torstai 20. maaliskuuta 2014

nyt puhuu vuosisadan nipoin

Kun sain tietää alustavat äidinkielen yo-kokeen pisteet, kerroin niistä innoissani tärkeimmille ihmisille. Suurin osa oli ylpeitä ja iloisia, mutta yksi reaktio oli ylitse muiden. "Nipo."

Tiedän, ettei hän tarkoittanut kommenttia pahalla, mutta silti se tuntui iskulta vasten kasvoja. Samalla se tuntui paluulta peruskouluun. Tiedostan erittäin selkeästi, että lukiossa teineistä kasvaa fiksumpia. Ollaan tästä kavereiden kanssa muutama kerta naureskellen juteltu ja muisteltu omia noloja yläasteaikaisia mielipiteitämme ja ajatuksiamme, jotka silloin tuntuivat aivan oikeilta. Tämän huomaa kyllä myös yleisessä käytöksessä esimerkiksi oppitunneilla, ja yksi henkisen kasvun merkki on se, ettei koulumenestys ole enää noloa. Siksipä mieleeni myös juolahti, miksi lukioaika oli niin ihanaa, ainakin Rantasalmella. Jos osaan jonkun asian hyvin ja menestyn sitä vastaavassa oppiaineessa, niin that's it. Ei kenenkään tarvitse antaa tarpeettomia lisänimiä. Käsitykseni mukaan nipo on sellainen, joka niuhottaa ja jolla ei ole muuta elämää kuin koulu. Itse en koe itseäni sellaiseksi.

Tulin myös ajatelleeksi, että arvotamme ainakin yläasteella kaikki kouluun liittyvät asiat typeriksi ja noloiksi. Lukiossa tämä on jo ehkä muuttumaan päin, mutta ajatelkaa asiaa: on lahjakkaita kirjoittajia ja on lahjakkaita piirtäjiä. Kutsuisitko todella upean kuvan piirtäjää nipoksi? "Oletpa nipo, kun osaat piirtää tuollaisia kuvia." Niin, tuskin kutsuisit. Entä, jos joku on hyvä kirjoittaja ja saa sen takia vaikkapa nyt tästä äidinkielen yo-kokeesta hyvät pisteet? Miksi se on nipoa? Kaikissa taidoissa voi toki kehittyä harjoituksen myötä, mutta jos kokee kirjoittamisen omakseen, on siinä jopa ehkä hieman lahjakas, ja on kehittynyt siinä siksi, että haluaa kehittyä, miksi siinä pärjääminen on nipoa? No, ehkä vastaus on simppeli. Koska se liittyy kouluun.

Joku voisi nyt väittää, että taisinpa sittenkin välittää siitä, kun minua sanottiin nipoksi. Ehkä välitin, ehkä en, ja voi olla, että olen historiani takia tälle asialle aika yliherkkä. Olen ainakin seitsemän vuotta kuunnellut nipo-sanaa joka välissä. Kun opettaja jakoi kokeen takaisin, joku kurkkasi olan yli, kuulutti numeroni luokalle ja sanoi tylysti: nipo. Olen ollut nipo joka ikisestä syystä, jonka voi tässä maailmassa keksiä. Siksi olen lukiossa ollut onnellinen. Se, että vahva puoleni ei ole urheilu tai kuvaamataito vaan teoreettinen opiskelu, ei ole ollut lukiossa enää suurin tai ainoa määrite sille, mikä olen. Ihmiset ovat nähneet minusta muunkin kuin valtavan NIPO-leiman, joka ainakin Savonlinnassa ilmeisesti välkkyi otsassa neonväreillä minne tahansa meninkin, ainakin ihmisten reaktioista päätellen.

Olin jo oikeastaan unohtanut koko kirosanan olemassaolon. Selkeästi leikillisissä yhteyksissä nipo-sanan käyttö voi olla minunkin mielestäni hauskaa, mutta enimmäkseen se merkitsee huonoja muistoja ja surullisia aikoja. Nipoutta en ollut ainakaan kahteen vuoteen ajatellut. Nyt, kun tuo sana taas palasi elämääni, olen ymmärtänyt, miten onnelliset olivat vuodet ilman tuota käsitettä. Toki kuulin välillä lukiossakin siihen suuntaavia viittauksia, mutta yläasteen massiivisessa mittakaavassa siihen ei törmännyt. Monet voivat tuhahdella ja miettiä, että c'moon essi, se on yksi sana. Mutta kun siihen sanaan, siihen yhteen pieneen sanaan, assosioituu niin paljon kielteisiä asioita. Yhteen sanaan, joka on aivan turha. Yhteen sanaan, joka syntyy kateudesta ja tarpeesta olla cool. Sanaan, jota käytetään, kun yritetään pönkittää omaa itsetuntoa lyttäämällä toisia.

Mutta sellaisia me kateelliset suomalaiset olemme. Aina lyttäämässä toisia, jos siihen on mahdollisuus. "Jos kaverini menestyy, se on minulta pois", ajattelevat monet suomalaiset, varsinkin naiset, kuten Maria Veitola totesi kolumnissaan Trendi-lehden uusimmassa numerossa. Ehkä voisimme välillä iloita toisten menestyksestä emmekä aiheuttaa turhaa mielipahaa dissaamalla toista siitä, että hän pärjää. Olen kiitollinen siitä, että elämässäni on ihmisiä, jotka osaavat iloita minun puolestani. Niin minun on helppo iloita heidänkin puolestaan. Niille ihmisille kelpaan tällaisenakin, nipona sitten kai jonkun mielestä. Omasta mielestäni olen tavallinen tyttö, joka vaan sattuu olemaan hyvä koulussa. Enkä todellakaan aio alkaa alisuoriutua sen takia, ettei tarvitsisi enää kuunnella nimittelyä. Niin paljon ei minuakaan voi satuttaa.

PS. Ei. Tämä ei ollut kautta rantain vittuileva vastaus ihmiselle, jonka lausumasta kommentista koko postauksen idea lähti. En kanna sille ihmiselle kaunaa siitä, mitä hän sanoi. Niin isoista jutuista ei kai tässä ole kysymys. Siitä tämä kaikki ajatusvirta vain sai alkunsa, ja koska koen aiheen tärkeäksi, halusin kirjoittaa siitä tänne. :)

8 kommenttia:

  1. Jännää ettei miulla oo koskaa käyny edes mielessä et oisit nipo. Enemmän tulee lukiossa katseltua niitä alaspäin, ketkä ei tee asioiden eteen töitä. Oot ihana ja hyvä teksti esbi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mm no se kertookin Saara jotain meidän fiksuudesta vai mitä ;)<3 Mut oon kyllä ihan samaa mieltä :D

      Poista
  2. Toi on niin totta! Oon itse ollut vielä lukiossakin se "hikke", varsinkin kun kieltäydyin olemasta vähemmän ylpeä siitä, että pärjäsin. Suomessa ei vain voi olla iloinen saavutuksistaan, koska aina joku on sitä mieltä, että oot lyttäämässä niitä tai yrität pöyhkeillä. Mut eipä sen kannata antaa itseä lannistaa, kyllä sen lopuksi huomaa, että ne, jotka ovat koulussa pärjänneet, ovat monesti ne, jotka pärjäävät työelämässä. :)

    http://fashiontipsy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nää on näitä, hikke, hiku, nipo.. Rakkaalla lapsella on monta nimeä? Joo, Suomi voi olla osasyy tähän, mut en kyl ymmärrä, mistä lähtien menestys on ollut noloa. Sanoin joskus äitille, että kun ei miusta kukaan tykkää kun oon hyvä koulussa, ni äiti vastas et eikös ne hyvät oppilaat oo just kaikkein suosituimpia. Niin, noh... Ei ihan :D On voinu äitinki kouluvuosista ajat muuttua, kun nykyään on jotenkin niin siistiä haistatella kaikilla pitkät ja pyyhkiä koulukirjoilla persettä. Tai jotain sellasta. Mut mie oon kyllä kans ylpee itestäni ja siitä, et oon suorittanu nää asiat edes tän verran kunnialla loppuun! :)

      Poista
  3. Mie ite oon käyny lukioni "huonossa" lukiossa, jossa suurimmalla osalla opiskelumotivaatio on sieltä kuuluisasta. En väitä ettenkö itekkin joskus ois lähteny mieluummin kahville ku opiskelemaan vaikkapa inhoamaani mantsaa tai sillon ku vielä pitkää matikkaa luin ni sitä, mutta näin jälkikäteen ne mantsan, kemian, fysiikan ja ruotsin seiskat ja kutoset vaan ottaa päähän. Oisin pystyny parempaankin sillon lukion alkupuolella, miks en siis ihan täysillä puskenu eteenpäin. Suurimmaks osaks miun päättönumeroissa on nätti rivi ysejä ja kaseja, kirjotuksista tulossa ainakin itseäni miellyttäviä kirjaimia ja niin edelleen. Tuntuu tavallaan pahalle kattoa vierestä kun joillain se ylioppilaaks pääsy ei oo meiän koulussa itsestäänselvyys, mut toisaalta taas tulee mietittyä että ehkä jotain ois voinu tehdä että ne kurssit ois täynnä eikä tarviis pohtia että tuleekohan sieltä a vai i..Mutta jokainen tavallaan :)
    Ainakin ite nykyisin (vanhempana ja viisaana) osaan todellakin arvostaa sitä, että oon jaksanu hoitaa kouluni kunnialla, vaikka ne muiden "miten tästä kokeesta muka pysty saamaan ysin, just" kommentit välillä päähän ottikin..Oon aina halunnu saada hyviä arvosanoja, mut ehkä vasta nykyään uskallan myöntää miten jees oikeesti on, että siellä ylppäritodistuksessa tulee olemaan muutakin ku aakkosten ensimmäisistä kirjaimista koostuva rivi..:-D Siks oon enemmän kuin iloinen siun puolesta jos oot tyytyväinen arvosanoihis, sen verran mie peruskoulustakin muistan että sie oikeesti aina ansaitsit ne numeros! :-) Ahkeruus palkitaan aina ja eipähän tarvii myöhemmin miettiä että voisko elämä olla paremmilla urilla jos ois jaksanu tulevaisuutensa eteen jotain tehdä.. :) Tulipas kilometripostaus mut teki vaan mieli kommentoida, kävin siun äidiltä kirjastossa eilen varaamassa mukavaa kevyttä lukemista pääsykoekirjojen merkeissä..:D Kivaa kevään jatkoa, koulumenestys on oikeesti cool:-) terveisin toivottavasti viimeistään vuoden päästä yliopistossa ahkerasti opiskeleva Katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi kiitos Katri tästä kommentista! :) Miehän lukion alussa olin ihan täynnä energiaa, että miulla on ne numerot pikemminki tippunu pidemmälle mennessä... :D Ja ihan luonnollistahan se on, että välillä ei millllllään jaksais keskittyä just johonki vektoreihin, mut jos osaa tasapainottaa elämän silleen, että sille koulullekin jää aikaa ni voi pärjätä hyvinkin JA silti omistaa sosiaalisenkin elämän :D

      Ja oon kans omalla kohallani tosiaanki tyytyväinen siihen, ettei sitä ylioppilaaks pääsyä tarvii kauheesti murehtia, kun se taitaa jo aika selvää olla. Ja tosiaan, aakkosten alun kertaus ylioppilastodistuksessa ei esim itellenikään ois niin kivaa. Kuulin joskus sellastaki kommenttia että "ai sait enkun prelistä C:n, VOI KAMALA MITEN KESTÄT ELÄMÄÄ?!" Vastasin et juu, miun tasolla se ei oo kovin hyvä, joten lakkaatko ruikuttamasta. Tääkin ihminen katto jotenki ihan alaspäin, viestitti, että en sais haluta olla hyvä. Mut räjähdin sitte sille sen verran pahasti loppujen lopuks, että en oo sen jälkeen vastaavaa kuullu :--D

      Onnea siullekin siitä, että meni kirjotukset hyvin, ja tsemppiä pääsykokeisiin!:) Miunki pitäis alkaa niitä kirjoja lueskella, yhyy. :D

      Poista
  4. eksyin siun teksteihin ja pakko sanoa että osaat kirjoittaa helvetin hyvin ja asianmukaisesti tätä tekstiä. helppo ja simppeli lukea! :p tää nipous juttu on ihan perseestä jos joku "nipo" nyt ottaakin just liikaa ihteensä ja ei sit enskerroilla yritäkkään sitä 110% niin ei se nyt oo hyvä, mut toisaalta taas onha se aina ollu että on pitänyt sanoa jotain nipoks mutku sekin asia tulee ilmi joka ylä-asteen jutusta oli se sit käsityö tai mikä vaan aine/koe jos saat paremman kuin toinen niin olet nipo, itsellänihän tätä ongelmaa ei ole ollut kertakaan kun keskiarvo on 6.14 ja muutenki koulu ei ollu se miun juttu mutta nytkun jälkeen päin mietin "viisaampana" niin tekisin kyllä kaikki ihan toisin jos siihen ois mahdollisuus:d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Juu, hyvä, että edes kasvaessaan tajuaa olleensa ajattelematon, jotkut kun ei sitä tajua missään vaiheessa elämäänsä... Mutta kai se tommonen käytös kuuluu yläasteeseen, niin perseestä kuin se onkin. Onneks ei olla enää yläasteella!:)

      Poista