maanantai 11. heinäkuuta 2016

TAAPERON PUUHAKIRJA


Tein Mutsis on -blogin ohjetta soveltaen pellavapäälle kirjan tuliaisiksi Suomesta. Muuttelin ohjetta hiukan, en esimerkiksi tajunnut yhtään blogista löytynyttä selitystä kirjan sivujen yhteen liimaamiseen, joten tein oman versioni. XD Ostin askartelukaupasta huopaa ja softista, jotta kirjassa olisi erilaistakin näppituntumaa. Paljon tarvikkeita löytyi kotoa jo valmiina. Kansiin liimasin lopulta kuumaliimalla tätä kukallista kangasta ja ompelin reunat. Leikkasin softiksesta kirjaimet ja liimasin nekin kuumaliimalla.


Kumpikin näistä ideoista on napattu Mutsis on -blogista. Tyttö rakastaa tuota helmisivua ja tykkää kyllä repiä nepparikiinnitykselliset leppäkertun pilkut irti, muttei osaa itse laittaa niitä takaisin kiinni. Toisin kuin Mutsis on -blogin ohjeessa, minä ompelin nepparit kiinni, jotta ne kestäisivät paremmin.


Tämä aukeama oli mielestäni oma ideani, sillä meillä oli jo valmiiksi erimuotoisia huopakuvioita. Leikkasin itse vain kolmion, vinoneliön ja neliön. Kaikki ovat kiinni parissaan tarranauhalla, ja irtilähtevät on tarkoitus kerätä kelta-siniseen kuoreen. Aina kun sanon keltaisen värisen muodon olevan pyöreä, pellavapää nousee sylistä ja alkaa pyöriä. Rakas ei ole tainnut tajuta, että kyseessä on eri sana :---)


Omenapuuideakin on Mutsis on -blogista. Laitoin tosin kaikki omenat tarranauhalla kiinni.


Kuppikakkukangasta jäi omasta pyjamahousuprojektistani rutkasti yli, joten leikkelin fleecestä muutaman muffinin ja liimasin ne huovalle, sillä itse fleecekangas oli aika lötköä. Sitten kehittelin niille tällaisen aukeaman, jossa on keittiö ja uuni. Tytön mielestä näitä kuppikakkuja ei kuitenkaan syödä, vaan hän aina leikkii juomista niistä. Jos minä sanon "namnam" hän toteaa "ei, juua!" Selvä, nämä eivät siis ole ruokaa vaan juomaa.


Vauvasivu on myös minun ideoimani. Neljä vauvaa erivärisissä vaatteissa piileskelee tällä aukeamalla. Yksi on katon alla olevalla ullakolla sängyssä peiton alla, yksi kuvan mukaan ikkunalaudalla, yksi tytön pään takana olevissa rattaissa ja yksi vessanpöntöllä. Tyttö rakastaa kylpemistä, joten kaikki neljä vauvaa päätyvät aina "pylpyammeeseen".


Juna-aukeamasta oli maininta Mutsis on -blogissa, ja koska pellavapää suorastaan rakastaa junia, päätin toteuttaa sen hänen kirjaansa. Tytöllä on oma selkeä järjestyksensä erivärisille junanvaunuille, ja jos laitan ne väärään järjestykseen, hänen täytyy korjata järjestys ennen kuin sivua voi kääntää :--D


Tästäkin kukkasivusta oli versio ohjeessa, ja sovelsin sitä hiukan. Valitettavasti kuva on hiukan huono, sillä kuvausassistenttini ei suostunut pysymään kirjasta erossa hetkeäkään :--D


Vaatesivukin löytyi Mutsis on -blogista. Leikkasin paidan, mekon, housut, sukan, vaipan ja sortsit softiksesta.

Sellainen puuhakirja! Nyt kun itse sitä selaa, toivon, että olisin tehnyt enemmän sivuja. Sain tähän kuitenkin uppoamaan tuhottomasti tunteja, joten en olisi ehtinyt tehdä enempää. Onneksi pellavapää tykkää isosta kirjastaan, ja tahtoo usein leikkiä sillä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti