perjantai 27. tammikuuta 2017

COPENHAGEN 4: FOOD AND SHOPPING

Viimeisenä vuorossa vähän ruokaa ja ostoksia. Kööpenhaminassa oli paljon tosi kivoja kahviloita, mutta hintataso oli melko korkea. Edullisin paikka, jossa kävin, oli viimeisenä päivänä, kun leivän ostaessa sai kahvin kaupan päälle. Ajattelin silti jakaa nämä meidän käymät kahvilat, sillä tykkäsin jokaisesta.

 photo P1110184_zpshzxnqtwv.jpg

Mormors sijaitsee aivan Frederikin kirkon kupeessa, osoitteessa Bredgade 45, 1260 København K. Paikka oli todella kuin isoäidin, sillä sisustus oli ihanan vanhanaikaista ja rönsyilevää. Söin "kinkku-juustoleivän", mutta sen välissä oli myös salaattia ja tomaattia. Nam, nam. Tee oli parasta, sillä heillä oli suuri valikoima ja pussien sijaan se tehtiin irtoteestä. Melko kallis tämä paikka silti oli, hintoja ei näkynyt missään ja leipä ja tee maksoivat 83 DKK, eli n. 11€.

 photo P1110004_zpsgz92luev.jpg  photo P1120344_zpsttoxmold.jpg  photo P1120351_zpsf8on0ksf.jpg

Lagkagehusetista olin kuullut ja halusin siellä käydä syömässä nyrkinkokoisen tuulihatun. Mitä en tiennyt oli se, että tämä on ketjukahvila ja näitä löytyikin monelta nurkalta. Myö käytiin osoitteessa Bredgade 45, 1260 København K. Kyseessä oli Strøgetillä eli ostoskadulla sijaitseva kahvila.

 photo P1110204_zpsoh1hxkac.jpg

Illalliselle mentiin molempina päivinä sinne, mikä oli sillä hetkellä lähellä ja näytti kivalta. Ekana päivänä syötiin tällaiset burgerit, jotka olivat ihan ok, mutta eivät kalliin hintansa väärti. Toisena iltana käytiin hotellin lähellä ravintolassa, jossa syötiin molemmat pastaa ja niihin oltiin molemmat tyytyväisiä, tosin tietysti unohdin ottaa kuvat. Pastapaikan nimi oli Cafe Emma ja osoite Axeltorv 3, 1609 København. Siellä suosittelen jopa käymään! :-D

 photo P1120404_zpsmh852fir.jpg

Tähän mestaan päädyttiin torstaina lounasleivälle, sillä tulkittiin tanskantaidoillamme ulkona olevan kyltin sanovan, että vapaavalintaisen leivän kanssa saa ilmaisen latten. Ei se kyllä ollut sitten vapaavalintainen se leipä, sillä piti olla patonki, mutta hyvää se oli tuo patonkikin ja lattekin oikein kelvollista. Tämä paikka oli nimeltään Vandkunsten Sandwich ja ketjukahvila ilmeisesti tämäkin, meidän käyttämämme paikka sijaitsee Christianian kaupunginosassa osoitteessa Torvegade 29, 1400 København K.

 photo P1130467_zpswiwtfbxb.jpg  photo P1130469_zpszalryizs.jpg

Tämä viimeinen paikka oli se edullisin, sillä täälläkin sai ilmaisen kahvin leivän kanssa ja leipä oli edullisin, 55 DKK (n. 8€). Tämä kahvila oli todella viihtyisä ja palvelu erityisen hyvää, jäi jotenkin tosi hyvät fiilikset. Kauheinta on, että mie oon kadottanu tän paikan osoitteen ja oon vartin zoomaillut google mapsissa mutta ei, en löydä. Eih! Voin vaan sanoa sen, että tää paikka on todennäköisesti jossain Nørrebrogaden varrella.

Ja sit niihin ostoksiin.

 photo IMG_9491_zpssoehqatq.jpg

Taiteilin sitten heti miun uudenvuodenlupauksen rajoilla kun ostin tämän huivin Zarasta, sillä voidaan käydä keskustelua siitä, onko huivi vaate vai asuste ja se oli myös hyvin roimassa alennuksessa, maksoi nimittäin 39 DKK eli n. 5€. Musta neuletakki oli löytö pikkuruiselta hyväntekeväisyyskirpputorilta ja maksoin siitä 50 DKK eli n. 7€. Se on COS-vaatemerkin ja 100% merinovillaa. Tämä neuletakki onkin päässyt ostamisensa jälkeen melkein joka päivä päälle.

 photo P1140472_zps8ll6u0wv.jpg

Olen etsinyt oranssinpunaista kynsilakkaa pienen ikuisuuden, ja nyt sellainen löytyi &Other Storiesilta. En muista enää hintaa, mutta sen muistan, että nämä maksavat Briteissä n £5, joka on n. 6€.

 photo P1140470_zpsh0gk0fng.jpg

Karkkiaaa! Hei, oon maassa, josta saa salmiakkia. Mitä ostan? SALMIAKKIA. Myös Fazerin Tutti Frutteja ostin pienen pussin.

 photo P1270009_zpsftaugn2s.jpg

Turhakeostos-nimike meneee..... Keksipurkille! Mutta se oli niin söpö! Ostin sen matkamuistomyymälästä, sisällä oli suklaakeksejä, ja kannessa on reikä jotta purkkia voi käyttää tuikkulyhtynä. Siinä on pieniä reikiä, joista tuikun valo loistaa läpi. Ihanan japanilaisen teekannun ostin samalta pikku kirppikseltä kuin neuleenkin, ja tämä maksoi 15 DKK, n. 2€.

2 kommenttia: