maanantai 17. tammikuuta 2011

And when love is dead, I'm loving angels instead

Pöö!
Tänään on ollu perus normi melko kiireinen päivä. Koulua oli (ah) vain kymmenestä kahteen, luxurious. Koulun jälkeen oli huilutunti ja sit olin ainon kanssa. Josta tulikin mieleeni, että mie ostin lauantaina Varkauden Jim&Jillistä lapaset jotka hajos samana iltana. Menin Savonlinnan Jim&Jilliin kertomaan asiasta ni sain vaan epäkohteliaan katseen ja "Joo me ei voida tälle asialle mitään, tän ketjun liikkeillä on eri omistajat ja varsinkin reklamaatiotapauksissa olis hyvä kääntyä myyjäliikkeen puoleen." Kiitti ja hei, jäi hyvä maku suuhun asiakaspalvelusta.

parsaa

Mantsan&bilsan tunneilla on yleensä tylsää, joten kirjotellaan Roosan kanssa kaikkee mahollista niillä toisilla käsillä eli mie oikeella ja Roosa vasemmalla kädellä. Tuo on Roosan kirjottama ja ehe hauskaa oli toki joo.

noperus

ainoenni

Olin sunnuntaina ainolla ja otinpa ainon kameralla hienon kuvan ainosta ja ennistä. Ja sit otin omalla kameralla kuvan ainon kameran kuvasta, ihana pikselimömmö olis jos yhtään suurentais tuota. Ennin ilme 10+ :D

mässy

Siis jjoo. Oli vielä kuoroharkat ja oli ihan jees, paitsi että vihaan Hanget soi -biisiä yli kaiken! Hanget soi, hanget soi, jo kevät yli kenttien kuulee, NOUUU. Mut onneks rakastan niitä muita biisejä! Ja ostinpa ainon kanssa kaupungissa kierrellessä vero modasta iiihanan neuletakin joka maksokin vaan 6 euroa. Eh, sitten ku menin kotiin ja näytin äitille sitä, ni äitin ilme meni aika muikeeks ja kohta se sano: "Oon ostanu tuommosen siulle!" Jes, aletuotteillahan ei oo vaihto- ja palautusoikeutta...? Ihanata. Noo kahtoo nyt sitte että miten menetellään ;D

Kuoron jälkeen uppouduin tähän kirjaan jonka ostin Suomalaisen alesta pilkkahintaan kolmella eurolla. Rakastan Terhi Rannelan kirjoja ja kirjoitustyyliä ja tää kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ite höystin lukukokemusta vielä After Eight -suklailla, luksusta.

rakastan

Mutta nyt mie meen tekemään läksyt, jestas kello on jo noin paljon ! Moikka ihanat!

3 kommenttia:

  1. Kaunis tuo auringonlaskukuva :3

    VastaaPoista
  2. Olen parsa ja asun lautasella - jees! :D <3

    T: Joku

    VastaaPoista
  3. Magdaleena: Kiitos ! :)

    Anonyymi: Jeahh!<3 Hmm, kukakohan tällä kertaa..............?

    VastaaPoista