tiistai 16. elokuuta 2016

EASTBOURNE


Nyt vuorossa kuvia kauniista Eastbournesta! Tarkoitus oli tänään purkaa Brightonin kuvia, että pysyttäisiin aikajärjestyksessä, mutta koneenihan ei tietenkään suostunut yhdistämään kännykkää itseensä tarpeeksi pitkäksi aikaa, että olisin saanut kännykästä kuvat siirrettyä. Tosiaan kun kamerasta loppui Brightonissa akku ja kuvasin kännykällä. Olis pitänyt tietää, että itkuksi ja hampaiden kiristelyksi tää menee. Vihaan tätä läppäriä niin, kun mikään ei koskaan toimi niin kuin pitäisi! Noh, se siitä ja nyt kun sain wifinkin taas toimimaan, niin loput kuvat, olkaa hyvä! :-D


Saavuttiin air showhun kesken näiden koneiden kaksoisesityksen, ja näkemistämme esityksistä tykkäsin näistä eniten. Ne pystyivät yhdessä tekemään hienoja temppuja. Näissä tuolla siis seisoo miehet edessä ylhäällä.


Muutama ihminen oli kerääntynyt katselemaan :-D


Hyppy!


Välissä oli yksi aika mitäänsanomaton kone. Sitten tuli tämä hornetti-hävittäjä-mikälie. Jylinä oli uskomaton ja henkeäsalpaava. Kone liikkui sujuvasti ja kaikki katselivat haltioituneina. Jossain vaiheessa jylinästä alkoi tulla kyllä vähän huono olo, ja etenkin aloin miettiä, että vaikka meille tämä ääni kertoo air shown hienosta koneesta, valitettavasti jossain päin maailmaa tällaisen äänen kuuluminen merkitsee välitöntä pelkoa - tuli jopa hieman röyhkeä olo, kun me länsimaalaiset viihdytämme itseämme sotakoneilla. Olin oikeastaan melko helpottunut, kun tämän koneen osuus ja samalla päivän esitykset loppuivat.


Etsi kuvasta lentokone :-D


Keskustassa oli vielä pystyssä vierät markkinat, vaikka lauantai-iltana kello läheni kuutta. Kiitos airshown, kaupunki ei ollutkaan unessa!


Sellaisia kuvia! Meille sattui kyllä ihan huippu sää, kuten kuvista ehkä näkee. Hienosti taas huomioin sääolosuhteet eli paloin kasvoista. Onneksi punoitus on laskenut jo! Nyt mie lähen suihkuun ja sitten nukkumaan. Vaikka työpäivä oli lyhyt ja helppo, oli iltapäivä aika stressaava kun kävin ostamassa tuliaisia ja kaupoilla oli ärsyttäviä ihmisiä, vielä bussissakin kaksi eri ihmistä viitsivät kailottaa kännykkäänsä ja toisella oli puhelin vieläpä kaiuttimella eli puhelukumppanin ääni kuului myös koko bussiin :-D Sitten tuli tuo koko konesähellys, joten oon ihan valmis luovuttamaan tämän päivän osalta! :-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti