tiistai 8. tammikuuta 2013

clap your hands, come on dance

Tulin kertomaan teille randomeimmasta viikonlopustani aikoihin. Kaikki alkoi perjantaina, jollon söin aamupalaks maailman parasta cantaloupemelonia (jota opin rakastaa just nimenomaan kielikurssilla, minkä jälkitapaamisesta tääki postaus ainaki osittain tulee kertoo) ja sen jälkeen koulussa, kun olin pahoinpidelly farkut jalkaani (lökärit koulussa -vaatetus alko jo suorastaan oksettamaan) ja niiden takia tunsin oloni paremmaks, pärisin armottomasti. Siitä suoraan koulusta lähdin kohti Helsinkiä, vaan matka tyssäs Parikkalaan. VR oli kunnioitettavat 2h 15 minuuttia myöhässä kun lopulta päästiin Parikkalasta lähtemään, ja kun pääsin päätepysäkilleni Tikkurilaan oli juna jo komiat 2h 45 minuuttia aikataulustaan jäljestä - ja niin myös minä, ja jouduin rasittamaan Suvia ja sen äitiä kun ne joutu tulee hakee siinä kymmenen jälkeen kun se juna lopulta pääsi perille. Kun päästiin Suvin luo, olin ollut matkalla jo yli 10 tuntia ja väsymys oli armoton. :D Kaiken hyvän lisäks Parikkalassa päästiin tutustumaan niiden kahden tunnin aikana asemarakennuksen vanhoihin juoppoihin... Mutta Suvilla sai hyvää ruokaa ja sitte aatuutilullaa!
007 017 019 024 tää tunne..
  Koko näytön kaappaus 8.1.2013 192606.bmp
ja tää tunne..

Lauantaina lähdettiin reippaasti Helsinkiin ja ehdittiin shoppailla puolisentoista tuntia, ennen ku oli kielikurssimiitti! Oli ihana nähdä seittemää kielikurssikaveria ja meillä oli superkivaa. Käytiin syömässä mäkissä, koska missään muualla ei kerta kaikkiaan ollu tilaa :--D Sen jälkeen kierrettiin vielä parit kaupat ja sitte oliki jo aika kotiutua yöksi. Junassa otettiin Suvin kaa ihkuja kuvia sen puhelimella.
028 033 039 myö vaan 237

Sunnuntaina herättiin aiemmin ku lauantaina, pakkasin kamat ja lähdettiiin taas Helsinkiin. Sunnuntaina ehdittiin shoppailla autuaalliset 5½ tuntia ja ottaa parit kuvatki vaikka ulkona oli ihan hiton jäätävä viima. Mut sainpahan uuden bannerin minkä halusinki. Mäkkiläskeily muuttui heseläskeilyksi koska subway oli kiinni loppiaisen takia eikä sitte jaksettu lähtee metsästää mitään järkevää ruokapaikkaa vaan rynnättiin hesen syleilyyn nälkäsinä ja väsyneinä. Ja niinhän siinä kävi että kello tuli kuusi aivan liian pian ja miun juna lähti puksuttelemaan (ajallaan, ihme kyllä) kohti Parikkalaa ja siitä Savonlinnaan. Ehkä nähdään pian uudestaan.. :(
048 tää on Suvin koira Sirius... se on about maailman söpöin! 052 vaan kuka mahtaa olla tämä kuulas ja ylevä kaunotar? 056 065 066 071 ben&jerry's -kioski on jotai unelmaa vaikka verottaaki rahapussii aika lahjakkaasti.. 080 106
näissä kuvissa näkyy hämärästi neule, jonka Suvi osti miulle etukäteissynttärilahjaksi ! Muita ostoksia näkyy tässä:

003 paita 7e ja toppi 1e /H&M, housut 10e Vero Moda
noi housut on sellasta jännää nahkeeta kangasta, tai siis se päällys on sellasta ku ne on käsitelty jollai, et se näyttää vähä nahkalta ja koulussa ku vaihtaa tunnilla asentoo tuolilla ni kuuluu kamala narina:D009 huivi 8.50/bikbok ja termosmuki 4e/Tiger Ja vielä ostin bleiserin mut se on savonlinnassa..

Viikonlopun asut ja nuo ostokset päällä (oikeenpuolimmaisin kuva): jeijee
1. farkut ja toppi H&M, paita KappAhl, huivi Seppälä
2. housut H&M, toppi gt, paita KappAhl, nahkatakki Mango, huivi äidin neuloma
(koulun vessa ja punaset koppienseinät on cool)

12 kommenttia:

  1. mä ja erikakin ostettiin noi termarit :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii, työ esittelitte niitä sillo mäkissä ni mie raahasin suvin sunnuntaina tigeriin ku halusin kans !:D

      Poista
  2. Tosi kiva uus banneri! :)
    Kuulostaa tutulta tuo VR:n toiminta... :D Oon saanu monet kerran odotella parikin tuntia, junia on peruttu ja vaikka mitä. Mut kiva postaus ja kuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oothan tajunnu hakee korvauksia VR:ltä? Jos juna on yli 60min myöhässä, saa lipun hinnasta takas kai 25% ja jos on yli 120min ni sit saa 50% takasin!

      Poista
  3. Essi, olet ihana <3 (katoin muute,et näytät tuossa yhdessä kuvassa keskeria, mutta se olikin lipputanko) Mie voisin tulla asumaa siu vaatekaappii ja syödä parhaimmat palat päältä :D Ps. Jos joskus luovut noista tennareista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niisiekii oot <3! haha eiku oon teinipahis;) ja älä edes kuvittele!:D

      Poista
  4. Ootko laihtunu ? Siis ei että oisit mitenkää lihava mut näytät hoikemmalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. öäöä en tiedä :D nyt ku on tää jalkajuttu ni en saa vaakaa vessasta ni en tiedä, mut oon mie kai muutaman kilon ainaki kesän jälkee :p

      Poista
  5. Sohvi tahtoo istuntokuvia! ;) kehkeh.

    http://suck-my-success.blogspot.fi

    VastaaPoista