidan vain yhtä lasta, noin puolentoista vuoden ikäistä tyttöä. Perhe on myös suomalainen ja he vaikuttavat tosi mukavilta :-) työhaastattelu meni tosi nappiin paitsi minun, ilmeisesti myös heidän mielestään! Noin kuukauden kuluttua vaihtuu siis meikäläisen työpaikka.

(Mutta nyt jo on etukäteen ikävä nykyisiä lapsia... Voiii että. Nyyyh!)

Jään edelleen asumaan tähän, missä asun nytkin, vaikka työmatkani pitenee noin puolella tunnilla. No, alle tunnin se on edelleen, eli Lontoon mittakaavassa ei paha! Tänään jäin lomalle, ah autuutta! Viikonlopulle ja maanantaille on jo suunnitelmat lyöty lukkoon, ja maanantai-iltana suuntaan lentokentälle ja otan suunnan kohti Suomea! Sieltä palaan takaisin tuoden perheeni mukanani, ja sitten vietämme lomaviikon yhdessä Lontoossa. Siitä parin viikon päästä lähdetään isommalla porukalla New Forestiin telttailemaan, wuhuu! Vähän eräelämää tän nykyisen citytytön viikonloppuun! Tulevaisuus kuulostaa nyt niin hyvältä, että maltan tuskin odottaa! :-)

LEMPPAREITA

V-KAULA-AUKKO

Oon ihan ihastunut v-kaula-aukkoisiin paitoihin. Kuukausia sitten näin jossain lehdessä tuollaisen V:n muotoisen kaulakorun, ja ihastuin siihen ikihyviksi. Lienee tarpeetonta sanoa, että kun Primarkin koruosastolla sellainen huuteli yhden punnan hintaansa, se lähti hyvin äkkiä mukaan. Tässä onkin miun tän hetken lemppari yläosa: v-kaula-aukko ja v-koru. Näyttää huolitellulta ja kauniilta mutta on helppo. Tykkään!

TUNEIN-RADIOSOVELLUS
Tällä sovelluksella voi kuunnella mitä tahansa radiota nettiyhteydellä! En jostain syystä oo saanu läppärilläni nettiradioita toimimaan, johtuisko siitä, että tää kone on muutenkin ihan susi. Mutta onneksi TuneInillä onnistuu suomalaisen radion kuunteleminen hyvinkin helposti! :-)

SKRÄPPÄYS
Skräppäysinnostus on nostanut päätään pitkästä aikaa. Jotain rentouttavaa on siinä, että selaa läpi kasakaupalla lehtiä, leikkelee kaiken kiinnostavan ja sommittelee niitä vihkon sivuille kokonaisuuksiksi. Ryhdyin tähän lähinnä siksi, että "no on tylsää ja noita ilmaisjakelulehtiä on kerääntynyt, pitäisköhän leikellä ne että sais heittää sit roskiin" ja täähän tempaisi taas mukaansa! :-)

LUKEMINEN
Myös lukemisesta oon innostunut suuresti taas pienen tauon jälkeen. Varsinkin, kun oon huomannut, että englanninkielisetkin kirjat menee täysin ongelmitta, mitä ennen arastelin. Täällä Englannissa ei kirjastoissa oikeestaan oo tällasia hömppäkirjoja ollenkaan, joten oon ostanut nää kaikki itse. Suurin osa on kuitenkin kirpputorilta alle punnan hintaan, ja sinnehän ne voi sitten takaisin kiikuttaa, jos tavarasta tarttee eroon päästä! Oon itse asiassa luonnostellut tästä lukemisesta vähän pidempää postausta, sitä luvassa sitten, kun saan koottua vielä pari kirjavinkkiä.

CADBURYN CHIPS AHOY! -SUKLAA
Voi vitsit että tää on hyvää! :p Puntakaupasta sai kaksi levyä punnalla (!), joten sitä piti ostaa varastoon. Ai nam, aatelkaa nyt, suklaakeksin palasia suklaassa... *sydänsilmäemoji*

ESSIEN FUNNY FACE -SÄVYINEN KYNSILAKKA
Tää kynsilakka on päätynyt viime aikoina kynsiin useimmiten. Leviää helposti ja tasaisesti, on pigmenttistä eli yksi kerros riittää, ja kuivuu nopeasti. Ja onhan tää aika kivan raikas värikin!

SKIN THERAPY -IHONHOITOSARJA
Syksyllä ollessani hieman vähissä varoissa meni kasvoputsarini loppumaan. Nappasin kaupasta mukaan halvimman, minkä löysin... Ja rakastuin. Tää sarja on siis ihan tajuttoman halpa: alle punnan per purkki. Tuoksuu hyvältä ja mie oon kyllä ollut ihan tyytyväinen tän tuloksiin. (Paremmin sopii ainakin kuin esim Neutrogenan tuotteet) Miun kasvojen iho on kyllä nyt huonommassa kunnossa kuin pari vuotta sitten, mutta toisaalta siihen voi vaikuttaa niin moni muukin asia kuin putsari.

EARL GREY -TEE
Just niin kuumana, että sen pystyy just ja just juomaan, lorauksella maitoa. Aaaai että! Tää kyseinen tee vielä näyttää aika porvarilliselta, mutta todellisuus on se, että vaikka se on reilua kauppaa, se maksaa £1,50 /50 pussia.

SAKAREN KUORINTA-AINE
Mainitsin muutama kuukausi sitten, että miut oli raahattu Sakareen ja myyty miulle kasvojen kuorinta-aine. Oon ollu siihen kuorinta-aineeseen tosi tyytyväinen, joten nyt kun miut ja Tia taas kiskottiin sisään, päädyin ostamaan tän kuorinta-aineen vartalolle. Sakare on sellainen kauppa, että sinne oikeesti huomaa päätyneensä sisään ihan vahingossa. Sitten ne esittelee tuotteensa iholle niin, että niistä mykistyy, ja myy kaiken :-D Mutta miusta tuo noiden markkinointi- ja myyntikeinot on ihan loistavia ja asiakaspalvelu kuin toisesta sfääristä, joten sinne sisään imaistuksi tuleminen on oikeastaan miusta aina vaan yhtä mukava kokemus. No, tää kyseinen scrubbi sisältää kuolleenmeren suolaa ja uskokaa tai älkää, tällä tulee ihosta ku vauvan peppu! (toisin kuin miun vanhalla kropan kuorinta-aineella, jonka käytön jälkeen en huomaa mitään eroa entiseen... heh) Purkki maksoi £20, mutta teelusikallinen riittää koko kroppaan, joten purkki riittää vuodeksi. Parempaa tää on kun joku puntakaupan, missä on ties mitä kemikaaleja! :-D

Tässä koottuna muutamia tän hetken lemppareita. Tykkään itse lukea tällaisia postauksia, joten päätin toteuttaa itsekin. Vaikka miulla olikin aika brittipainotteiset suosikit ja suurin osa lukijoista asuu Suomessa, oliko jotain samoja lemppareita? 

Kaunein näkemäni paikka Lontoossa tähän asti

Niin, wau. Vieläkin oon ihan fiiliksissä tän takia. Päädyin sattumien kautta tänään Grand Surrey kanaalille / Greenlands Dock -alueelle. En oo ihan varma, millä nimellä tuota pitäis kutsua. Kartassa lukee Grand Surrey Canal mutta tuolla oli kaikkialla kylttejä dockiin ja kun sanakirjasta varmistin, dock voi tarkoittaa paitsi telakkaa myös satamaa tai satama-allasta. Oli sitten mikä oli, kaunis se oli kuin mikä! Sopivasti kanaalin vierellä kulkeva katu kantaa nimeä Finland Street ja läheltä löytyy myös Helsinki Square. Kanaalilla pystyikin melkein huijaamaan itseään, ettei ollut Lontoossa ollenkaan vaan Saimaan vesien äärellä.

Arvatkaa miten mielelläni asuisin tuollaisessa talossa, jonka takapihalla on pelkkää vettä!! Harmi vaan, että tuossa lammikossa tuskin pystyy uimaan. Jos pystyisi, sehän olisi ihan paratiisi! :-D Sääkin helli, ai että kuinka ihanaa oli istuskella penkillä hetki tuntien auringon säteet. Ah.

Myöhemmin tänään kävin sitten shoppailemassa yhden pitkään himoitsemani jutun ja sitten otin tuben Holborniin, josta kipittelin British Museumiin viimeinkin! Siitä lisää toivottavasti myöhemmin, miulta vaan jotenkin tuppaa jäämään nuo museopostaukset roikkumaan.. Nimim. Kävin Victoria & Albert -museossa helmikuussa ja ne kuvat oottelee edelleen... krhm...

Oon ollut vähän surullinen ja levoton pari viime päivää, mutta tänään on ollut hyvä, ihana päivä. Sitä paitsi kuka voisikaan olla surullinen veden äärellä auringon paistaessa??

DON'T GIVE UP YOUR DREAMS, KEEP ON SLEEPING

En osaa päättää, rakastanko enemmän aikaisin heräämistä vai myöhään nukkumista. On ihanaa nousta virkeänä aikaisin aamulla ja istua teekupposen kanssa katsomassa, kun maailma herää. On ihanaa, että vaikka puutarhassa istuisi tunnin, kello on silti vasta vähän, ja koko päivä aikaa tehdä asioita. Toisaalta on ihanan suloista käpertyä peiton alle lämpimään vielä hetkeksi...

Olen ihminen, jolle aamuheräämiset ovat aina olleet suhteellisen helppoja. En käytä torkkua ja nousen ylös usein heti kellon soitua, joskus jopa pari minuuttia ennen. Jos oikein unettaa, roikun sängynpohjalla vartin selaamassa somea ja se on miun torkku. (Syön myös aamupalan joka ikinen aamu ennen mihinkään lähtöä. Jos en syö, tulee huono olo koko päiväksi, loppumaton nälkä ja kauhea heikotus!)

lakanat ja keltaiset tyynyliinat amazon.co.uk, molemmat koristetyynyt primark

Pienenä olin siinä suhteessa ihan tavallinen lapsi, että en tykännyt nukkumisesta ja heräsin kukonlaulun aikaan. Päiväkodissa piti nukkua päiväunet, ja makasin kyllä kiltisti paikoillani koko ajan, mutta en koskaan nukkunut. Meillä oli päiväkodissa aina vuoronvaihto kesken päiväuniajan, ja muistan yhden kerran, kun en huomannutkaan vuoron vaihtumista! Olin siis nukkunut. Yhden kerran koko niinä 3 vuotena, mitä päiväkodissa olin. Myöhemmin olen kehittänyt nukkumiseen aivan päinvastaisen rakkaussuhteen ja päiväunet ja nukkumaan käyminen ovat päivän kohokohtia. :-D

"Villeinä lukioaikoina" saatoin valvoa myöhäänkin, vaikka luontaisesti olen iltauninen ja aamuvirkku. Joskus hyvä kirja houkutteli uhmaamaan kelloa, joskus juttelu kavereiden kanssa tai jokin muu juttu. Parin tunnin unien jälkeen saattoi väsyttää, mutta otin sen takaisin päiväunilla koulun jälkeen. Täällä taas oon usein töissä 11 tuntia päivässä, ja herään ennen kuutta. Vaikka tää työ ei oikeastaan ole raskasta fyysisesti eikä henkisesti, on tää kuitenkin tosi raskasta! :-D Siksi pidän tärkeänä kunnon yöunia, joiden olen huomannut olevan suuressa avainasemassa, mitä jaksamiseen tulee. Pyrin käymään varsinkin viikolla nukkumaan yhdeksän ja kymmenen välillä.

kaikki primark :D

Täällä miun huoneessa oli muuttaessani kaksi tyynyä, sinkkupeitto ja tuplapeitto sekä yhdet tuplapeiton pussilakanat. Toin Suomesta mukanani kahdet sinkkulakanat, sillä ne ovat ainoat, joita omistin. Se tuplapeitto kuitenkin houkutteli aina siellä kaapin hyllyllä... Lopulta ratkesin ostamaan tuplalakanat Primarkista. Ihanat! Täällä Englannissa kun ei yleensä käytetä päiväpeittoja lainkaan, ja miun huoneessa on parisänky, ärsyynnyin aina siitä, kun sinkkupeitto ei peittänyt koko sänkyä, kun sänky oli pedattuna. Tuplapeitto tekee sen! Sitten järkeilin tarvitsevani toiset tuplalakanat, jos haluan lakanoitani joskus pestäkin ;) En kuitenkaan meinannut löytää mistään sellaisia, jotka olisivat silmää tarpeeksi miellyttäneet. Lopulta ikuisuuden jatkunut Amazonin selailu tuotti tulosta, ja löysin kuin löysinkin mieleiset, nämä kelta-harmaakukalliset. Tilasin niiden kanssa samaan syssyyn vielä kaksi keltaista tyynyliinaa, ja kaksi harmaata. Viime viikolla kävin sitten ostamassa uudet tyynyt, joten sain neljä tyynyä sängylle. Ne vanhat tyynyt olivat nimittäin ihan kamalat ja vaihdoin usein yöllä nukkuessani toiseen, taitoin niitä kahtia ja tein vaikka mitä, että olisin saanut nukuttua. Ja usein silti heräsin aamulla niska kipeänä. Nyt ostin kaksi memory foam -tyynyä ja ainakin yhden testiyön perusteella muutos oli parempaan suuntaan! Tykkään myös sängyn ilmeestä, kun siinä on neljä tyynyä. Harmaat tyynyliinat laitan sitten vanhoihin tyynyihin, kun vaihdan ensi kerran nuo ensimmäiset lakanat taas käyttöön. :-)

Nyt oon supertyytyväinen miun makkarin ilmeeseen. Jee!
Mitäs tykkäätte? Käytättekö itse sinkku- vai tuplapeittoa? 

TÄNÄ VIIKONLOPPUNA OLEN...

...KÄYNYT EKA KERTAA IKINÄ NANDO'SISSA

Tia kuuli, etten ole vielä koskaan käynyt tässä ravintolassa, joten tytöthän lähti! Pitkän pohdinnan lopuksi otettiin yhteinen annos, joka oli tarkoitettu jaettavaksi. Siinä oli kokonainen kana (heh) ja neljä lisuketta. Ai että oli hyvää! Otettiin lisukkeiksi coleslaw, valkosipulileipä, ranskalaiset ja lehtisalaatti. Suosittelen! :-)


...ETSINYT KISSAA

Hömppä on ollut ihan hömppä koko viikonlopun. Ja reppana.. Perheenäiti pyysi allergioidensa vuoksi, etten päästä enää kissaa sohvalle. Sydäntä särkien oon joutunu häätämään Ellan vierestä vaikka kuinka monesti. Kunpa kissoista ei lähtisi karvaa... :'--(


...KÄYNYT MAGNUMIN POP UP -JÄTSKIKAUPALLA JÄTSKILLÄ

Käytiin Tian kanssa viime lauantaina yrittämässä sisään, mutta jonot olivat valtavat eikä meitä kiinnostanut jonottaa. Perjantai-iltana meillä olikin tuuria, sillä jonoa ei ollut yhtään ja päästiin suoraan sisään! Hehe, kannatti odottaa. Jätski oli tosi hyvää ja ihan tuoretta - paketista kuoriutui pelkkä vaniljajäätelöpuikko, ja jäätelöntekijä dippasi sen suklaassa, jonka sai itse valita. Jäätelöön sai valita myös kolme päällystettä ja koristesuklaan. Namskis!!


...KÄYNYT YÖELÄMÄSSÄ EKA KERTAA IKUISUUKSIIN

Salla houkutteli miut messiin. Mentiin Camdeniin, enkä oo koskaan ennen ollut siellä ulkona. Olipa superkivaa! Yllätyin ihan, kun luulin että olisin taas ollut ensimmäisen lähdössä kotiin ja todennäköisesti ennen puoltayötä. Mutta oli tosi kivaa päästä tanssimaan pitkästä aikaa! Mukana meillä oli vielä kolmas suomalaistyttö ja yksi ruotsalaistyttö, ja olipa hauskaa päästä puhumaan kerrankin kunnolla englantia toisin kuin suomalaisten kavereiden kanssa. Ja kyllä sitä ruotsiakin tuli vähän soperreltua ;)



...HERKUTELLUT VIELÄ LISÄÄ

Ihan kuin ulkona syömisessä ja jätskillä käymisessä ei olisi jo tarpeeksi. No mutta, ruoka on hyvää ja syöminen on kivaa! ;-)

Mitä teidän viikonloppuun? :-)

KUINKA LASTEN VAHTIMINEN TYÖKSENI ON MUUTTANUT MINUA

Nyt olen tehnyt reilut kymmenen kuukautta lastenvahtimista päivätyökseni. Ennen aupair-reissujani en ollut paljon lapsia vahtinut, totta kai omien nuorempien serkkujeni kanssa leikkinyt ja muuta vastaavaa, mutta eihän sitä voi oikein tähän verrata, kun en heistä ole sillä tavalla vastuussa ollut. Täällä homman nimi on kuitenkin ihan eri ja minun käsissäni on ja on ollut näiden lasten arki, leikit, syömiset, päiväunien nukkumiset, kouluun viemiset ja hyvinvointi. Se on iso vastuu ja suuri kunnia. Totta kai sellainen kasvattaa ihmisenä, etenkin minunlaistani nuorta, jolla ei ole kertynyt elämänkokemusta vielä niin runsaasti. Mitä siis olen oppinut ja missä olen muuttunut?

JOHDONMUKAISUUS

Lapsia vahtiessa tärkeää on johdonmukaisuus. Muistan edelleen omasta lapsuudestani, kun joskus aikuiset eivät ehtineet selvittää jotakin minun ja siskoni kinaa, jolloin siskoni oli loukannut minua, ja kuinka epäreilulta se tuntui. Eittämättä on ollut myös tapauksia, jossa minä olen kohdellut siskoani väärin, sitä en kiellä, mutta muistiin on jäänyt se epäreiluuden ja voimattomuuden tunne, kun minua on loukattu, mutta minulta ei ole tarvinnut pyytää anteeksi. Siksipä pidän johdonmukaisuutta yhtenä tärkeimmistä periaatteista, jolla näitä lapsia "kasvatan". Toki täytyy ottaa huomioon lasten ikäero: neljävuotias ei ymmärrä ihan yhtä paljon kuin yhdeksänvuotias. Siksi tilannetta täytyy suhteuttaa. Perussäännöt ovat kuitenkin molemmille samat: roskat roskikseen, sotkut siivotaan, kengät laitetaan nätisti. Sieltä tietokoneelta tullaan takaisin laittamaan kengät nätisti ja maitopurkki jääkaappiin, jos ne ovat jääneet, samalla tavalla kuin barbie-leikeistäkin. Ollaan tästä joskus otettu vähän yhteenkin, mutta aina se vanhempikin tyttö saa lopulta asiat hoidettua. Säännöt ovat kaikille samat ja se helpottaa mielestäni omaakin elämääni, kun molemmilla lapsilla on samat oikeudet ja velvollisuudet.

Johdonmukaisuudessa mielestäni yhtä lailla tärkeää on osoittaa rakkautta tasapuolisesti. Se onkin sitten hieman mutkikkaampi juttu, sillä 9-vuotiasta on hankalampi lähestyä kuin pikkulasta. Pienen lapsen kanssa päästään jo päivässä läheisyyden alkeisiin, kun katua ylittäessä otetaan kädestä kiinni tai kun polveen tulee kolhu. Siitä luottamuksen kasvun myötä sitten läheisyyskin kasvaa, ja nykyään 4-vuotias tahtoo aina pitää kädestä ihan muuten vaan, istua sylissä ja antaa pusuja. 9-vuotias on aivan erilainen, eikä ota uutta ihmistä lähelleen nopeasti. Halailu on kuitenkin yksi helpoimpia tapoja osoittaa kiintymystä. Olen kuusi kuukautta vahtinut näitä tyttöjä, mutta ei olla 9-vuotiaan kanssa oikein vieläkään siellä halailutasolla. On se vähemmän outoa kuin alussa, mutta olen ollut vähän eksyksissä sen kanssa, kuinka hänelle osoitan, että välitän hänestä samalla tavalla kuin pienemmästä, vaikka en halailekaan niin paljon. Olen ratkaissut pulman osoittamalla kiinnostukseni hänen jutuistaan: pelaan hänen kanssaan pelejä, leivon, katson, kun hän lakkaa kynsiä ja esitän tarkentavia lisäkysymyksiä hänen jutuistaan. Tehdään yhdessä tabletin sovelluksella musiikkivideoita ja piirretään yhteisiä kuvia, joihin lisäillään molemmat omia juttujamme. Se tuntuu toimivan, ja olen iloinen siitä. Ja muutama päivä sitten sain halauksenkin :-)



DILEMMAT

Kuten mainitsin aiemmin, joskus 4-vuotiaan ymmärrys ei riitä samalle tasolle kuin 9-vuotiaan. Silloin minun täytyy miettiä tarkkaan, kuinka tilanne ratkaistaan oikeudenmukaisesti. Tässä tosielämän esimerkki muutaman kuukauden takaa:

Tytöt olivat saaneet vanhemmiltaan viikonloppuna suklaapatukat. M (4-v) oli syönyt omansa heti, mutta F (9-v) oli säästänyt omaansa ja söi sen koulun jälkeen jonain työpäivänäni. M halusi myös suklaata. F muistutti hänelle, että hän oli syönyt omansa heti sen saatuaan. M alkoi itkeä ja käski F:n jakaa. Onhan heille opetettu jakamista, ja nyt M oli sitä mieltä, että hänen tuli saada pala F:n suklaasta. F sanoi minulle: "Saanks mä syödä tän kokonaan, pliis, M ei antanut omastaan mulle viikonloppuna, vaikka pyysin jakamaan." No, olin vähän sitä mieltä, ettei F:n tarvitse jakaa omaansa vain siksi, että on säästänyt sitä kauemmin kuin M omaansa. Sitten M otti kuitenkin omenan, antoi sen F:lle ja sanoi "jos jaetaan tämä, saanko sitten palan suklaasta?" Siinä tyttö, silloin vielä 3-vuotias, olisi jakanut omastaan saadakseen toiselta. Mutta... Omena ei ole ihan sama asia kuin suklaapatukka. F katsoi minuun anovasti ja totesi saman asian ääneen. Olin kahden vaiheilla:
F on säästänyt suklaataan ja kun hän viimein haluaa sen syödä, M yrittää vaihtaa sitä omenaan. M on syönyt koko suklaansa aiemmin itse. Omena, joita on pöydällä viisi lisää, ei ole sama asia kuin F:n ikioma suklaapatukka.
Mutta pieni 3-vuotias yrittää opetella jakamista ja antaa F:lle omenastaan. Hän sentään yrittää.

Mitä tässä tehdään?

Tällaiset ristiiitatilanteet ovat ainakin kasvattaneet tuota jo edellämainittua pyrkimystä johdonmukaisuuteen, sekä päättelykykyä (heh). Mutta edelleenkin inhoan näitä tilanteita, joissa on todella vaikeaa päättää, mitä tehdä ja sanoa.



RAHANKÄYTTÖ

Au pairina elämä on varsin huoletonta: itse ei tarvitse maksaa mitään elämisen välttämättömyyksiä, ainoastaan sen, mitä itse haluaa käyttää: uudet vaatteet, herkut, kosmetiikat. Jos palkka hujahtaa heti alkuviikosta, ollaan loppuviikko shoppailematta, ja katsotaan sitten ensi viikolla uudestaan. Mutta minä asun itsekseni, maksan vuokraa, ostan ruokani ja tarvitsen rahaa työmatkoihin. Rahaa on kerta kaikkiaan pakko olla. Varsinkin, kun nyt edessä häämöttävät kaksi palkatonta kesälomaviikkoa, joilta kuitenkin tarvitsee maksaa vuokraa. Olen kehittänyt siitä itselleni varsinaisen ahdistuspallon, mutta kun nyt säästän, niin ehkä selviän siitä. Kaksi viikkoa mennään miinuksella. Mutta sitä en nyt tässä käsittele:D

Vaan sitä, että en voi au pairin tavoin panna kaikkea menemään. Jos ei ole rahaa puhelinlaskuun, puhelinliittymä suljetaan. Jos ei ole varaa vuokranmaksuun, enpä kauaa saa kämppää pitää. Jos ei ole rahaa ruokaan, en voi syödä kotona. Mutta jos ei ole rahaa työmatkoihin, en pääse töihin. Sepä vasta mukavaa. Siksi miun elämä on ihan oikeasti aikuisen elämää kaikkine vastuullisuuksineen. Ja rakastan sitä. En edes tahtoisi palata au pairiksi, yksinkertaisesti siitä syystä, että nautin tunteesta, kun hoidan kaikki omat asiani itse ja selviän siitä. Tästä lisää seuraavassa kappaleessa.

Joku voi nyt miettiä, että kyllähän tuo asui itsekseen jo lukiossa. Niin asuin, mutta en saanut Kelalta tukia, joten äidin ja iskän rahoillahan sitä elettiin. Ja jos ne ruokarahat loppuivat, niin menin vaan kotiin syömään. Täältä on vähän hankalampi päästä käymään kotona, joten on täytynyt oppia ihan oikeasti vastuullista rahankäyttöä. Ja olen onnellinen, että olen vihdoin sen oppinut!



OLEN ONNELLINEN SIITÄ, ETTÄ OLEN AIKUINEN

Monen aikuisen kuulee (ehkä vitsillä) toivovan, että voisi vielä leikkiä hiekkalaatikolla ainoana huolenaan vauvanuken kesämekon katoaminen. Minä en toivo sitä, en lainkaan, vaan olen silmittömän onnellinen, että olen kasvanut niin isoksi, että ymmärrän itse suurimman osan asioista ilman, että sitä tarvitsee selittää. Ymmärrän itse, että kotiin täytyy kävellä, vaikka miten väsyttäisi, enkä nosta siitä itkupotkuraivaria bussissa. Osaan liikkua itse paikasta toiseen, lukea opasteita ja päätellä asioita.

Lapselle saa kertoa satamiljoonaa kertaa, että ei, se kaksi palloa päällekkäin on kahdeksan, yritäpä muistaa, miten seitsemän piirretään. Vihanneksia syödään siksi, että ne ovat terveellisiä. Lapselle mikään asia ei ole entuudestaan itsestäänselvyys, vaan se täytyy kertoa hänelle niin usein, että siitä tulee itsestäänselvyys. Uuni on kuuma, ei saa koskea. Pysytään jalkakäytävällä. Punaisia päin ei kävellä. Vihreä valo tarkoittaa, että saa mennä. Muista katsoa eteesi kun ajat potkulaudalla. Jos minua ei illalla nukuta, selviän pulmasta itse. Makaan paikallani silmät kiinni, kunnes nukahdan. Lapsi ei. Sängystä noustaan, höpistään, leikitään, ilmeillään, joskus ehkä vähän itketään, kaipaillaan äitiä. Lapsi kyselee välillä yksinkertaisesti niin tyhmiä kysymyksiä (anteeksi). Lapsi alkaa itkeä, jos ei saa tahtoaan läpi: minä ymmärrän, etten aina saa kaikkea. Lapsi olettaa, että haluan itse omista vähistä rahoistani ostaa hänelle uusimman prinsessalehden, ja kun kieltäydyn, hän alkaa itkeä ja väittää, että kyllä isi aina ostaa sen hänelle. Mistä päästäänkin seuraavaan kappaleeseen...



OMAAN JUTTUUN LUOTTAMINEN

Kun aloitin tässä perheessä, tytöt käyttivät usein tekosyytä "kun äiti/isi kyllä antaa". Aluksi jossain jutuissa annoinkin periksi kun tuon kuulin, ajatellen, että ehkä heillä on tosiaan vain niin omat säännöt. Mutta tiesin, ettei esimerkiksi edellisen kappaleen prinsessaesimerkin tarvinnut vaikutta minun käytökseeni tai pistää omaatuntoani. "Isi aina ostaa minulle tämän lehden. Sä et koskaan osta meille mitään!!" Sanoin vain takaisin: "Muistatko kun eilen toin sulle suklaapatukan vaikka ei olisi ollut pakko? Niin. Ja jos isi kerran aina ostaa sen lehden niin eihän tässä sitten mitään hätää, saat varmaan sen kun käyt isin kanssa kaupassa." Tytön ilme meni sellaiseksi, että näin, ettei isi aina osta lehteä.

Sitten kun kielsin tyttöä tekemästä jotain, oli vastaus usein "mutta äiti antaa tehdä näin". Sitten jossain vaiheessa huomasin, että se oli puhdas tekosyy, jolla minua vedätettiin. Tämä tapahtui aika pian, kun 3-vuotias ei tajunnut pysyä kohtuuksissa ja käytti sitä liikaa (onneksi toki minun kannaltani) ja sanoi jotain tyyliin "äiti sanoo ettei tarvitse pestä käsiä kun tulee vessasta!!" Tajusin sekunnissa että jaaha, vai tästä on kyse. Millainen äiti sanoisi lapselleen moista? Väitteen todenperäisyys oli siis täysi nolla. Mutta otin jutusta oman iloni irti ja käytän sitä julmasti tyttöjä vastaan.

Tyttö sanoo "en halua syödä!!!" Minä sanon: "Kylläpä syöt. Äitikin laittoi viestiä ja sanoi että katsothan että tyttö syö lautasen tyhjäksi!"

Tyttö sanoo "en halua mennä leikkipuistoon!!!" Minä sanon "Äiti käski mennä. Nyt mennään." (tää tapahtui viimeksi eilen ja tyttöjen äiti oli oikeasti pyytänyt menemään leikkipuistoon!)

Tyttö sanoo "haluan jäätelön!!!!" Minä sanon: "Ei nyt." Tyttö itkee "miksi?" Minä vastaan "Koska äiti sanoi, ettette saa syödä niin paljon sokeria."

Olen oppinut luottamaan omaan juttuuni ja siihen, että osaan oikeasti hommani. En minä käske lapsia hyppimään portaita alas yhdellä jalalla apinaa leikkien, sehän olisi vaarallistakin. Siinä taas ei ole mitään vaarallista tai pahaa, jos käsken ottamaan itse välipalaa tai siivoamaan sotkut. Ei minua tänne orjaksi ole palkattu vaan lastenhoitajaksi, ja kyllä 9-vuotias osaa jo itse leipänsä voidella :-D Ylipäätäänkin lapset tykkäävät minusta, työnantajani tykkää minusta, ja olen edelleen hengissä ja onnellinen. Eiköhän se kerro siitä, että minun tapani elää ja tehdä töitä on toimiva ja kelvollinen. Osaan tehdä mitä minun tarvitsee tehdä!



OMIEN VANHEMPIEN YMMÄRTÄMINEN

Viime kuukausien aikana olen erityisen paljon oppinut ymmärtämään omia vanhempiani. Joitakin erilaisia kasvatuslinjoja minulla on vanhempiini verrattuna, ja joitakin vanhempien sanomia asioita olen ymmärtänyt jo yksin asuessani ja opiskellessani. Mutta nyt, kun vahdin itse lapsia, ymmärrän vielä paremmin, miksi he joskus ovat sanoneet jotakin. Ja siellä missä asun, perheen teini-ikäiset kävelevät kuin norsut ja paiskovat ovia kuin hurrikaanit. Nyt ymmärrän, miksi kotona aina käskettiin kävellä paukuttelematta jaloilla lattiaa ja laittaa ovi nätisti kiinni. 9-vuotias hoitolapseni saa välillä hyperaktiivisuusriehumiskohtauksia, joita itsekin harrastin pienenä, ja nyt näen, kuinka ärsyttäviä ne osaavat olla ;-D Näitä juttuja tulee harva se päivä vastaan.



OLEN TAJUNNUT, ETTÄ OMIEN LASTEN AIKA EI OLE VIELÄ PITKÄÄN AIKAAN

Pitkän päivän ja superenergisten lasten vahtimisen jälkeen on suuri helpotus päästä omaan kotiin, rauhaan ja hiljaisuuteen. Olla ihan itsekseen, olla kuuntelematta yhtäkään "miksi en saa katsoa telkkaria????"-mankumista ja keskittyä vain itseeni. Viikonloppuisin nautin omista jutuistani suunnattomasti, ja siitä, että saan itse päättää, mitä teen. Tarkoitan siis esim. sitä, että jos haluan mennä museoon, voin mennä. Ja sitä, että nautin oikeasti siitä museossa käymisestä. Jos mukana olisi pieni lapsi, ei siitä tulisi mitään. On ihanaa, kun voi itse päättää, mihin haluaa mennä. Jos minulla olisi lapsia, en voisi tehdä vain omia juttujani. En voisi ottaa ja lähteä viikonlopuksi Bournemouthiin tai illalla pubiin yksille. On ihanaa kun minulla on vapaa-aikaa, jolloin tarvitsee huolehtia vain itsestäni. En halua vielä luopua tästä vapaudesta.

OLEN TOIVONUT, ETTÄ VOISIN HOITAA VAIN OMIA LAPSIANI

Ristiriidassa edelliseen kappaleeseen... Kun koskaan ei riitä ihan täysin. Äiti on aina se rakkain. Kävin pari kertaa babysittaamassa perheessä, joka on todella mukava. Mutta koska lapset eivät tunne minua kovin hyvin, alkoi aina nukkumaanmenoaikaan äidin perään itkeminen, jonka rauhoittelu olikin ihan oma hommansa. En voinut olla miettimättä: jos laittaisin omia lapsiani nukkumaan, heidän ei tarvitsisi itkeä äidin perään, kun äiti olisi tässä. En riitä näille lapsille: omille lapsilleni riittäisin.

Myös jos lapset olisivat minun, olisivat minun sääntöni päteneet heidän elämässään alusta asti, eikä niiden kanssa tarvitsisi nyt taistella. Ei siis sillä, että "minun sääntöni" olisivat mitenkään kovinkaan poikkeavia, olen vain ehkä vähän tiukempi kasvattaja kuin lasten äiti. Heillä on lupa monen moneen sellaiseen asiaan, joita lapsena kotona en olisi kuvitellutkaan tekeväni, ja siksi minä en antaisi niihin juttuihin lupaa. Ihmisillä on eri tyylejä, ja tykkäisin siitä, että lapset olisivat tottuneet minun tyyliini. Eikä tarvitsisi olla vastuussa lapsista kellekään toiselle, vain ainoastaan minulle itselleni (ja joo todennäköisesti miehelleni.. mutta kummiskin).



MITÄ TEEN ERI TAVALLA?

Tämän perheen lapset ovat jo  4 ja 9. He osaavat paljon ja tietävät paljon. 4-vuotias saa mennä potkulaudalla edellä, sillä tiedän, että hän ei mene kauas. Tytöt saavat juosta koulusta tullessa minun edelläni kotia kohti, sillä tiedän, että he tuntevat reitin ja pysyvät jalkakäytävällä.

Tutustuttiin 4-vuotiaan kanssa muutama kuukausi sitten puistossa erääseen toiseen pikkutyttöön ja hänen äitiinsä. Käveltiin sieltä yhdessä kotiin päin ja 4-vuotias meni potkulaudalla eteenpäin (oltiin edelleen puiston sisällä). 4-vuotias tietää pysähtyä viimeistään portin luona odottamaan, eikä hän edes menisi eteenpäin, sillä ei uskalla. Tiedän sen ja luotan tyttöön, joten annoin hänen mennä. Vaan tämä vierelläni kävelevä äiti huusi MINUN hoitolapselleni "En näe sinua! Pysähdy! Se ei ole turvallista!" Anteeksi nyt vain, mutta kyllä minä tiedän, mitä hän tekee, ei sinun tarvitse huolissasi olla. Sanoinkin hänelle, että kyllä tyttö osaa pysähtyä itse. Kun olimme liikennevaloissa, hän piti 4-vuotiaasta KIINNI. Täysin turhaa: en minä pidä tyttöä olkapäästä liikennevaloissa, sillä hän ei lähde siitä yhtään mihinkään. Hän tietää, ettei mennä, ennen kuin valo vaihtuu. Tyttö tietää odottaa sitä, että vihreän vaihtuessa ilmoitan "Vihree!" ja mennään yhdessä. Joskus hän huomaa sen ennen minua, sanoo "Vihhee!" ja odottaa, kunnes olen mukana, ja sitten mennään yhdessä yli. Ei 4-vuotiasta tarvitse paikoillaan pitää, kyllä tyttö jo sen verran maailmasta tajuaa. Minua ärsytti aivan suunnattoman paljon, kuinka tuo toinen äiti käyttäytyi kuin minä olisin mikäkin tyhmä tytteli, joka ei osaa edes omaa hoitolastaan hoitaa. Tunnen nämä tytöt ja tiedän, kuinka heitä täytyy käsitellä, mitä he osaavat ja mitä eivät.

ENNEN KAIKKEA...

Olen oppinut hurjasti rakkaudesta. Tämä työ on valtavan antoisaa, eikä ole mitään parempaa kuin lapsi, joka kietoo kätensä kaulaan, antaa pusun ja sanoo rakastavansa.