lauantai 18. kesäkuuta 2016

UUSI IHANA KAMERA


OLYMPUS OM-D E-M10. Pitkällisen pähkäilyn tuloksena päädyin siihen, että kun Canonin käyttö joka ikinen kerta aiheuttaa halun kaatua maahan raivoamaan, ja tämä kamera vaikuttaa kaikin puolin täydelliseltä, ja tämän halusin jo aiemmin, minun kannattaa se nyt ostaa. En kuitenkaan hätäillyt, vaan myin vanhan kamerani ensin pois (tosin tavara vaihtaa omistajaa vasta huomenna) ja tutkailin hintoja netissä hyvän tovin. Luin tämän kameran ominaisuuksista, etsin sitä mahdollista juttua, joka tässä kamerassa nousisi ärsyttäväksi ja siten kynnyskysymykseksi, mutta sitä ei löytynyt... Loppujen lopuksi varasin yhden itselleni Sellon Rajalasta, ja tänään ajeltiin matkalla hakemaan sitä. Vaikka tiesin olevani ostamassa mikrojärkkäriä, kameran pienuus yllätti. Täähän mahtuu kaikkialle! Akku latautui täyteen alle kahdessa tunnissa ja sitten testingit käyntiin. Kuvanlaatu oli rakkautta ensisilmäyksellä. Myös helppo kuviensiirto kamerasta puhelimeen wifin avulla tuntui taivaalliselta luksukselta.

Sitten aloin siirtää kuvia koneelle ja koneen ohjelma ilmoitti löytäneensä siirtoa varten 106 kuvaa. Poistin kuvat sitten saman tien muistikortilta ja niinhän siinä kävi, että kuvista vain noin 40 pääsi perille, ja loput katosivat bittiavaruuteen. Ei niitä ollut enää muistikortilla, muttei koneen muistissakaan eikä roskakorissakaan. Ja totta kai siinä meni kaikki parhaat testikuvat... Onneksi olin ehtinyt yhden suloisen koirakuvan siirtää jo kännykälle. Epäiltiin äidin kanssa kylläkin, että häikkä johtuu koneesta eikä kamerasta. (Ainakin toivottavasti.) 


Nyt ollaan lentokenttähotellissa Vantaalla. Taidetaan lähteä iltapalan metsästykseen, Jumboon ei nimittäin ole kuin n. 10 minuutin kävelymatka. Huomenna on edessä seikkailupäivä Helsingissä ja illalla lento takaisin Lontooseen! :-)

1 kommentti:

  1. Onnee uudesta pienokaisesta, kerro sit miule joskus et onko kaikki miu epäluulot tuota merkkiä kohtaan puppua ;)

    VastaaPoista