perjantai 30. lokakuuta 2015

herkkukaakaota, nahkakenkiä ja ajatuksia erilaisuudesta


Tänään menin Whitechapeliin. Olin kuullut, että Whitechapel Market on kiva, ja että sielläpäin on huippu suklaakahvila. Olin vähän pettynyt markkinoiden tarjontaan, ei siellä ollut itselle oikein mitään. Kengät tosin päädyin ostamaan, Clarksin nahkaiset kesäkengät. Sovitin niitä ensin ja jätin sinne, mutta puolen tunnin jälkeen luovutin ja kävin hakemassa ne. Haha.

Suklaakahvila oli kuitenkin ihan paras! Sen nimi on siis The Urban Chocolatier ja siellä on paitsi kaakaota, myös kahvia, teetä, drinkkejä, pirtelöitä ja kattava valikoima jälkkäreitä. Menua selaillessa iski valinnanvaikeus, mutta kyllä se siitä...

 ...ja päädyin tilaamaan maitokaakaon kookoksella ja kermavaahdolla. Kaakaoissa sai siis valita itse pohjan (valko-, maito- tai tumma suklaa) ja halutessaan mausteen tai mausteita. Kookos on miun yltiölemppari, joten päädyin siihen (taas), eikä tuottanut pettymystä! Otin vielä pienemmän koon, ja sekin oli hyvin runsas.

Hintakin oli hyvä, sillä kermavaahdolla tuo komeus maksoi muistaakseni £3,35. Joo, onhan se yli 5 euroa, mutta täällä on jo ketjukahviloiden juomat noissa hinnoissa. Cafe Neron jääkahvit maksavat lähes neljä puntaa ja Starbucksissa on vielä kalliimpaa. Tuolla oli hieman enemmän tunnelmaa ja jopa pöytiintarjoilu! Täydet peukut siis The Urban Chocolatierille, jos asuisin lähempänä, kävisin siellä varmasti useamminkin!


Whitechapelissa on paljon asukkaita Intiasta ja islamin vaikutusalueilta. Olin kahvilassa pitkään ainoa naispuolinen henkilö, jolla ei ollut huivia päässä. Kaduilla kävellessä en törmännyt kuin pariin vaaleaihoiseen ja vielä harvempaan vaaleatukkaiseen. Markkinoillakin oli enimmäkseen intialaistyyppisiä vaatteita ja paaaaljon huiveja. Pakko sanoa, että tunsinkin oloni hieman ulkopuoliseksi... Muukalaiseksi ihan.


Taitaa olla vähän vaiettu juttu tämä, mutta haluan nyt silti kirjoittaa siitä. Kukaan ei kohdellut minua eri tavalla, kaikki olivat hyvin mukavia esim. kahvilassa. Mutta... Silti tunsin itseni ihan ulkopuoliseksi.

Olen aina ollut suvaitsevainen ja hyvä sietämään erilaisuutta. Minulla on paljon ystäviä ja tuttavia, joilla on eri etninen tausta kuin minulla. En ole koskaan ajatellut, että he olisivat jotenkin erilaisia tai huonompia! Lontoossa ylipäätään on paljon eri etnisiä ryhmiä, joten on ihan normaalia, että kaupan kassaneidillä on huivi hiustensa peittona ja kadulla kävelevällä miehellä turbaani. Ihonvärejä on yhtä monta kuin ihmisiä. Ja kaikki se on ihan normaalia, enkä pidä ketään toista vähempiarvoisena. Nyt kun itse kuljin lähes ainoana vaaleana henkilönä, tunsin kuitenkin oloni tosi erilaiseksi. 

Se pisti vähän mietityttämään. En ole yhtään huonompi kuin kukaan niistä muistakaan, mutta silti tunsin olevani jotenkin vähäpätöinen ja mietin, kuinka moni katsoo, mitä tuo täällä tekee. Kokevatko muut ihmiset näitä samoja tunteita? Suomessa varsinkin tämä tilanne on hankalampi ja arempi, kun erilaisuuteen ei ole totuttu samalla tavalla kuin suurkaupungeissa. Tuntevatko erilaisten vähemmistöjen edustajat Suomessa tai muissa pienemmissä paikoissa olonsa erilaiseksi tai vähäpätöiseksi? Ja jos tuntevat, enhän varmasti aiheuta tunnetta omalla käytökselläni? Vai onko niin, että siihenkin tottuu? Jos on jatkuvasti ihan eri näköinen kuin muut, lakkaako sitä jonkun ajan kuluttua miettimästä?

Rakastuin näiden kenkien leikkausyksityiskohtiin! Hintakaan ei ollut aitonahkaisiksi ja kestäviksi Clarkseiksi paha. Ja meikäläinen tennarityttö oikeastaan tarvitseekin tällaiset vähän siistimmät ja kevyet kengät. Tiedän jo tulevani käyttämään näitä ainakin kuoromme joulukonsertissa!

tiistai 27. lokakuuta 2015

HAMPSTEAD HEATH


Moikka!

Sain sisäpiirin tietoa siitä, että Hampstead Heathissa on aika kaunis ruska. Kun sitten sopivasti kyseisen puiston lähin asemakin on kätevästi hisseillä varusteltu, oli tänään uskomattoman kauniin ja lämpimän sään takia aivan pakko rahdata taapero kärryissä päiväunille luonnon helmaan. Ja kun taapero siitä aikanaan heräsi, meidän riemuhan vain kaksinkertaistui, hän kun rakastaa ulkoilua yli kaiken! Nyt kun oli vielä superlämmin, 18 astetta! Varmasti viimeisiä päiviä tänä vuonna kun voi ilman lapasia tonkia maita ja mantuja.

"So why, love, should we ever pray to live a century / The butterfly that lives a day has lived eternity"

Kotona alkavat muuttohommat jo painaa päälle. Ei siinä, tykkään muuttamisesta! On ihanaa kantaa roinansa tyhjään huoneeseen ja luoda siitä oma koti. Olen pessyt pyykkiä niin ahkerasti, että pyykkikorini tyhjyys on ennätys. Olen myös pakannut joitakin vaatteita jo pois. Vähän vaan pelottaa, kuinka saan kaikki tavarat mahtumaan, kun ne matkalaukut, joilla reilu vuosi sitten tänne muutin, ovat pakatut ja huone näyttää edelleen täydeltä :-D Näinköhän kaikki mahtuu edes yhteen taksiin vai täytyykö niitäkin tilata kaksi..?! Onneksi ihanainen Tia on lupautunut auttamaan rahtaamisessa!


 Ostin viikonloppuna uuden kameran, ja tämän postauksen kuvat on otettu sillä. Kyseessä on Canon EOS 600D, jonka löysin käytettynä ja vieläpä hyvään hintaan. Kamera oli kaiken lisäksi myynnissä pelkkänä runkona. Mitäpä olisin turhaan maksanut kittiobjektiivista, jollaisen jo omistan ja jota erittäin harvoin käytän :-) Meitsi on siis vihdoin ja viimein saanut tämän pitkään vaivanneen kameraongelman ratkaistua! Tosiaan kun selailin joku aika sitten viime syksyn postauksia, törmäsin joululahjalistaani. Listassa oli lentoliput Suomeen, Fazerin piparisuklaalevy (joku sanoi että niitä ei muka enää saa, onko totta??!!), kannelliset pillimukit ja uusi kamera, vaikka se kamera ei realistinen toive ollutkaan. Nyt sain viimeisenkin kohdan listasta täyteen! Olisikohan siis aika kasata uusi joululahjatoivelista ja ottaa tavoitteeksi, että hankin ne roinat viimeistän jouluun 2017 mennessä? ;-)

Miun läppäri elää menneisyydessä, se näyttää että tänään olisi 26.10. ja että kello olisi 22:33. Säikähdän aina, kun katson tuota kelloa, että olenko oikeasti vielä hereillä :-D Tosiasiassahan kello on 21:06. Voisin ehkä yrittää ottaa ohjelmistoon päivämäärän ja ajan päivittämisen.. Mutta eikös se niin mene että ihan pikkujuttuja välttää aina viimeiseen asti?

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Viime vuoden tyylillä


Heips! Kattelin viime vuoden blogipostauksia ja olin tehnyt kännykkäkuvista tällaisia kollaaseja aika usein. Ihan nostalgian vuoksi ja purkaakseni kertyneitä kännykkäkuvia ajattelin, että teen näitä taas :-) Vielä jäi paljon kuvia varastoon, joten ehkä piakkoin tulee toinen nostalgiapostaus, haha. En tiedä tykkäättekö näistä, tykkäättekö? Miusta ainakin nää on silloin tällöin ihan kivoja. 

Vietän täällä laiskaa sunnuntaita sohvan pohjalla seuraillen The Great British Bake Offia, neuloen ja somettaen. Jokasyksyiseen tapaani neulomisinnostus on taas nostanut päätään ja toivon, että saan tällä kertaa tekeleeni valmiiksi ennen kuin ranteeni sanovat taas sopimuksen irti. 

Viikolla näin useampaakin vierasta Suomesta, sain tuliaisena karjalanpiirakoita, kävin Camdenissa pyörimässä, kahvilla, intialaisessa ravintolassa älyttömän hyvällä illallisella ja niin edelleen. Töissä oli kivaa ja viikko vierähti jopa pelottavan nopeasti. Aika kuluu muutenkin ihan uskomatonta vauhtia, viikon päästähän on jo marraskuu! Kelloja siirrettiin viime yönä ja sen vuoksi heräsin ilahduttavaan aikaan, 8:35. Nyt on toivoa jopa päästä ajoissa nukkumaan, että jaksaa vielä ensi viikon herätä aikaisin. Sittenhän onkin muutto edessä! 

Mutta nyt tartun taas neuleeseeni, heippahei ja kivaa sunnuntaita!

tiistai 20. lokakuuta 2015

mitä kuuluu?


Juteltiin äidin kanssa yksi päivä siitä, millainen ruska Englannissa on. Ihan pari päivää sen jälkeen vapaapäivän iltapäivällä kurkkasin ikkunasta, että tuollahan se luonto tarjoilee parastaan. Nappasin siis kameran kaulaan ja läksin kävelylle. Sää oli mitä mainioin ja aurinko lämmitti vielä säteillään. Samana iltana vielä ollessani puistossa iski yksinoloahdistus, joten hyppäsin bussiin ja ajoin Oxford Streetille kahvilaan istumaan. Pitkä kahvilamatka siis sen takia, että sunnuntai-iltaisin ei meillä päin ole kahvilat kovin myöhään auki. Kahvilassa istuinkin pari tuntia chai lattea hörppien (uusi rakkaus!) ja kirjaa lukien. Loppuillan nökötin bussissa kotimatkalla.


Nämä kuvat ovat todennäköisesti viimeisiä näiltä alueilta. En olekaan täällä vielä kertonut, että 1.11. edessä on muutto. Olen muutosta todella innoissani, sillä muutan entiseen työperheeseeni! Olenkin fiilistellyt sitä tässä viimeiset pari viikkoa, sillä jotenkin täällä nykyisessä kodissa minua ahdistaa olla. Olen kysellyt kaikki kaverit läpi, josko voisi yöksi mennä. En haluaisi viettää täällä enää yhtään yötä. Hetken harkitsin jopa kadulla nukkumista, mutta sentään ymmärsin sen olevan sisäisen pikku drama queenini aivoituksia :-D Tuskin maltan odottaa, että saan pakata kampsuni, häipyä näiltä seuduilta ja muuttaa paikkaan, joka on tuttu ja tuntuu jo entuudestaan kodilta.


Kun tässä tällä kyseisellä hetkellä istun sängylläni kirjoittamassa, talon koira haukkuu keuhkojaan pihalle ja teini-ikäiset paiskovat ovia ja kävelevät kuin tiiliskivet kenkinä. Hiiriä ei sentään ole hetkeen tullut vastaan. Lämmitys on viime talven tapaan todella rasittava, välillä on jäätävän kylmä ja välillä tukahduttavan kuuma, vaikkei termostaattiin koskisi sormenpäälläkään. Pian saan myös uunin, joten voin leipoa karjalanpiirakoita!!


Tiedän, että elämää pitäisi elää hetki kerrallaan eikä aina odottaa jotakin, mutta nyt kyllä kieltämättä odotan muuttoa kuin kuuta nousevaa. Lupaan olla tyytyväisempi elämääni, kunhan tämän katon alunen ei ole enää virallinen osoitteeni.


Viikonlopun vietin symbioosissa Tian kanssa ja se oli yksi parhaita aikoihin. Ja lauantaina oli toki kuoromme konsertti, joka oli tosi kiva! Sunnuntaiaamuna Tia yllätti tuomalla ison mukillisen chai lattea mukanaan. Aamupala sängyssä, olenko koskaan kokenut tätä ennen?! Jatkuvasta seurasta johtuen koko viikonloppu tuntui kyllä hujahtavan ohi laittoman nopeasti. Pian olikin maanantaiaamu ja herätyskello soimassa 5:55. Nyt on sitten jo tiistai-ilta ja uskomattomalta kuin se kuulostaakin, työviikko on puolessa välissä! (Ellei lasketa sitä, että menen perjantaina hakemaan tulevat "siskoni" koulusta...) Ja niin, muuton jälkeen työmatkani lyhenee huomattavasti!! Hyvästi joka-aamuiset 5:55 herätykset!!


 Lokakuun puolessa välissä voi Brittein saarilta näköjään bongata kukkivia puita.


Mut ei miula mitään hätää oo. Tiiän et kohta helpottaa, tää asuntoasia vaan nyt stressaa niin paljon. On miulla enemmän hyviä ku huonoja hetkiä. Töissä esimerkiks. Oon alle kaks kuukautta tuota höppänää hoitanut, enkä tiedä, haluanko koskaan lopettaa :-D Se on vaan niin ihana. Niin helppo lapsi (vielä) ja niin herttainen, söpö ja hassu. Meidän päivissä on ihanan tasaiset ja turvalliset rutiinit, joihin ainakin itse turvaan paljon. Ja siellä niilläpäin on maailman kauneinta, rakastan sitä aluetta. Kuvia on sieltä räpsitty niin paljon, että syy, miksi niitä ei vielä blogissa ole näkynyt, on runsaudenpula. Ehkä vielä jonain päivänä ;-D

Oon ihmetellyt, miten ulkona on niin kylmä. Sitten tajusin, että ei ehkä ihmekään, kun lokakuu on jo yli puolenvälin! Käytän siis edelleen jääräpäisesti sitä seitinohutta trenssitakkia ja ihmettelen, miksi paleltaa. Tänään ostin nahkahanskat, ja ne on ihan täydelliset! Vielä ostoslistalta löytyy välikausitakki (se edellinen kun meni pahus jäämään Suomeen), kumpparit, sadetakki, talvikengät ja mustat farkut. Edelliset ratkesivat viikonloppuna ja miun toinen pari on ilmeisesti Suomessa. Musta täydellinen kaulahuivinikin teki katoamistempun, ja se on viimeksi nähty täällä kämpillä. Yritän olla syyttämättä ketään sen varastamisesta ilman todisteita, mutta mihin kaulahuivi itsekseen hattuhyllyltä katoaisi...?


Mutta hei, muuttoon 12 päivää, lomaan 18 päivää ja joululomaan 60 päivää! Kyl mie kestän! Nyt mie meen nukkumaan, että jaksan taas herätä. Heipsun!