sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

TAAS TÄÄLLÄ


Pitkä aika on edellisestä postauksesta. Tiesin, että pitkä, mutta nyt pitkästä aikaa Bloggerin avatessani järkytyin että siitä on kolme kuukautta! Miulla oli siis tänä keväänä pääsykoeluku-urakka, joka vei oikeasti niin paljon aikaa, etten vähää vapaa-aikaani jaksanut blogia kirjoitella. Luku-urakan aikana(kin) ja jälkeen matkustelin myös paljon, ja muuten vaan ihana kesäsää ja kaverit ovat saaneet meikäläisen pysymään huolella poissa koneen äärestä.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana on siis tullut päntättyä pääsykokeeseen, liityttyä suomalaiseen naiskuoroon, pelattua miljoona erää Monopolya, käytyä Saksassa, Itävallassa, Suomessa ja Italiassa, vietettyä juhannusta ja käytyä päiväreissuilla ensin aurinkoisessa Brightonissa ja sitten kauniissa, vanhassa Bathissa. Nämä kaksi kuvaa ovatkin eiliseltä Bathin reissulta.

Niistä pääsykokeista sitten sen verran, että pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistoon! Tulokset tulivat pari päivää sitten ja fiilis oli aika mahtava, kun opintopolussa oli vihdoin tulokset nähtävillä ja vieläpä näin positiiviset tulokset. Tätä onnistumista seuraa tietysti poismuutto Lontoosta, ja lentoliput on varattu tämän kuun viimeiselle päivälle. Seuraa muutto Suomeen ja kämpän etsiminen Helsingistä. Nyt olisi hoidettava tukien ja lainan haut sekä kämppä, ah niin ihanat opiskelijan velvollisuudet kutsuvat jo nyt. Pahinta ei ole saapua perille vaan lähteä, ja kauhistuttaa, kuinka vähiin päivät käyvät. Elämän on kuitenkin jatkuttava ja asioiden muututtava, ja onneksi tässä muutoksessa on se äärimmäisen positiivinenkin puoli, nimittäin opiskelujen alku. Ikävä jää Lontoota ja ihmisiä, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni tulen asumaan Suomen pääkaupungissa ja odotan sitä kyllä aikamoisella innolla.


Täällä on ihana kesä menossa, ja ollaan oltu pellavapään kanssa taas vaihteeksi paljon liikenteessä. Yritän nyt ottaa lopusta ajastamme yhdessä niin paljon irti kuin mahdollista. Vielä jos pari päiväreissua ehtisi heittää, viimeisetkin Lontoon-nähtävyydet käydä läpi, käydä vaatekaapin läpi ja myydä sieltä kaiken turhan sekä tietysti koko kodin irtaimiston ja pakata. .Muuttaminen on aika kamalaa... :-D

Yritän aktivoitua tän blogin kanssa ja saada kaikki ihanat matkakuvat tänne. Toivossa on hyvä elää... ;-)

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

MORJENSTA PÖYTÄÄN


Oha ollu taas kaikenlaista ja yli kuukauden tauko täältä. Jotenkin se vaan lähti siitä, kun edellistä postausta tehdessä tunsin vaan, miten huono se on ja että miks ees julkasen tällasta. Yleensä jaan suvulle nähtäväks postaukset facebookiin mutta nyt en ees tehny niin. Oon pitkään ajatellu, että vaikka oon niin huono bloggaaja ni en halua lopettaa koska en osais olla enää ilman mutta nyt tuli oltua eikä ollu mitenkään outoa.

On ollu tosi kiireistä, oon ollu merimieskirkon myyjäisissä vapaaehtosena, paljon töissä ja alottanu pääsykokeisiin luvun. Tänään oli ristiäiset eräälle pikku tytölle, johon oon tutustunu työni kautta ja olin siellä valokuvaajana. Se olikin melkein kuukauteen eka kerta, kun käytin koko kameraa. Eilen näin miun vanhaa au pair -kaveria Emiliaa ja hän otti miusta nää kuvat. Oli kivaa olla pitkästä aikaa sellasen kuvattavana, joka tietää mitä tekee. Että sanoo jos hiukset on naamalla tai jos kannattais suoristaa selkä niin tulis parempi kuva. :-D Shoppailtiin myös vähän ja miekin tein muutaman löydön, aattelin et jos vaikka jaksaisin niitä kuvailla tänne blogin puolelle. En tosin ostanut vaatteita, uudenvuodenlupaukset ovat pitäneet ihan hyvin, muistaakseni kolmesti oon kyllä rikkonut lupaukseni olla ostamatta uusia vaatteita mutta ajattelin silti jatkaa, sillä on tää linja silti hiljasempi ku esimerkiks viime vuonna.

Sitte miulla on vaihtunu kämppis ja rakas Tia on muuttanut pois täältä. Outoa olla ilman ja ikävä on kyllä kova. Uutena kämppiksenä on kuitenkin miun myös rakas ystävä Emmu, joten kotielämä jatkuu aika samoissa uomissa. Siivoomiselle pitäs tosin priorisoida enemmän aikaa haha. Minuu vaan ahistaa tuo yhteishaku ja pääsykoeruljanssi aika paljon, en mitenkään pysty lukemaan enempää mutta oon aika 85% varma etten lue tarpeeksi päästäkseni sisään. Jos en pääse ni sit oonki syksyllä työtön. Kiva. Koetan silti nauttia vielä tästä viimesestä puolesta vuodesta ahdistumatta tulevaisuudesta liikaa. Pellavapään kanssa sujuu hyvin ja nautin kyllä työstäni suuresti. Tänään tyttö oli äidiltään varmistellut, että onhan Essi ihan minun ikioma. Oonhan mie.

Jaahas, nyt vois hakea illallista ja vähän lukee vielä, kun tänään on jäänyt kirjan kanssa vietetty aika tosi vähälle ristiäisten takia. :-)

ps. Sekä takki, kengät että paita ovat muuten kirppikseltä, kaikki tosin vanhoja löytöjä. Kengät ostin uutena joku aika sitten ja ne ovat ihan lempparit, jalassa joka päivä. 

perjantai 24. helmikuuta 2017

LATELY

Morjesta vaan taas...

Tuntuu et miun joka toisen postauksen nimi on Lately kun aina tää bloggailu jää :'---D Kävin viikon reissulla Suomessa ja nyt on vielä pari lomapäivää jäljellä ja maanantaina pääsee takas töihin. Jotenkin tossa lomaillessa jäi tää koneella oleminen ihan kokonaan ja bloggerissa oli miljoona blogipostaustakin oottamassa lukemista.

 photo P2100011_zpsqzuce3d3.jpg

Ennen miun reissua käytiin Emmun kanssa testaamassa Honest Burgers Brixton Villagessa ja oli kyllä rehellisesti todella hyvää burgeria. Nam!

 photo IMG_0214_zpspfau0mjp.jpg

Myös ennen miun reissua käytiin Meetan kaa Tower Bridgellä siellä ylhäällä käppäilemässä!

 photo P2110020_zpsru0yfebp.jpg

Sit siellä Tower Bridgen turistikrääsäkaupassa oli tällasta hilloo! Arvostan huumorintajua ja hintaa joka on sekin hyvin lontoolainen. :-D

 photo P2110024_zpslfdvi2l2.jpg

Sit käytiin Merimieskirkolla nauttimassa Finnish Afternoon Tea, uusi kokeilu! Ihan superhyvää, tossa oli poro-leipäjuustopiiras, cocktailpiirakka ja saaristolaisleipä kylmäsavulohella suolaisina, ja makealla puolella myös älyttömän hyvät mariannekuivakakku, Runebergintorttu, minikorvapuusti ja palanen turkinpippurijuustokakkua. Taivaallista!

 photo IMG_0246_zpsrqozocxx.jpg

Keskiviikkona 15.2. lensin sitten Helsinkiin ja äiti oli vastassa, lilluteltiin ilta Flamingo Spassa ja seuraavana päivänä suunnattiin Savonlinnaan. Meillä olikin paljon suunnitelmia, kuten mummolavierailua, hiihtämistä ja Mikkelissä käyntiä.

 photo IMG_0281_zpsr28f6ihe.jpg

Mikkelissä käytiin Pannukakkutalossa, ah!

 photo IMG_0289_zpsol6iy4kc.jpg  photo IMG_0326_zpsanqavopo.jpg

Mikkelissä käytiin tietysti myös siskon luona ja siellä sai herkkulaskiaispullaa!

 photo talvi_zpsbtu8gnhe.jpg

Meiän hiihtämisestä ei tullu yhtään mitään kun oli nollakeli ja lumi vaan tarrautui suksien pohjaan :-D

 photo IMG_0401_zpsm8z0kulf.jpg  photo P2220051_zpsjds6he4i.jpg  photo P2220054_zpsu51g49qw.jpg

Loman vika päivä kului Turussa Veran luona ja oli ihana tehdä vielä tällanen pikku lenkki ennen paluuta Lontooseen! Meidän lento olikin myöhässä sääolosuhteiden takia, mutta onneksi vain tunnin ja vartin.

 photo lento_zpstbkhmpzo.jpg

Nyt kun pitäis vielä pari päivää lomailla yksin ni oon aivan pihalla et mitä tekisin. :-D No, ainakin aion vielä nautiskella!

 photo P2240078_zpsf8t7wose.jpg  photo P2240080_zpshsza084q.jpg

tiistai 7. helmikuuta 2017

SNAPSHOTS


 photo P2040005_zps5urvwytm.jpg

Tuossa yhtenä päivänä alkoi tehdä hirveästi mieli appelsiiniriisiä, jota tehtiin joskus yläasteella kotitaloustunnilla. Laiskuus iski, joten ostin kaupasta valmista riisipuuroa ja lopputulos on kyllä sen näköinen :--D Mutta hyvää oli!

 photo P2050021_zpsmhargrww.jpg

Käytiin pitkästä aikaa keskustassa pyörimässä ja jostain syystä näistä on aina otettavia kuvia kun kävelee ohi. :-D

 photo P2050036_zpsfttasxer.jpg

Käytiin sunnuntaina Meetan kanssa Afternoon tealla Cafe Consertossa. Oli hyvää mutta kyllä myös sen hintaista! Tosin tuossa oli ihan älytön määrä syötävää, ja oltiin molemmat ihan supertäynnä tuon jälkeen.

 photo P2050038_zpscy8qobzu.jpg

Vaalensin viikonloppuna hiuksiani kaveriltani kuulemalla konstilla. Murskasin C-vitamiinitabletteja ja sekoitin ne shampooseen. Sitten voitelin seoksen kuiviin hiuksiin ja annoin sen hautua noin tunnin. Sitten pesin hiukset vedellä ja kyllä lähti paljon sinistä väriä! Heti perään laitoin hiusmaskia, sillä tämä käsittely avaa hiuksia ja siksi rasittaa niitä paljon. Vielä jäi väriä tukkaan, mutta ajattelin käyttää loput pastillit viikonloppuna uuteen pesuun.

 photo P2050019_zps2g8eqgw6.jpg

Käytiin myös ravintolassa nimeltä Giraffe, jossa ei oltu ennen käyty. Burgeri oli hyvää ja miusta oli ihanaa, että näillä oli myös hyvä mocktail-valikoima, kun ehkä lounasaikaan ei drinkit maistu. Toisaalta tuo hampurilainen ei ollut mitenkään erityinen ja hintakin oli melko korkea, joten ehkä ensi kerralla taas johonkin uuteen paikkaan! :-)

Mitäs teidän viikkoon?

perjantai 3. helmikuuta 2017

TÄNÄÄN ON PERJANTAI KOLMAS TOISTA

Myönnän, että aamulla kun avasin silmät ja tihrustin kännykän näytöltä jonkun Paskimmat puujalkavitsit -ryhmään postaamaa, sittemmin otsikkoon törkeästi lainaamaani lausetta, piti hetki miettiä. Sitten se valkeni, hehheh.

 photo IMG_8548_zpsv6vlmgfi.jpg

Työviikko sujui leppoisasti, ja eilen pääsin saunaankin kun hoidin tyttöä seitsemään asti illalla. Oli aivan ihanan rentouttavaa päästä saunaan pitkästä aikaa, ja nyt kun pellavapääkin on jo isompi, ei tarvitse edes käyttää jokaista sekuntia vahtiakseen, ettei hän koske kiukaaseen. Tyyppi viihtyi jo lauteilla makoillen ja höpötellen niinkin kauan, että miun oli pakko päästä pois kuumasta ja kosteasta saunasta ennen häntä. Muuten meidän viikkoa on leimannut lähinnä väsymys, sillä päikkäreiltä heräily on tällä viikolla ollut vaikeampaa kuin koskaan. Sillä on varmaan kasvuspurtti, sillä unentarpeen lisäksi ruokaa menee kahdella kädellä, kuin häntä olisi nälässä pidetty. Kolme aamupalaa ja lounas menee kevyesti ennen kahtatoista.

 photo P1290004_zpsoijnkxxv.jpg  photo P1290007_zpsxpxv0sud.jpg

Sunnuntaina vietin syntymäpäivääni ja täytin 22. Lauantai-iltana kokoonnuttiin pienellä porukalla meille syömään tortilloja ja höpöttelemään, ja sunnuntaina käytiin miun lempiravintolassa Wahacassa syömässä. Kyseisen ravintolan ruoka on kuin toisesta sfääristä ja siellä myös synttärisankari saa ilmaiset churrot (alemmassa ruokakuvassa näkyvät kikellokset), kelpaa! Oon tosin melko varma, että näihin ruokiin lisätään jotain voimakasta riippuvuutta aiheuttavaa, sillä sunnuntai-iltana kotona tuntui, etten kestä ellen saa toista tuollaista burritoa. Pitäisköhän ottaakin wahacaton helmikuu, jos pääsisi tästä jo-melkein-riippuvuudesta eroon. :-D Kokonaisuudessaan miun synttärijuhlinnat tänä vuonna olivat siis oikein ihanat ja onnistuneet! :-)

 photo P2030003_zpsnyqthz30.jpg

Sain työnantajilta synttärilahjaksi lahjakortin erääseen ihanaan vaate- ja sisustustavaraliikkeeseen, ja tänään, vapaapäivää viettäessäni otin suunnan kohti lähintä ketjun liikettä. Sieltä en mittään löytänyt, vaikka montaa ihanaa juttua hypistelinkin. Läheiseltä kirppikseltä löysin kuitenkin tuon Street Cat Named Bob -kirjan, jota olen tahtonut lukea jo kauan, ja lisäksi kauan etsimäni mustan laukun, ja yhden ison matkalaukun Suomeen muuttoa varten. Kirja maksoi £1,50. Muutenkin oon viime aikoina tuntunut löytävän tosi kivoja ja edullisia kirjoja, ja oon näistä aika onneni kukkuloilla. Suomenkieliset Sinuhe Egyptiläinen ja Taru Sormusten herrasta -trilogia ovat tietysti merimieskirkon kirjamyynnistä ja maksoivat £1/kpl!! I never knew that about London on hauska faktakirja, jonka löysin eräältä toiselta kirppikseltä pari viikkoa sitten, ja se maksoi £2,50. Ainoa uutena ostettu näistä on tuo Lauren Grahamin kirja, jota olen halunnut jo pitkään. Se oli Waterstonesilla puoleen hintaan, joten pitihän se saada. Ja hyvä kirja olikin! Hintaa sille jäi alennuksen jälkeen £8,50.

 photo P2030001_zps7bceo1qw.jpg

Joku ehkä tietääkin miun rakkauden kahvinmakuisia asioita kohtaan, joten olin aika onneni kukkuloilla, kun tämä maku lisättiin lähikauppamme jogurttivalikoimaan. Sitä onkin tullut syötyä jo muutama purkki sen jälkeen, mutta terveellistä tää ei rasvattomuudestaan huolimatta ole nähnytkään, kun täällä Enkkulassa ollaan edelleen sillä kehitysasteella, että rasvan tilalle laitetaan sitten tuplamäärä sokeria. Suomessa sentään saa rasvatonta jogurttia, jossa ei myöskään ole enempää sokeria. No, kaikkea ei voi saada, joten jo se, että tämä maku on olemassa, on miulle iso voitto!

 photo P2030008_zpsykqdoyl2.jpg

Tajusin etten oo koskaan muistanut hehkuttaa näitä tuikkukuppeja täällä. Löysin nää joskus keväällä Nextistä £2/kpl, ja nää sopii ihan mainiosti yhteen Kastehelmi-tuikkukippojen kanssa, joita miulta löytyy kolme kappaletta. Eivätkö olekin samannäköiset?

perjantai 27. tammikuuta 2017

COPENHAGEN 4: FOOD AND SHOPPING

Viimeisenä vuorossa vähän ruokaa ja ostoksia. Kööpenhaminassa oli paljon tosi kivoja kahviloita, mutta hintataso oli melko korkea. Edullisin paikka, jossa kävin, oli viimeisenä päivänä, kun leivän ostaessa sai kahvin kaupan päälle. Ajattelin silti jakaa nämä meidän käymät kahvilat, sillä tykkäsin jokaisesta.

 photo P1110184_zpshzxnqtwv.jpg

Mormors sijaitsee aivan Frederikin kirkon kupeessa, osoitteessa Bredgade 45, 1260 København K. Paikka oli todella kuin isoäidin, sillä sisustus oli ihanan vanhanaikaista ja rönsyilevää. Söin "kinkku-juustoleivän", mutta sen välissä oli myös salaattia ja tomaattia. Nam, nam. Tee oli parasta, sillä heillä oli suuri valikoima ja pussien sijaan se tehtiin irtoteestä. Melko kallis tämä paikka silti oli, hintoja ei näkynyt missään ja leipä ja tee maksoivat 83 DKK, eli n. 11€.

 photo P1110004_zpsgz92luev.jpg  photo P1120344_zpsttoxmold.jpg  photo P1120351_zpsf8on0ksf.jpg

Lagkagehusetista olin kuullut ja halusin siellä käydä syömässä nyrkinkokoisen tuulihatun. Mitä en tiennyt oli se, että tämä on ketjukahvila ja näitä löytyikin monelta nurkalta. Myö käytiin osoitteessa Bredgade 45, 1260 København K. Kyseessä oli Strøgetillä eli ostoskadulla sijaitseva kahvila.

 photo P1110204_zpsoh1hxkac.jpg

Illalliselle mentiin molempina päivinä sinne, mikä oli sillä hetkellä lähellä ja näytti kivalta. Ekana päivänä syötiin tällaiset burgerit, jotka olivat ihan ok, mutta eivät kalliin hintansa väärti. Toisena iltana käytiin hotellin lähellä ravintolassa, jossa syötiin molemmat pastaa ja niihin oltiin molemmat tyytyväisiä, tosin tietysti unohdin ottaa kuvat. Pastapaikan nimi oli Cafe Emma ja osoite Axeltorv 3, 1609 København. Siellä suosittelen jopa käymään! :-D

 photo P1120404_zpsmh852fir.jpg

Tähän mestaan päädyttiin torstaina lounasleivälle, sillä tulkittiin tanskantaidoillamme ulkona olevan kyltin sanovan, että vapaavalintaisen leivän kanssa saa ilmaisen latten. Ei se kyllä ollut sitten vapaavalintainen se leipä, sillä piti olla patonki, mutta hyvää se oli tuo patonkikin ja lattekin oikein kelvollista. Tämä paikka oli nimeltään Vandkunsten Sandwich ja ketjukahvila ilmeisesti tämäkin, meidän käyttämämme paikka sijaitsee Christianian kaupunginosassa osoitteessa Torvegade 29, 1400 København K.

 photo P1130467_zpswiwtfbxb.jpg  photo P1130469_zpszalryizs.jpg

Tämä viimeinen paikka oli se edullisin, sillä täälläkin sai ilmaisen kahvin leivän kanssa ja leipä oli edullisin, 55 DKK (n. 8€). Tämä kahvila oli todella viihtyisä ja palvelu erityisen hyvää, jäi jotenkin tosi hyvät fiilikset. Kauheinta on, että mie oon kadottanu tän paikan osoitteen ja oon vartin zoomaillut google mapsissa mutta ei, en löydä. Eih! Voin vaan sanoa sen, että tää paikka on todennäköisesti jossain Nørrebrogaden varrella.

Ja sit niihin ostoksiin.

 photo IMG_9491_zpssoehqatq.jpg

Taiteilin sitten heti miun uudenvuodenlupauksen rajoilla kun ostin tämän huivin Zarasta, sillä voidaan käydä keskustelua siitä, onko huivi vaate vai asuste ja se oli myös hyvin roimassa alennuksessa, maksoi nimittäin 39 DKK eli n. 5€. Musta neuletakki oli löytö pikkuruiselta hyväntekeväisyyskirpputorilta ja maksoin siitä 50 DKK eli n. 7€. Se on COS-vaatemerkin ja 100% merinovillaa. Tämä neuletakki onkin päässyt ostamisensa jälkeen melkein joka päivä päälle.

 photo P1140472_zps8ll6u0wv.jpg

Olen etsinyt oranssinpunaista kynsilakkaa pienen ikuisuuden, ja nyt sellainen löytyi &Other Storiesilta. En muista enää hintaa, mutta sen muistan, että nämä maksavat Briteissä n £5, joka on n. 6€.

 photo P1140470_zpsh0gk0fng.jpg

Karkkiaaa! Hei, oon maassa, josta saa salmiakkia. Mitä ostan? SALMIAKKIA. Myös Fazerin Tutti Frutteja ostin pienen pussin.

 photo P1270009_zpsftaugn2s.jpg

Turhakeostos-nimike meneee..... Keksipurkille! Mutta se oli niin söpö! Ostin sen matkamuistomyymälästä, sisällä oli suklaakeksejä, ja kannessa on reikä jotta purkkia voi käyttää tuikkulyhtynä. Siinä on pieniä reikiä, joista tuikun valo loistaa läpi. Ihanan japanilaisen teekannun ostin samalta pikku kirppikseltä kuin neuleenkin, ja tämä maksoi 15 DKK, n. 2€.

tiistai 24. tammikuuta 2017

MY DAY VIDEOLLA




Tiistaita kaikille!

Oon pitkään halunnut kuvata myday-videon ja nyt vihdoin tartuin härkää sarvista ja aherruksen tulos on tässä. Vähän pidempihän tää on kuin monet päivävideot, mutta se johtuu tuosta hiusten värjäyksestä, jota en aamulla aavistanutkaan. :D Nyt meitsi lähtee töihin puolikkaaksi päiväksi, toivottavasti tykkäätte videosta! :-)