maanantai 9. toukokuuta 2016

Monday monday


Siis vitsi mitkä säät!! Koko viime viikon oli lämmintä ja ihanaa! Pellavapää sairastui toissaviikolla vesirokkoon eli meidän viimeviikkoiset ulkoilut rajoittui yhteen pakolliseen postireissuun (äitienpäiväkortti piti saada lähtemään!) ja kotipihalla hiekkalaatikon kaiveluun. Pellavapäällä riitti onneksi tarmoa taudista huolimatta, eli sain itse keskittyä nauttimaan auringosta ja hänen touhujensa katselusta, kun hän tomerana siirteli hiekkaa ämpäristä toiseen.

Perjantaina olin perinteisesti vahtimassa siskoiksenikin joskus kutsumiani tyttöjä, joiden nannyna toimin viime vuoden alkupuolella. He jakoivat kerrankin yhtenevän mielipiteen siitä, mitä koulun jälkeen tehdään ja halusivat vieläpä samaan puistoon! Kyseinen puisto on iso ja aidattu ja sillä on omia työntekijöitä. Tytöt ovat erinomaisen tietoisia siitä, ettei puistosta saa poistua, ja ovat myös sitä mieltä, että aikuinen neuroottisesti vahtimassa leikkiä on ihan tyhmää. Eipä sillä että polveni kestäisivätkään telineissä pyörimistä. Näin ollen luin itse kirjaa koko puistoreissun ajan, vahtien, että tytöt silloin tällöin vilahtavat näköpiirissä ja huolehtien riittävästä vedensaannista. Istuin suorassa auringonpaisteessa, ja yllätyin, kun en palanut yhtään! Loppuviikonloppukin kului auringosta nauttien, enkä ole edelleenkään palanut! Toivottavasti tämä onni jatkuu.

Eilen tosin tuntui melkein rikolliselta linnoittautua pubiin päivän lämpimimmiksi tunneiksi (27'C) mutta nyt on jääkiekon mm-kisakausi ja kuten ystäväni Tia totesi, nyt hengitetään, syödään ja juodaan vain jääkiekkoa, eikä mikään ole jääkiekkoa tärkeämpää :-D (työt tosin tekevät poikkeuksen, mutta se rahantarpeessa suotakoon). Eilinen pelihän sujuikin ihan hyvin, vaikka toinen erä olikin lähinnä raivostuttavaa pelleilyä saksalaisten ja tuomareiden puolesta. Voin kertoa, että tunnelma toisella erätauolla oli melkoisen raivokas meidän suomalaisten keskuudessa :-D

Tänään alkoi uusi viikko ja kylläpä elämä on edelleen ihanaa! Tänään katsoin säätiedotusta puoli seitsemältä, ja siihen aikaan oli jo 14 astetta. Lähdin sortseissa töihin, enkä ole joutunut palelemaan. Vietettiin pellavapään kanssa aamupäivä takapihalla, ja hänkin viihtyi. Epätoivoiset yritykseni käydä vessassa, syödä tai laittaa tyttö päiväunille kariutuivat, kun kulloiseenkin ehdotukseeni vastaus oli pään pudistus ja seuraavanlainen "lause": "Ei! Pia, leikkii" eli hän halusi edelleen leikkiä pihalla. Sänkyyn hän kuitenkin sammui hetkessä, ja odottelen hänen heräävän piakkoin. Sitten suunnataankin etupihalle, koska takapihaan ei paista enää aurinko. Illaksi taas seuraamaan jääkiekkoa, toivottavasti peli menee kuten pitäisi mennä! Huomenna päästäänkin pellavapään kanssa toivottavasti jo kerhoon. Eihän vesirokko tartu enää, jos rokot ovat ruvella ja uusia ei ole tullut melkein viikkoon? :-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti