sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

THIS WEEK


Sunnuntai-iltana lensin takaisin Lontooseen. Istuin kerrankin ikkunapaikalla, joka ei ollut suoraan siiven edessä, vaikka siipi ikkunasta näkyikin. Brittien saarten ylle päästyämme olivat maisemat ihanan kotoisat. Uusi kamerani räpsyi ahkerasti.



Maanantaina koitti odotettu jälleennäkeminen pellavapään kanssa. Ai että! Molemmilla oli ollut ikävä, ja pellavapää käyttäytyi koko viikon aivan enkelimäisesti. Perhe oli käynyt roadtripillä, joten tyttö oli saanut istumisesta ja iPadista tarpeekseen, joten koko viikkoon tyttö ei pyytänyt kertaakaan saada katsoa telkkaria eikä ipadia, ja jos otin puhelimen käteen, tyttö ilmoitti topakasti "Ehhi-täti puhelin poihhh!" :--D Ihana perhe oli tuonut miulle myös tuliaisia, kahta irtoteetä, ihanan irtoteepallon ja herkullisen näköistä suklaata.


Viikko vierähtikin nopeasti tytön kanssa leikkiessä ja hänen uusia taitojaan ihastellessa. Tyttö on oppinut niiin paljon. Annoin hänelle lahjaksi lomalla tekemäni puuhakirjan, ja tyttö on nimennyt sen isoksi kirjaksi ("tito kiija") ja se on kaikkein mieluisin lelu nyt. Kyllä lämmittää sydäntä kun tuliainen otettiin niin hyvillä mielin vastaan :--)


Keskiviikkona otettiin yhden nanny-ystäväni ja hoitolastemme kanssa suunnaksi läheinen citymaatila. Meillä oli ihan mainio aamupäivä, joka päättyi lasten simahdettua hoitajien mcdonalds-herkutteluun. Mmm.


Perjantaina tapasin lounastreffien merkeissä ystävän, jota en ole nähnyt lähes vuoteen. Kävimme Wahacassa testaamassa heidän uudistuneen menunsa, ja onneksi ruoka oli yhtä hyvää kuin aina ennenkin. 


Lauantainen juhannus kului hyvän seuran ja hyvän ruoan äärellä. Kierreltiin Skandinaaviset juhannusmarkkinat ja sen jälkeen istuskeltiin merimieskirkolla odotellen juhannusjuhlan alkamista. Markkinoilta piti saada suomalaisia karkkeja (ihan kuin en olis näitä tarpeeksi tuonut just Suomesta mukanani?) ja ostinpa myös ihanan koristetyynyn sen Herra Kissa -koristetyynyn kaveriksi. Kirkolla nautittiin suomalaista grillimakkaraa, lonkeroa (maistuu nykyään mullalta in my opinion) ja vadelmasimaa. Piti myös saada salmarishotit, kun niitäkin oli tarjolla! Juhannus oli hyvinkin rauhaisa ja istumispitoinen, mutta mukavaa oli.

Tänään käytiin Ikeassa, sillä tulevaa muuttoa varten meikän täytyy raaskia maksaa sängystä. Tähän asti kun oon aina onnistunut löytämään kalustetut huoneet. Haluamani patja oli loppuunmyyty, eikä sitä ollut tilattu lisää. Pohdiskelin sitten, raaskisinko maksaa kalliimmasta. Jätin ajatuksen hautumaan ja lähdettiin kotia kohti päättäen kuitenkin käväistä poistonurkassa. Jostain kumman syystä poistonurkassa oli juuri kyseinen haluamani patja! Outoa oli se, ettei sitä ollut koko myymälän tietokannassa :-D Kysyttiin myyjältä, onko se normaalihintainen. Hän lähti tarkastamaan asiaa, ja palasi yli -50% -alehintalapun kanssa. Näin ollen maksoin patjasta alle puolet alkuperäisestä hinnasta! Koska kyseessä oli alenurkan tuote, piti se tietenkin viedä samantien eikä jättää jättää suunnittelemaamme seuraavan viikonlopun kotiinkuljetukseen, eli meillä olikin edessä rattoisa kotimatka 23kg patjaa kantaen. No, se on tullut nähtyä, että tuolla julkisessa liikenteessä saa kyllä kuljetettua kaikennäköistä kallax-hyllyköstä kokovartalopeilin kautta parisängyn patjaan. Yolo. Illalla tilasin vielä noutoruokaa, kun ruokakaupat menivät meidän aikatauluihin nähden "hieman" etuajassa kiinni. Päädyin tilaamaan intialaista, ja se oli siis ehkä parasta ruokaa ikinä. Tää paikka laitetaan korvan taakse tulevaisuutta varten!!

Ps. Miulla ei oo tällä hetkellä kotioloissa käytössä wifiä, ja kännykän hotspot on rajoitettu neljään gigaan kuussa. Siitä siis harmillisesti mielihaluani hitaampi postaustahti. :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti