sunnuntai 3. helmikuuta 2013

everybody wants to know what my goals are, where am i going and how far? but goals are for suckers, me, i've got dreams

Sain Magdaleenalta tän haasteen ja vaikka oon muistaakseni joskus tähän vastannutkin jo, ei sen uusiminen haittaa mitään! Sitä paitsi Magdaleenan keksimät kysymykset oli myös sellasia, joihin ehdottomasti halusin vastata. Siispä.

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Aloitetaan niillä 11 faktalla!  (Höysteenä vanhoja kuvia, osa pyörähtänyt blogissa ennenkin, osa ei!)
1. Vessapaperin pitää aina pyöriä telineessä niin, että paperi tulee päältä.
2. Ilman lukuvuosikalenteria, jossa on joka päivässä kellonajat, ei ole elämää.
Snapshot_20130203_11 3. Välillä tulee jossain ihan randomeissa paikoissa sellanen olo, että tekee mieli itkeä ja hyppiä ja huutaa, koska on niin onnellinen. Viimesin missä muistan tän olon tulleen, oli Bournemouthissa kielikurssilla, kun istuin keltasen kaksikerroksisen bussin yläkerrassa etupenkissä ja katoin tietä, joka katos bussin liikkuessa eteenpäin. Kuuntelin jotain hyvää musaa ja tajusin että täällä on kaikki just niin ku pitääki enkä haluais muuttaa mitään. Sellanen olo ei vaan ole tullut tosi pitkään aikaan. Pitäis muistaa aina uskoa onneen.
4. En osaa valehdella itelleni. Oon erinomaisen tietoinen miun huonoista puolista yhtä lailla ku hyvistäki, mut aina tää ei oo hauskaa - sitä kun ei koskaan pysty huijaamaan itteensä tai selittelemään asioita parhain päin että ois parempi olo.
5. Virheellinen kielioppi on jotain maailman ärsyttävintä, ja tää ei oo eka kerta ku täällä siitä mainitsen ! Tiiän kirjottavani ite bloginkin puolella puhekieltä, mutta tarpeen tulleen osaan kielioppini.
mooi 6. En jaksa seurata tai harrastaa urheilua. Raahaan kyllä itteni välillä lenkille, mut en jaksa sitä silleen laajemmin, ja ainoo urheilu mitä seuraan, on joskus erittäin harvoin joku jääkiekon MM-peli jossa Suomi pelaa.
7. Menin just äsken miun huoneeseen, ja laitoin valot (valokatkasija on oven ulkopuolella) ja sen jälkeen en siirtäny kättä tarpeeks nopeesti joten tökkäsin sormet edellä käden suoraan ovenkarmiin, ja keskisormesta ja nimettömästä lohkes kynnet? :D ööh
8. Nukkuminen on miulle niin tärkeetä, että usein en jaksais lähtee johonki jos tiedän, että siellä ei tuu nukuttua tarpeeks. Väsyneenä en jaksa mitää! :D
9. Oon 182cm pitkä ja tykkään siitä tosi paljon. Ainut harmi on, että en osaa kävellä korkokengillä ku en koskaan kehtaa käyttää sellasia :--D
Snapshot_20120809_16 10. Miun koulumotivaatio otti äkkilähdön tossa pari viikkoa sitten, nyt pitäs olla tekemässä ruotsin kirjotelmia ja lukemassa huomiseen äikän kokeeseen, samoin ku ylihuomisiin ruotsin ja autokoulun harjottelukirjallisiin kokeisiin, mut öö... :D
11. Miun hiukset on huonossa kunnossa ja haluaisin miun hiuxiin reipasta vaihtelua, mut en tiedä yhtään mitä pitäis tehdä :D

Nooin ja nyt minulle esitetyt kysymykset:

1. Nyt/viimeksi soi?

2. Jos sinun pitäisi valita, teetkö unelmatyötäsi palkatta vai istuisitko tyhjässä huoneessa maanantaista perjantaihin viidestä miljoonasta eurosta vuodessa, kumman valitsisit?
 - Jos toimeentulo olis turvattu ni siinä tapauksessa palkatta unelmatyötä, mut jos sillon kuolisin nälkään ni siinä tapauksessa istusin mieluummin tyhjässä huoneessa :D
3. Jos sinun pitäisi nimetä myrsky, minkä nimen antaisit sille?
 - Hahaha Rauha ois aika passeli ?
Snapshot_20120809_20 4. Heti vasemmalla puolellasi oleva esine on aseesi alienihyökkäyksessä. Mikä se on?
 - Taisteluun mokkulalla siis!
5. Jos sinun pitäisi mennä juuri nyt päälläsi olevissa vaatteissa presidentin eteen, kuinka paljon aihetta nolostumiseen sinulla olisi?
 - Ei hirmusesti, voishan sitä siistimminki olla pukeutunu mutta joo.
6. Onko jotain kappaletta, jota kuunnellessasi itket aina?
 - Ei
love 7. Joudut lantraamaan votkaa viimeksi juomallasi nesteellä. Millainen mikstuura olisi lopputulos?
 - Maitoo ja votkaa. Jaa.
8. Milloin viimeksi kävit elokuvissa, ja mitä katsomassa?
 - Nyt on sellanen kysymys että ei nimittäin ole aavistustakaan ! Mahdollisesti viime syksynä kun kävin kattoo Madagascar 3:n.
9. Missä näet itsesi kahdenkymmenen vuoden päästä?
 - Toivottavasti mukavassa työssä perheenäitinä, mut en tiedä. Realistisempaa voi olla se että asun yksin jossain kämäsessä kämpässä kymmenen kissan kanssa :-D
10. Jos saisit nyt valita pätevyyden ihan mihin tahansa ammattiin ilman koulutusta, siten, että tarvittavat taidot vain ladataan aivoihisi, minkä valitsisit?
 - Miusta tulis jonkun kiinnostavan aineen professori yliopistolle ! Etnologia ois cool, mut jos kerran kaikki vaa ladattas tonne ni ei kai joku kemiafysiikkamatikka-tyyppinen ratkasukaan olis hullumpi :)
11. Millaista unta näit viime yönä? (jos se siis on painokelpoinen.)
 - En muista ketä siinä oli, mutta jotenki se liitty wanhojentansseihin ja kaikkeen niihin liittyvään säätöön, oltiin jollain valtavalla lavalla järkkäilemässä jotai järjestyksiä ja tämmöstä. Sit jossain vaiheessa kruisailtiin jollain autolla ympäri miulle tuntematonta kaupunkia (muut autossa olijat tunsi sen kaupungin, ja se oli kai englannissa) ja luettelin niille syitä, millä perusteella arvelin jonkun asuinalueen olevan parempi ku toinen. Näitä syitä oli mm. se, että toisilla alueilla oli kadut päällystetty asvaltilla ja toisilla alueilla niissä oli mukulakivet. Ja halusin pysähtyy ostaa niitä cadburyn crunchie rocks -jutskia jostai kaupasta mut kaverit ei suostunu! :D

hiukset! Nää hiukset (puolentoista vuoden takaa) miellyttää minuu jostain syystä hirmusesti tällä hetkellä ! Nooniin ja sit olis jäljellä vielä miun keksimät kysymykset.

1. Facebook vai Twitter?
2. Mikä on maailman paras biisi?
3. Jos saisit maailmassa ihan kenen tahansa ihmisen hiukset, kenet valitsisit? (Kuva?)
4. Millon viimeks nauratti ihan älyttömästi?
5. Mitä sanoja et koskaan käytä koska ajattelet että ne on typeriä/noloja?
6. Mitä ajattelit ostaa seuraavaks?
7. Millasella kynällä teet yleensä muistiinpanot?
8. Mikä on maailman kivoin kieli?
9. Jos saisit 100 euron lahjakortin ihan minne vaan, minkä liikkeen valitsisit?
10. Mitä haluaisit tehdä just nyt?
11. Millon viimeks itkit?

eipakkelii
En jaksa haastaa ketään, koska oon tähän jo haastanu aiemmin vaikka ketä. Tehkää nyt joku kuitenki jooko ! (ps. viimesessä kuvassa olen fresh toissakesänä ilman meikkii, jee. sillon oli pisamiaki näköjää)

4 kommenttia:

  1. Tytöt ilman meikkiä on järjestään kauniimpia kuin tytöt meikin kanssa. Luonnollisuus on pop

    VastaaPoista