maanantai 11. elokuuta 2014

amazing week on the countryside + weekend in mikkeli

 photo 226_zps5e77db46.jpg Amazing Countryside on (oli) kansainvälinen nuorisohanke, jonka tarkoituksena oli saada nuoria kiinnostumaan maaseudusta ja antamaan maaseudun kehittämistä koskevia vinkkejä. Projektiin kuului viime kesänä vierailu Liettuassa Moletai-alueella, ja tänä kesänä liettualaiset ja me suomalaiset keräännyttiin Joroisten seurakuntamajalle pitämään hauskaa.

 photo 223_zps1e221c56.jpg Viikon aikana käytiin kirkkovenesoutamassa (sata mustelmaa selässä - miun takana soutaneelle ei ollu tekniikka ihan tuttu ni sen airo tökki minuu selkään ja kylkeen jatkuvasti), patikoimassa (luojan kiitos vaan 7km, inhoan kävelemistä!), melomassa (ihan järkyttävää, miten kukaan voi tykätä siitä?!), lukuisilla yritysvierailuilla, joiden aikana sain toimia monituiset kerrat tulkkina, pelaamassa pesäpalloa (liettualaiset oli vähän sotkussa sääntöjen kanssa, en ollu tajunnutkaan, että siinä on niin paljon sääntöjä), yks yö yövyttiin Sulkavan Oravanpesillä puolijoukkueteltassa, Savonlinnassa viettämässä kiva päivä ja sen sellaista. Jokapäiväiseen leirielämään kuului iltaisin grillikatos ja tulen ääressä istuminen, uiminen, saunominen, pianon soitto, mölkyn, pingiksen ja lentopallon pelaaminen, kavereiden seura ja sauna. Makkarat iltanuotiolla, syvälliset juttelut - kuten eräänä iltana, kun listattiin vuorotellen omia hyviä ja huonoja puoliamme. Yhtenä päivänä pelattiin lipunryöstöä höysteenä vesi-ilmapallot.

 photo 235_zps86fa0141.jpg
Ainoa peli, jonka mölkyssä voitin :-D / the one and only game i won in mölkky
Vikana iltana ei haluttu mennä lainkaan nukkumaan, joten minä, Eve, Tanja, Ben ja Laurynas valvottiin koko yö. Käytiin yön aikana kaks kertaa saunassa ja kuus kertaa uimassa, ja pidettiin tulta grillikatoksessa koko yö. Eräällä yritysvierailulla, nimittäin Rantasalmen Järvisydämessä, oli vesiliukumäki ja yllätin itteni kiljumalla koko matkan :-D en yleensä oo mitään kiljuvaa tyyppiä, mutta se lähti vaan kiihtymään niin nopeesti, että en voinu auttaa! Käytiin Rantasalmella myös Lippos-markkinoilla. Vierailtiin Järvisydämen lisäksi ainakin Järvikylässä, Kartanogolfissa, Juvalla yhen leiriläisen kanatilalla, Rapion myllyllä, Joroisissa Pyhän Georgios Voittajan kirkossa ja öö missäs muualla??

 photo 236_zps6cc614c0.jpg Savonlinnassa käytiin kirjastossa (liettualaiset jumahti sinne koska wifi), Olavinlinnassa, Four-Bar System piti meille yksityisen akustisen keikan Tallisaaressa, samalla syötiin piknik-lounas, sit oli vapaata hengailua ja käytiin kirppiksellä.

 photo 254_zps0d6b74fc.jpg
Four-Bar System
Koko leiri oli ihan uskomaton. Syvensin ystävyyssuhteita entisten kavereiden kanssa ja tutustuin uusiin ihmisiin. Liettualaisten kanssa oli kiva vaihtaa ajatuksia, mut aina, jos englanti alkoi tympäistä, niin suomalaistenkin kanssa meillä oli superhauskaa, ja sai vähän lepuuttaa aivoja enkusta. Tällä leirillä miun ajatuksiin muuten selkis, että oon lähdössä pois. Just kun tutustuin pariin suomalaiseen paremmin, ni ei voinu ajatella että nähdäänhän me joskus, koska ei nähdä kun lähden vuodeksi pois! Samalla iski ikävä kaikkia jo olemassa olevia ystäviä kohtaan. Kohta en nää niitä vuoteen! Tällä hetkellä elän siis lähtöprosessin vaihetta, jossa suren kaikkea, mitä jätän taakseni. Tiedän sen olevan luonnollista ja siksi en oo enempää huolissani, mutta ajattelen surulla ja kaiholla kaikkea, mitä missaan Suomesta.

 photo 231_zpsad5c4942.jpg
Yks liettualaisista, Indre, sanoi lukevansa aina sillon tällön miun blogia, ja harmitteli, ettei ymmärrä mitään. Siks aattelin tehdä jotain erittäin harvinaista, ja kääntää postauksen englanniksi, ainakin osittain!

My Lithuanian friend Indre told me that she sometimes reads my blog, but doesn't understand a word. Therefore I decided to do something unusual and translate this post in English, at least parts of it. Here we go:

 photo 228_zpsb646b1a0.jpg
Amaxing Countryside is (was) an international youth project, which aims to make the youth interested in the countryside and to receive young people's ideas related to countryside policy. Last year we Finns visited Lithuanian Moletai region and this year Lithuanians traveled to Finland to have a week with us in Joroinen. During the week we went to churchboat rowing, hiking (thank God for only 7 kilometres! I hate walking!) and canoeing.

 photo 250_zpsc2bc3313.jpg
some desperate canoeing
We had some company visits, for example we visited Kartanogolf, Järvikylä (produces lettuce and other plants like that). Järvisydän (a holiday resort), Rapion mylly (an old mill that has been working since 1812) and so on. We also tried to play Finnish pesäpallo, had a cooking night, visited Lipposmarkkinat in Rantasalmi, and had a day in Savonlinna. There we visited the library (all the Lithuanians loved it because of free wi-fi), Olavinlinna Castle and had a picnic and a private acoustic park concert by Four-Bar System, a band from Savonlinna.

 photo 252_zpsa8a5c956.jpg We stayed for one night in Oravanpesät in Sulkava, but all the other nights we spent in Seurakuntamaja in Joroinen. There we spent all our evenings very well: we played mölkky, tabletennis, and volleyball, went swimming and to sauna and sat at the fire in the barbeque place for several hours a night. One day we played the flag robbery with some water balloons included, that was fun! The last night me, Eve, Tanja, Ben and Laurynas didn't want to go to sleep at all, so we stayed up all the night next to the fire. We went swimming six times and to sauna twice. That was the best night in a long time, but the next day we were really tired. The whole camp was amazing and unbelievable. I became better friends with those friends I had got to know last summer, but also found some other people to hang out with and therefore made also new friends!

 photo mie_zps3544846e.jpg

Leirin jälkeen perjantaina itkusilmin jäin bussista Mikkelissä ja menin Elisan luo. Miun piti mennä illalla Jurassic rockiin Elisan kaa, mut lukuisten kiemuroiden jälkeen päädyinkin sinne yhden puolitutun tytön kanssa. Meillä oli kyllä tosi kivaa. Haloo Helsinki oli ihan loistava, JVG lähinnä naurettava (niillä tuli ainakin puolet biiseistä playbackina, koska ne puolet biiseistä oli fiittauksia jonkun kanssa). Eikö niillä oma tuotanto riittäny yhteen keikkaan, kun piti kaikki biisit olla näitä feat-biisejä?

 photo 280_zpsf6b7bc8d.jpg Lopulta lähdin Jurassicista ennen HIMiä, ja menin Elisan ja Jennan seuraksi baariin. Sieltä raahauduttiin kotiin kolmen aikaan, ja niin pääsin viimein nukkumaan yli 40 tunnin valveillaolon jälkeen. Viimesinä tunteina alko kyllä väsymys painaa, aivot käänti kaiken englanniks (tottumus leiriltä) ja yritin suomalaisille kommunikoida enkuks. En ymmärtäny kaikkia yksinkertasiakaan juttuja, ja luulin kaikkia ihmisiä leiriläisiks, kunnes tajusin, et "ai ei toi ookkaan se ja se". Yöunet loppuivat viiden tunnin jälkeen lauantaina, kun lähdettiin Elisan kanssa shoppailemaan.

 photo 267_zpsdbefc1f8.jpg

 photo 299_zps679b0fbe.jpg
Amarillossa syömässä!
 photo 320_zps24022933.jpg Päivän päätteeksi lähdettiin ensin Amarilloon syömään Paulan, Janikan, Sannin, Nepun, Epin, Hannan, Lindan ja Topin kanssa ja sitten baariin (ilman Neppua, Hannaa ja Lindaa), koska Paula täytti 18. Olin samaisena iltana kuskina, ja kun sitten neljän jälkeen ajelin Mikkelistä Rantsulle ja hallusinoin autoista, jotka olikin vaan tieopasteita, mietin, kuinka turvallinen kuski oon, vaikken ookkaan alkoholia nauttinu tipan tippaa. Lopulta viiden jälkeen pääsin Sannin luo nukkumaan, ja nukuinkin yhteen. Kahdelta lähti bussi Savonlinnaan, josta lähdin serkkutytön synttäreille. Vaikka la-su nukuin kahdeksan tuntia, ei se riittänyt. Kun pääsin kotiin, kaaduin suoraan nukkumaan. Sunnuntaina olin siis hereillä hienot 7 tuntia ja siihen päälle nukuin 13 tunnin yöunet ja heräsin viimein tänä aamuna yhdeksältä viimeinkin pirteenä :D Oon ilmiselvästi liian vanha tämmösiin supersuorituksiin. Unta tähän osoitteeseen ja kiitos!
 photo 309_zpsfb259ab5.jpg
 photo 268_zps8c4af7fb.jpg
Otin sit vahingossa selfien jonkun random typyn kanssa! / a random selfie with a random girl
Tänään oon ollu 8 tuntia töissä ja miettiny Rantasalmea, jossa kaikki muut aloitti tänään koulun. Mitä antaisinkaan, jos voisin olla vielä lukiossa, asua rakkaassa solussa rakkaiden ihmisten kanssa ja elää sitä ihanaa lukioelämää. Lukio oli oikeesti miun elämän parasta aikaa, kun taas nyt ryydyn kassalla pitkiä päiviä ja kuuntelen vittuilua aamusta iltaan. Toki oon kiitollinen siitä, että miulla on työtä, ja tuossa on myös hyviä puolia, ni alan väsyä jo homman yksitoikkoisuuteen ja oikeesti siihen, miten paljon törkyä miun niskaan päivässä kaadetaan. Ihan ku kaikki tän maailman ongelmat ois miun syy, miun pitäis tietää kaikki avaruusolioista lahjapapereihin ja kaapeleihin, pitäis osata ulkomuistista muidenkin kauppojen aukioloajat, osoitteet ja mielellään puhelinnumerot, ja kun teillä täällä prismassa ei tätä tuotetta ole niin tiedätkö onko k-marketissa? No en tiedä :D
 photo 288_zpse09c4d78.jpg
festariselfie
After the camp on Friday I went to Mikkeli with the camp bus going to the airport, said sad farewell to all and went to my friend's place. I was supposed to go to Jurassic Rock festival with her, but after some problems I went there with a girl I barely knew. That didn't matter at all, though, I had a great time! After the festival I went to the club with my friends, and from there I finally went to sleep after over 40 hours awake. I got sleep for 5 hours only, though, since we went shopping with my friend on Saturday. On Saturday evening I went to have a dinner with my friends since one of them turned eighteen. Later on we went to club and I was the one driving the car home - I think it wasn't very safe, since I was very tired and even saw things that weren't true. Finally, at 5 am on Sunday I fell asleep, woke up at 1 pm and went home. I went to my cousin's birthday, but after that and only 7 hours awake, I went to sleep and slept for 13 hours. I woke up today morning, finally feeling refreshed! I'm clearly becoming old. I need sleep!

 photo 290_zpsc7544600.jpg

Amazing Countryside on nyt ohi ja sekös harmittaa. Oon aina sellanen, joka kiintyy tämmösiin juttuihin liikaa ja sit on vaikee päästää irti. Nytkin on pari päivää menny ikävöidessä. Onneks aika kuitenki parantaa. Harmi vaan, että enää ei oo ens vuoden leiriä, jota odottaa. Sillähän viime vuoden ikävästä selvittiin :D Nyt on kuitenki aika kääntää nokka kohti uusia seikkailuja. Alle viikon päästä starttaa miun ja kaimani Essin roadtrip Turkuun, Hankoon ja Ahvenanmaalle. Sen jälkeen luvassa on puoltoista viikkoo töitä ja sit muutankin jo toiselle puolelle Eurooppaa! Niin paljon kaikkee tekemistä, että johan tässä menee pää pyörälle. Elämä on ihanaa, rakastan sitä. Miulla on niin paljon onnea ja rakkaita ihmisiä ympärillä, että saan olla tosi kiitollinen. Miulta ei puutu mitään. Minuu on tähän mennessä jo siunattu tosi paljolla, joten toivon, että onni pysyy miun matkassa ja että koko miun elämä tulee olemaan näin hyvää. Mitä parista tyhmästä ihmisestä, jotka yrittää vaan pilata toisten elämän? Mitä siitä, että rahaa ei oo - palkkapäivä on jo perjantaina! Elän nyt täysillä viimeset viikot Suomessa ja sitten alotan unelmaelämän Englannissa. Olen onnellinen.

Amazing Countryside is now over and it makes me unbelievably sad. I always love this kind of things I do and then afterwards suffer from missing the thing and the people. Luckily time makes everything better, though there's no next year's camp to be waiting for. However, now I'm off for new adventures. Less than a week and I will have a roadtrip with my friend. After that I will work for only one and a half weeks until I'll move to UK! I am so blessed and happy, nothing's wrong. I have friends and a lot of love in my life. Now all I want is to live fully before leaving to UK. I am happy.

See you, amazing people! I love all of you! (paitsi ehkä jalomineraalimetalliesiintymää. lol)

3 kommenttia:

  1. en nähny himiä tai villee itken verta:( t. Mää

    VastaaPoista
  2. Voi apua kun tuli ikävä meiän luokkaa ja musikaalia!! :( ps. Osaan niin hyvin samaistua tohon kaupan kassalla olemiseen.. :D

    -Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieki oon vaa toivonu et pääsis vielä meiän liokan kaa kouluun ja musikaaliin ja solulle ja kaikkee :( ja joo, oikee unelmaduuni ;)

      Poista