sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

PÄIVÄ HELSINGISSÄ


Aamu alkoi lentokenttähotellin aamupalalla. Olin varannut lentokenttäkuljetuksen heti kahdeksaksi, joten aamupalalle mentiin seitsemältä. Kahdeksan aikoihin hyppäsin hotellin minibussiin, hyvästelin äidin ja isovanhemmat ja huristeltiin lentokentälle. Siellä oli aivan tyhjää, joten sain rauhassa puljata 1,5 kg ylipainon edestä tavaraa pois laukustani. Sitten aloin etsiä HSL:n bussipysäkkiä, jolta pääsisi keskustaan. En löytänyt sitä, eikä kukaan lentokentän henkilökunnastakaan osannut auttaa. Lopulta löysin reitin junalle ja menin sitten junalla. No sehän sitten onnistuikin mainiosti.


Treffasin Rautatientorilla lukioaikaisen kämppikseni Kaisun ja lähdettiin heti etsimään avointa kahvilaa, sillä ulkona oli niin märkää, ettei missään voinut istua. Päädyttiin Picniciin ja rupateltiin siinä hyvä tovi suunnitellen päivää. Loppujen lopuksi lähdettiin kävelemään keskustaa ristiin rastiin ja ottipa Kaisu entisenä hovikuvaajanani asukuviakin! Kaisu otti kuvat pyynnöstäni melko kaukaa, jotta saisin rajattua ne itse myöhemmin, ja huomasin, että kuvanlaatu on aika suttuinen, vaikka kuvakoko olikin vallan suuri. Höh. Tässä asiassa selkeästi Canon pesee Olympuksen. No, ensi kerralla tietää pyytää toista kuvaamaan lähempää ;-)


Takki Seppälä, paita Primark, housut River Island, laukku Ted Baker, kengät Vans 


Sitten treffasin kamerani ostajan, ja kaupat tehtiin. Käytiin Kaisun kanssa vielä syömässä ja ostamassa miulle ruisleipää, ja sitten olikin jo aika lähteä ostamaan lippua junaan takaisin lentoasemalle. Tänne päästyäni havaitsin, että aamuinen autuaallinen rauhallisuus oli tyystin mennyttä, ja eteisaulassa tuskin mahtui kääntymään. Onneksi pääsin kuin pääsinkin porteista läpi ja nyt odottelen lennon lastauksen alkamista. Ensi kerran nähdään Lontoossa!

2 kommenttia:

  1. Pakko vielä laittaa toinenkin kommentti! On ehkä vähän kyseenalaista lähestyä näissä merkeissä tuntematonta ihmistä, mutta eipä tuo oo ennenkään haitannut haha. Mutta siis oon tulossa Lontooseen kuudeksi viikoksi tuossa heinäkuun 20.pvä. Kaikki miun aupparikaverit on luonnollisesti muuttanu jo pois, joten olisi enemmän kuin mukavaa löytää hengailuseuraa vapaa-ajalle. Olisko kalenterissa tilaa? 🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei anteeks kamalasti, ihan unohdin vastata!! Joo totta kai, olis tosi kiva tavata! Laitatko vaikka kommentilla sähköpostin tai puhelinnumeron, en sit julkaise kommenttia mutta saan tiedon millä lähestyä sinuu? :--)

      Poista