sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

THIS WEEK


Sunnuntai-iltana lensin takaisin Lontooseen. Istuin kerrankin ikkunapaikalla, joka ei ollut suoraan siiven edessä, vaikka siipi ikkunasta näkyikin. Brittien saarten ylle päästyämme olivat maisemat ihanan kotoisat. Uusi kamerani räpsyi ahkerasti.



Maanantaina koitti odotettu jälleennäkeminen pellavapään kanssa. Ai että! Molemmilla oli ollut ikävä, ja pellavapää käyttäytyi koko viikon aivan enkelimäisesti. Perhe oli käynyt roadtripillä, joten tyttö oli saanut istumisesta ja iPadista tarpeekseen, joten koko viikkoon tyttö ei pyytänyt kertaakaan saada katsoa telkkaria eikä ipadia, ja jos otin puhelimen käteen, tyttö ilmoitti topakasti "Ehhi-täti puhelin poihhh!" :--D Ihana perhe oli tuonut miulle myös tuliaisia, kahta irtoteetä, ihanan irtoteepallon ja herkullisen näköistä suklaata.


Viikko vierähtikin nopeasti tytön kanssa leikkiessä ja hänen uusia taitojaan ihastellessa. Tyttö on oppinut niiin paljon. Annoin hänelle lahjaksi lomalla tekemäni puuhakirjan, ja tyttö on nimennyt sen isoksi kirjaksi ("tito kiija") ja se on kaikkein mieluisin lelu nyt. Kyllä lämmittää sydäntä kun tuliainen otettiin niin hyvillä mielin vastaan :--)


Keskiviikkona otettiin yhden nanny-ystäväni ja hoitolastemme kanssa suunnaksi läheinen citymaatila. Meillä oli ihan mainio aamupäivä, joka päättyi lasten simahdettua hoitajien mcdonalds-herkutteluun. Mmm.


Perjantaina tapasin lounastreffien merkeissä ystävän, jota en ole nähnyt lähes vuoteen. Kävimme Wahacassa testaamassa heidän uudistuneen menunsa, ja onneksi ruoka oli yhtä hyvää kuin aina ennenkin. 


Lauantainen juhannus kului hyvän seuran ja hyvän ruoan äärellä. Kierreltiin Skandinaaviset juhannusmarkkinat ja sen jälkeen istuskeltiin merimieskirkolla odotellen juhannusjuhlan alkamista. Markkinoilta piti saada suomalaisia karkkeja (ihan kuin en olis näitä tarpeeksi tuonut just Suomesta mukanani?) ja ostinpa myös ihanan koristetyynyn sen Herra Kissa -koristetyynyn kaveriksi. Kirkolla nautittiin suomalaista grillimakkaraa, lonkeroa (maistuu nykyään mullalta in my opinion) ja vadelmasimaa. Piti myös saada salmarishotit, kun niitäkin oli tarjolla! Juhannus oli hyvinkin rauhaisa ja istumispitoinen, mutta mukavaa oli.

Tänään käytiin Ikeassa, sillä tulevaa muuttoa varten meikän täytyy raaskia maksaa sängystä. Tähän asti kun oon aina onnistunut löytämään kalustetut huoneet. Haluamani patja oli loppuunmyyty, eikä sitä ollut tilattu lisää. Pohdiskelin sitten, raaskisinko maksaa kalliimmasta. Jätin ajatuksen hautumaan ja lähdettiin kotia kohti päättäen kuitenkin käväistä poistonurkassa. Jostain kumman syystä poistonurkassa oli juuri kyseinen haluamani patja! Outoa oli se, ettei sitä ollut koko myymälän tietokannassa :-D Kysyttiin myyjältä, onko se normaalihintainen. Hän lähti tarkastamaan asiaa, ja palasi yli -50% -alehintalapun kanssa. Näin ollen maksoin patjasta alle puolet alkuperäisestä hinnasta! Koska kyseessä oli alenurkan tuote, piti se tietenkin viedä samantien eikä jättää jättää suunnittelemaamme seuraavan viikonlopun kotiinkuljetukseen, eli meillä olikin edessä rattoisa kotimatka 23kg patjaa kantaen. No, se on tullut nähtyä, että tuolla julkisessa liikenteessä saa kyllä kuljetettua kaikennäköistä kallax-hyllyköstä kokovartalopeilin kautta parisängyn patjaan. Yolo. Illalla tilasin vielä noutoruokaa, kun ruokakaupat menivät meidän aikatauluihin nähden "hieman" etuajassa kiinni. Päädyin tilaamaan intialaista, ja se oli siis ehkä parasta ruokaa ikinä. Tää paikka laitetaan korvan taakse tulevaisuutta varten!!

Ps. Miulla ei oo tällä hetkellä kotioloissa käytössä wifiä, ja kännykän hotspot on rajoitettu neljään gigaan kuussa. Siitä siis harmillisesti mielihaluani hitaampi postaustahti. :(

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

PÄIVÄ HELSINGISSÄ


Aamu alkoi lentokenttähotellin aamupalalla. Olin varannut lentokenttäkuljetuksen heti kahdeksaksi, joten aamupalalle mentiin seitsemältä. Kahdeksan aikoihin hyppäsin hotellin minibussiin, hyvästelin äidin ja isovanhemmat ja huristeltiin lentokentälle. Siellä oli aivan tyhjää, joten sain rauhassa puljata 1,5 kg ylipainon edestä tavaraa pois laukustani. Sitten aloin etsiä HSL:n bussipysäkkiä, jolta pääsisi keskustaan. En löytänyt sitä, eikä kukaan lentokentän henkilökunnastakaan osannut auttaa. Lopulta löysin reitin junalle ja menin sitten junalla. No sehän sitten onnistuikin mainiosti.


Treffasin Rautatientorilla lukioaikaisen kämppikseni Kaisun ja lähdettiin heti etsimään avointa kahvilaa, sillä ulkona oli niin märkää, ettei missään voinut istua. Päädyttiin Picniciin ja rupateltiin siinä hyvä tovi suunnitellen päivää. Loppujen lopuksi lähdettiin kävelemään keskustaa ristiin rastiin ja ottipa Kaisu entisenä hovikuvaajanani asukuviakin! Kaisu otti kuvat pyynnöstäni melko kaukaa, jotta saisin rajattua ne itse myöhemmin, ja huomasin, että kuvanlaatu on aika suttuinen, vaikka kuvakoko olikin vallan suuri. Höh. Tässä asiassa selkeästi Canon pesee Olympuksen. No, ensi kerralla tietää pyytää toista kuvaamaan lähempää ;-)


Takki Seppälä, paita Primark, housut River Island, laukku Ted Baker, kengät Vans 


Sitten treffasin kamerani ostajan, ja kaupat tehtiin. Käytiin Kaisun kanssa vielä syömässä ja ostamassa miulle ruisleipää, ja sitten olikin jo aika lähteä ostamaan lippua junaan takaisin lentoasemalle. Tänne päästyäni havaitsin, että aamuinen autuaallinen rauhallisuus oli tyystin mennyttä, ja eteisaulassa tuskin mahtui kääntymään. Onneksi pääsin kuin pääsinkin porteista läpi ja nyt odottelen lennon lastauksen alkamista. Ensi kerran nähdään Lontoossa!

lauantai 18. kesäkuuta 2016

UUSI IHANA KAMERA


OLYMPUS OM-D E-M10. Pitkällisen pähkäilyn tuloksena päädyin siihen, että kun Canonin käyttö joka ikinen kerta aiheuttaa halun kaatua maahan raivoamaan, ja tämä kamera vaikuttaa kaikin puolin täydelliseltä, ja tämän halusin jo aiemmin, minun kannattaa se nyt ostaa. En kuitenkaan hätäillyt, vaan myin vanhan kamerani ensin pois (tosin tavara vaihtaa omistajaa vasta huomenna) ja tutkailin hintoja netissä hyvän tovin. Luin tämän kameran ominaisuuksista, etsin sitä mahdollista juttua, joka tässä kamerassa nousisi ärsyttäväksi ja siten kynnyskysymykseksi, mutta sitä ei löytynyt... Loppujen lopuksi varasin yhden itselleni Sellon Rajalasta, ja tänään ajeltiin matkalla hakemaan sitä. Vaikka tiesin olevani ostamassa mikrojärkkäriä, kameran pienuus yllätti. Täähän mahtuu kaikkialle! Akku latautui täyteen alle kahdessa tunnissa ja sitten testingit käyntiin. Kuvanlaatu oli rakkautta ensisilmäyksellä. Myös helppo kuviensiirto kamerasta puhelimeen wifin avulla tuntui taivaalliselta luksukselta.

Sitten aloin siirtää kuvia koneelle ja koneen ohjelma ilmoitti löytäneensä siirtoa varten 106 kuvaa. Poistin kuvat sitten saman tien muistikortilta ja niinhän siinä kävi, että kuvista vain noin 40 pääsi perille, ja loput katosivat bittiavaruuteen. Ei niitä ollut enää muistikortilla, muttei koneen muistissakaan eikä roskakorissakaan. Ja totta kai siinä meni kaikki parhaat testikuvat... Onneksi olin ehtinyt yhden suloisen koirakuvan siirtää jo kännykälle. Epäiltiin äidin kanssa kylläkin, että häikkä johtuu koneesta eikä kamerasta. (Ainakin toivottavasti.) 


Nyt ollaan lentokenttähotellissa Vantaalla. Taidetaan lähteä iltapalan metsästykseen, Jumboon ei nimittäin ole kuin n. 10 minuutin kävelymatka. Huomenna on edessä seikkailupäivä Helsingissä ja illalla lento takaisin Lontooseen! :-)

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

ostoksia


neuletakki crew company (tkmaxx), paita kappahl


kangaskengät kirpputorilta (vagabond)


raitapaita kivalla selkäosalla h&m


kaulupaita luomupuuvillaa seppälä (ale)


rannekello leijona (keskisen kello)


paita h&m


haalari superdry, paita kappahl

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

kahden maan kriisi

Muutin Englantiin 5.9.2014 jättäen taakseni aika lailla kaiken. Toki tiesin, että perheeni ja ystäväni tulevat pysymään edelleen elämässäni, ja kotona on aina minulle paikka. Jätin kuitenkin kaiken tutun ja turvallisen ja lähdin yksin au pairiksi maahan, jossa olin käynyt vain kerran aiemmin. Monet ulkomaille lähteneet ovat kuvailleet koti-ikäväänsä, kertoneet itkeneensä lähtiessään ja ensimmäisinä iltoina. Minulle ei käynyt niin, lähdin reippaasti kohti tuntematonta. Menin perheeseen, vaihdoin kielen suomesta englantiin, yritin opetella paikallisia tapoja, opettelin tunnistamaan kolikot ja käyttäytymään äärimmäisen kohteliaasti, siis sillä brittiläisellä tavalla kohteliaaksi. Sopeuduin mielestäni loistavasti enkä ehtinyt edes ikävöimään kotiin luodessani itselleni uutta elämää.
No, melko pian se tuntematon osoittautui sittenkin aika ilkeäksi ja epämukavaksi. Jouduin jättämään isäntäperheeni ja etsimään häthätää uuden. Uusi perhe löytyi, mutta heilläkään ei ollut realistista käsitystä au pairin ottamisesta. Sain pian tarpeekseni epärealistisista odotuksista ja tuskallisista työpäivistä ja muutin evakkoon ystäväni luokse. Aloin etsiä jälleen uutta työtä suurella tarmolla, epätoivo sydämessä kumisten. Tieni vei kahden ihanan tytön hoitajaksi, ja muutin asumaan yksin, erilleen perheestä. En voinut uskoa, että vihdoin olin löytänyt perheen, jossa oli hyvä olla. En voinut uskoa, että vihdoin sain todistuksen siitä, että kaikki syksyn kohellus ei ollutkaan ainoastaan minun vikani. 


Nautin suunnattomasti aikuisen elämästäni, laskujen maksamisesta, työmatkoista ja tietenkin ihanasta työstäni, johon rakastuin joka päivä uudelleen. Tie perille oli ollut tuskainen, mutta jossain sen varrella huomasin rakastuneeni uuteen kotimaahani. Jossain matkan varrella pyristellessäni olin oppinut tavoille, tunnistin kolikot heti, tiesin, että kirjastokorttia varten tarvitsee todistuksen osoitteesta ja osasin ajaa autoa sujuvasti vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Kaikki tämä kasvatti kiintymystäni Englantiin, ja etenkin Lontooseen, joka oli kaiken hampaidenkiristelyn jälkeen tarjonnut minulle työn, asunnon ja onnen. Ikävöin toki Suomeen etenkin päivinä, jolloin tapahtui jotain ikävää tai olin epätietoinen. Alkupäivien jälkeen olin alkanut tuntea lievää koti-ikävää, mutta se asettui aivan itsestään. Se oli sellaista helposti hallittavaa, joka vain oli aina siellä, mutta ei sitä aina muistanut ajatella. Sitten kun menin Suomeen, kaikki oli ennallaan. Oma pieni huoneeni ja omat Suomeen jääneet tavarani. Perhe ja sukulaiset. Kaikki ystävät siellä, minne he olivat jääneetkin. Kaikki tuntui niin oikealta, että halusin vielä jäädä Lontooseen. Tunsin, että päätökseni oli oikea. Löysin uuden työn, mutta pidin tiiviisti yhteyttä edelliseen työperheeseeni. Minulla oli ystäviä, koti, onnea ja iloa. Suomessa ystäväpiirini oli kuitenkin tuleva muuttumaan tavalla, jota en ollut etukäteen ottanut huomioon.


Nimittäin suurin osa ystävistäni valmistui vuotta minua myöhemmin. He jatkoivat kuka minnekin opiskelemaan, ja yhtäkkiä he eivät olleetkaan koossa yhdessä paikassa, kun menin käymään Suomessa. Niinpä minä en ollutkaan enää ainoa, joka oli kaukana. Minä en ollut ainoa, jota ei ollut nähnyt aikoihin. Enkä minä todellakaan ollut enää mitään erityistä, jota varten oli tehtävä kaikki pystyäkseen näkemään. Ei sillä että olisin mitenkään narsistinen, mutta yhtäkkiä minun Englannissa asumiseni oli ystävilleni vain välimatka siinä missä muutkin. Luonnollisesti he halusivat nähdä muitakin ystäviään. Ei minun kyllä tarvinnut miettiä, vieläkö olemme ystäviä, mutta edellisvuotiset "Essi tulee jee, milloin nähdään ja mitä tehdään?" -jutut muuttuivat siihen, että "no, en oo tuota, tuota ja tuotakaan nähnyt aikoihin". Lisäksi huomasin, että joku oli muuttunut. Koska meistä minä olin se, joka oli hypännyt eri kulttuuriin, oli todennäköisintä, että muuttunut henkilö olin minä. Välillämme alkoi olla joissakin tilanteissa nk. kielimuuri. Olin oppinut erilaisia tapoja toimia, eivätkä ne olleet ystävilleni tai perheellenikään tuttuja. Tässä vaiheessa huomasin potevani tuskaista kriisiä, jolle en keksinyt mitään muuta selitystä kuin se, että olen jumissa kahden maan välissä.


Toisaalta koen suurta hengenheimolaisuutta muita suomalaisia kohtaan. Vietän mielelläni aikaa lontoonsuomalaisten kanssa, ja luotan suomalaisiin luontaisesti helpommin kuin esimerkiksi britteihin. Tuntuu helpolta ja yksinkertaiselta hoitaa asioita suomeksi ja keskustella suomeksi.  Suomen luonto on kaunis, ja suomalaiset toimintatavat itselleni tutuimmat. Osaan jopa lukea paikkakuntani helkkarin sekavia bussiaikatauluja. Vanhat tutut asiat nostattivat nostalgista mielialaa, ja vanhojen juttujen uudelleen tekeminen toi esiin hyviä muistoja. Ilta-ajelut auringonlaskua ihaillen, lämpimänä kesäiltana kalliolla istuskelu ja ohi seilaaville laivoille vilkuttelu, rautatiesillan tuoksu lämpimässä päivänä, se, että jalkakäytävillä saa pyöräillä, salmiakki ja ruisleipä, mökkisauna ja uimaan pulahtaminen löylyjen välissä... Kaikki se on itselleni rakasta ja tärkeää, ja sattumalta ne kaikki ovat asioita, jotka Englannissa puuttuvat. Suomessa asuu koko perheeni ja suurin osa ystävistäni, ja välillä tuntuisi yksinkertaisemmalta ja helpolta asua Suomessa. Nytkin kun Onnibuskin kulkee Savonlinnaan, pääsisi vieläpä edullisesti käymään kotikotonakin. Tässä maassa saa jopa ilmaista rahaa opiskellessa! Kun vanha terveysvaiva iskee, voi varata aikaa lääkäriin tarvitsematta sanakirjaa oireiden selittämiseen. Kahvinkeitin ja juustohöylä ovat kaikille tuttuja juttuja, eikä kukaan kummastele sitä, että aamiaisleivän päällä on juustoa ja kurkkua. (toim.huom. britin mielestä kyseinen leipä on lounas, aamiaisleivälle "kuuluu" laittaa hilloa, hunajaa tai muuta makeaa.) Täällä ollessa aika kulkee omalla tutun rauhallisella rytmillään, ja  päiviin riittää tekemistä. Läheiset ovat lähellä, mummolaankin ajaa puolessa tunnissa. Paluu Lontooseen tuntuu harmilliselta, ja tuntuu samalla, että aika lipsahtaa vain sormista huomaamatta. Joulun jälkeen Lontooseen palatessa itkin koko lähtöpäivän. Se yllätti itseni totaalisesti, sillä aina ennen olin palannut Englantiin innolla tilanteista huolimatta.

Toisaalta olen tottunut tekemään asiat brittiläisellä tavalla, mikä saattaa Suomessa asuvasta suomalaisesta tuntua oudolta. Vaikka tuntuu, että Suomi-lomaa on jäljellä enää liian vähän aikaa, samalla tuntuu, ettei Lontoo voisi koittaa liian aikaisin. Kaipaan elämääni siellä. Kaipaan Lontoon ystäviäni, kaipaan työtäni ja pellavapäätä aivan kamalasti, ja kaipaan englannin puhumista, kohteliaisuutta ja itsenäisyyttä. Kaipaan Lontoon julkista liikennettä ja palveluiden määrää. Kaipaan sitä, että jos sinne lääkäriin soittaa, saa ajan samalle päivälle eikä kolmen kuukauden päähän. Olen hermostuttanut muutamankin suomalaisen jatkuvalla anteeksipyytelylläni. Siis, kun ohitan äitini ahtaassa keittiössämme, lipsahtaa huuliltani "anteeksi". Kun kävin eräässä vaatekaupassa ja myyjä jutusteli mukavia, oli suuri työ pitää "take care, see you later, cheers" sisälläni. Hämilläni päädyin vain kiittämään häntä mahdollisimman nätisti. Menetän hermoni suomalaisiin papparaisiin, jotka kävelevät ohi hipoen, kun eivät jaksa väistää. Eikä puhettakaan, että sieltä tulisi hymyä ja sorrya. Lontoossa kumpikin osapuoli olisi pahoitellut jo mahdollisesti ennen törmäystä. Tämä anteeksipyytely on tuntunut olevan suurin eroavaisuus minun ja suomensuomalaisten välillä nykyisin. Britanniansuomalaiset käyttäytyvät samalla tavalla brittiläisesti, enkä ole heidän kanssaan huomannut moisia kummallisuuksia.


Ajatus siitä, että joutuisin jättämään rakastamani Lontoon, tuntuu pahalta. Kaikkein pahinta tulee silti olemaan ihmisten hyvästely, kun lähdön aika koittaa. Siis kuinka minun on tarkoitus koskaan enää elää elämääni ilman näitä rakkaita, kultaakin kalliimpia lapsia? Pellavapäällä on kuulemma minua ikävä, ja en voi kuin sanoa samaa. Sitten sen toisen perheen lapsista en ole kuullut hetkeen mitään, ja ikävä on heitäkin kohtaan raastava. Heistä vanhemmalla on ollut tapana snäppäillä minulle, mutta hetkeen ei ole tullut sieltä mitään. Nuorempi taas kapuaa syliini sillä sekunnilla kun astun ovesta sisään ja kertoo lähes joka päivä rakastavansa minua. Kun on niin siunattu, että saa nauttia tällaisten upeiden lasten läsnäolosta viikoittain, tuntuu ajatus moisen elämän hyvästelemisestä vallan hirveältä. Toisaalta haluan opiskella Suomessa, mielelläni lähitulevaisuudessa. Haluan elää kummassakin maassa, mutta mieluiten niin, että kaikki rakkaat ovat aina lähellä. Kunpa voisin rakentaa täydellisen pilvilinnamaailman näiden kahden maan parhaista puolista ja ottaa kaikki tärkeät ihmiset sinne kanssani asumaan. Saisinko?

lauantai 11. kesäkuuta 2016

MARIMEKKOMANIA

Tiiättekö sen tunteen, kun saa jostain melkein pakkomielteen? Sellasen, että on ihan pakko omistaa? Kuulostaapa tosi materialistiselta kun sen kirjoittaa... Joka tapauksessa miun suhde Marimekkoon on ollut tällainen jo jonkun aikaa. Oon aivan hullaantunut Marimekon printteihin ja astioiden sulaviin muotoihin. Iittalaa on joka toisessa talossa ja etenkin ulkosuomalaisilla, ja itsellänikin on jo mittavat varastot Teemaa ja muutama Tanssi-sarjan astia. No sitten on Marimekko, jonka astioiden muotoilu tuntuu sirolta, kauniilta ja raikkaalta Iittalaan verrattuna. Miun toisessa työperheessä on lähinnä Marimekon astioita, ja oon halunnut omia jo kauan. Jouluna sainkin perheen äidiltä kaksi Oiva-leipälautasta ja nyt oon käyttänyt Suomi-lomaa hyväkseni hamstratakseni näitä ihanuuksia vähän varastoon.


Pieni punainen Papajo-kuosinen kulho ja mustavalkoiset keraamiset lusikat löysin Sokoksen minimaalisesta yhteen huomaamattomaan nurkkaan ahdetusta poistohyllystä. Kulholle jäi hintaa 16,90 - 50% = 8,45 ja lusikoille 39,50 - 50% = 19,75. 


Tummasävyinen Lumimarja-kukkaro löytyi Juvan ABC:n Marimekko-outletista. Pyörittelin sitä niin kauan kykenemättä päättämään, että lopulta äiti osti sen miulle :-D Outletissa pyöriessämme meitä huvitti se, että ihailin jokaista tavaraa tässä kuosissa. Mutta tää onkin yksi kauneimpia kuoseja Marimekolta. Hintaa kukkarolla oli 14,90, mikä on mielestäni aika paljon outlet-hinnaksi, kun Sokoksellakin saman kokoinen kukkaro maksaa saman verran ja siitä saa sentään vielä bonukset!


Miun päässä tällanen retropunainen elää aivan valtaisaa nousukautta ja voisin ostaa kaiken punaisena. Mm. se pelkkä punainen unikko on aivan ihana, vaikka muuten oon unikkoa vältellyt parhaani mukaan. No, joka tapauksessa tämä punavalkoinen Muija-kuosinen peltipurkki löytyi Mikkelin Wilma&Wihtori -kirppikseltä 6e hintaan. (Ps. Mikä ihmeen nimi tällä kuosilla oikein on :D:D:D muija??)


Nämä maailman kauneimmat Mustikkamaa-patakintaat ostin myös Juvalta outletista. Oon tunnetusti aikamoinen tohelo, ja oon pelännyt itteni polttamista aivan järjettömissä mittasuhteissa tosi pitkään. Seiskaluokalla en suostunut kemian tunnilla sytyttämään kaasupoltinta, koska pelkäsin tulitikun sytyttämistä. Kemianopettajan radikaali suhtautumistapa ("nyt saatana siihen tikkuun tulta tai tulee nelonen") toimi loistavasti ja tulentekopelko oli sillä voitettu, mutta vielä vuotta myöhemmin, kun äiti pyysi ottamaan makaronilaatikon uunista, piti hakea pikkusisko apuun kun pelkäsin polttavani näppini. Ruoan ottaminen uunistakin kyllä nykyään luonnistuu, mutten vieläkään luottaisi kykyihini vältellä uunin kaikkia kuumia osia niin, että selviäisin patalapulla. Siispä kaksi kappaletta patakintaita tähän osoitteeseen! Nämä maksoivat 13e/kpl.


Savonlinnasta Kympintori-kirppikseltä kotiutin tämän pallokuosisen pussukan. Tää on jotain ihme välikokoa, jollaista en ole nähnyt koskaan ennen. Tää on kapeampi kuin se sellainen iso joka kaikilla oli yläasteella penaalina, mutta syvempi kuin se pieni penaali. No, joka tapauksessa aivan loistavan kokoinen mukaan yökylään, kun tarttee muutaman hygieniatarvikkeen mukaan. Siis jopa hammasharja on kuin tehty tuonne sisään. Tästä maksoin 5e.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

LAATIKKOTAKKI


LOMALLA ON IHANAA. Oon nyt ehtinyt nähdä paljon kavereita ja tehdä kaikkea, mistä haaveilinkin. Sää on ollut harmillisen viileä ottaen huomioon, miten lämpimästä säästä täällä saatiin toukokuussa nauttia. Onneksi tämän takin kanssa sadepäiväkin tuntuu värikkäältä. Yksi ihana juttu tässä lomassa on bloggaavat kaverit, joiden kanssa asukuvailu tuntuu luonnolliselta ja tavanomaiselta. Pitkästä aikaa siis asua blogin puolellekin!

Itse kun oon aika käsi näiden tekniikkajuttujen kanssa ni en osaa sit yhtään sanoa, mitä näille kuville tapahtui. Johanna otti nää omalla kamerallaan ja unohti vaihtaa kuvaformaatin JPG:ksi eli tietenkään miun hi-teck kuvanmuokkausohjelma Photoscape ei tunnistanut kuvia :-D Polkaisin polkupyörällä Jossulle ja se ystävällisesti vaihtoi kuvat oikeaan formaattiin, mutta kun sitten avasin ne omalla koneellani, oli värimaailma rupsahtanut surkean harmaaksi. Tein mitä osasin ja tässä nää on, en toivottavasti oo ihan näin harmaa oikeassa elämässä. 

Tää takki oli alelöytö Seppälästä! Miulla on Stockmannin lahjakortti, jonka takana lukee, että se käy myös Seppälässä. Se menee pian vanhaksi, joten tahdoin käyttää sen pois. Koska meillä päin ei ole Stockmannista tietoakaan, marssin Seppälään, josta en ole ostanut ikuisuuksiin mitään. Vaan tää takki oli saatava! Lahjakortti ei sitten tietenkään siellä enää käynyt kun Seppälä ei ole enää osa Stockmannia, mutta eihän tätä takkia voinut jättää. Niin ihanan raikas väri ja mallikin on miun aina ihailema laatikko, jonka mallista miun kropalle sopivaa en tosin oo ennen löytänyt. 
Kukkaron laihdutuskuurikin on ollut lomalla ja kaikenlaista on tullu osteltua. Otettiin niistäkin kuvia, joten siitä lisää myöhemmin! Sen voin sanoa, että tästä asusta takki, paita, neule, laukku ja kengät on uutuuksia :-D Nyt on kyllä onneksi Savonlinnan kauppatarjonta koluttu läpi, eli ehkä se rahanmeno oli suurilta osin jo tässä!