keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Ihana päivä


Meillä on ollut tänään säästä huolimatta ihan loistopäivä! Oltiin nuoremman kanssa aamupäivä ihan vaan kotona ja meillä oli superkivaa. Sitten kun vein hänetkin iltapäiväksi kouluun, juostiin (turvallisesti jalkakäytävällä tietenkin!) ja pelleiltiin. Otettiin omalla hiljaisella kotikadulla juoksukisa ja vitsailtiin kaikesta. Naurettiin ihan koko matka, kun yleensä vaan kävellään hiljaisuudessa tai jutellaan vähäsen. En tiedä miksi, mutta jotenkin se koulumatka varsinkin pienemmän kanssa kahdestaan on yleensä aina se päivän lyhyt hiljainen hetki. Tänään ei! Olin ihan erinomaisella tuulella jätettyäni tytön koululle. Tyttö vielä antoi tuplapusut ja -halit ennen kuin lähdin. Kun sitten palasin hakemaan häntä, hän oli ihan yhtä hyvällä tuulella kuin mennessäkin. Lähdössä kesti ikuisuus, kun hän halusi antaa kaikille luokkalaisilleen lähtöpusut ja -halit. Pihalla tyttö leikki parhaan ystävänsä kanssa aivan riemuissaan.

Vanhemmalle tytölle tuli tänään kaveri koulun jälkeen leikkimään. Tytöt olivat tänään saaneet tietää ensi vuoden opettajansa ja saavat pitää tämän vuoden opettajansa, joka on heidän lempparinsa. Ensi vuodesta alkaen he myös saavat viedä penaalin kouluun ja sekös tyttöjä ilahdutti. Kerroin sitten heille, että Suomessa piti olla oma penaali ekaluokalta lähtien, ja tytöt halusivat kuulla kaiken siitä, miten meillä asiat oli. Kysymyksiä riitti! Kun sitten saavuttiin kotiin, vanhempi tyttö sanoi kaverilleen "Meidän täytyy laittaa kengät, takit ja laukut nätisti!" Siis vihdoin ja viimein se oppi on mennyt perille! Sitten nuorempi halusi leikkiä teekutsuja ja yhtäkkiä kun hörpittiin "teetä", hän otti miut valtavaan halaukseen ja alkoi laulaa "best friends forever". Ja tänään hän myös on puhunut paljon suomea. Kohta pääsenkin jo töistä kun alkavan tubelakon vuoksi perheen äiti tulee aikaisemmin töistä. Siis vapaa ilta! Mitäköhän sitä keksisi? :-)

Oon nyt kirjaillut muistiin päähän pulpahdelleita postausideoita ja yritän toteuttaa niitä sitä mukaa, kun saan tekstit valmiiksi ja kuvamateriaalia hankittua. Myös videomatskua oon kuvaillut, katsotaan, saako siitä mitään kasaan! Mitä teille kuuluu?

1 kommentti: