sunnuntai 4. lokakuuta 2015

WHAT'S UP


Moikkelis!

Miulla on ollu tosi kiva viikonloppu. Torstai-iltana näin pitkästä aikaa Sallaa kun käytiin pubissa yksillä. Perjantaina kävin ostelemassa vähän siivousjuttuja kotiin ja samalla ostin meidän kylpyammeeseen uuden tulpan! Edellinen kämppikseni nimittäin onnistui kadottamaan entisen tulpan, enkä ole kesäkuun jälkeen päässyt kylpyyn. Heti piti uutta tulppaa testailla ja ottaa kylpymahdollisuudesta ilo irti. ja hemmottelin itseäni Argan Oilin hiusnaamiolla, kasvoilla lämpenevällä kasvonaamiolla ja kylpyveteen laitetulla bath bombilla. Kylvyn jälkeen olikin ihan uudelleensyntynyt olo!

Lauantain aamupäivällä autoin ystävääni kokoamaan Ikean kirjahyllyn. Samalla keskusteltiin siitä, miten typerältä Ikea kuulostaa englanniksi lausuttuna [aikiia]. Tämä brittikaverini nimittäin oli sitä mieltä, että englanniksi nimi kuulostaa tyhmältä, ja kyseli kovasti, äännetäänkö se ruotsiksikin yhtä typerästi :-D Kirjahyllyn kokoamisen jälkeen näin Tiaa Leicester Squarella lounaan merkeissä, ja siitä jatkoin matkaani Camdeniin, jossa oli tiedossa EYP-miitti. Miitissä olikin paikalla noin parikymmentä ihmistä, joista pariin mukavan oloiseen skandinaaviin tutustuin paremminkin. Siis aikamoinen saldo lauantaipäivälle!

Nyt miun täytyy kuitenkin nousta ja kiskoa vaatetta niskaan, nimittäin kymmenen minsan päästä pitäis olla bussissa... Oon matkalla tapaamaan Pinjaa Victorialle, ja illemmalla sitten menen kylään siihen perheeseen, jossa olin ennen töissä! Siis vilskettä tiedossa tällekin päivälle. Ylös, ulos ja menoksi!

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Talon au pair vaihtui joten samalla tietty kämppikseni vaihtui :)

      Poista
    2. No höh. Milloinkas tämä tapahtui ja mihin entinen kämppis joutui?

      Poista
    3. Ei kuulune miun blogin piiriin :-)

      Poista
  2. Ja ihana tuo Marimekon muki <3 Ja kuulostaa mahtavalta viikonlopulta <3

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Euroopan nuorten parlamentti (European Youth Parliament), joka järjestää mm. parlamenttisimulaatioita pääasiassa toisen ja kolmannen asteen koulutuksen opiskelijoille ja monenlaisia oheistapahtumia. Googlailemalla löytyy lisätietoa :-)

      Poista
    2. Okei! :)

      Oliko mistään kotosin noi argan oil-tökötit? Oon katsellu samoja puntakaupoissa, vielä ei oo ostoskoriin päätynyt kuitenkaan! :D

      Poista
    3. Ainakin ton hiusnaamio-hoitoaine-kombon jälkeen hiukset oli ihanan pehmeet ja takkuja ei ollut ainuttakaan. Shampoo on miulla siis eri sarjaa. Mutta suosittelisin kyllä! :-)

      Poista