perjantai 23. toukokuuta 2014

kun antiviherpeukalosta tuli yrtinkasvattaja

 photo 002_zps6219d708.jpg
Ajattelin kertoa teille tositarinan. Oon aina ollut vähän kukkavastainen ihminen. En oo ymmärtänyt, mikä kukissa on niin kaunista, ja rikkaruohojen kitkeminen, marjojen poimiminen ja kaikki muu kasveihin liittyvä on ollut ihan kamalaa. Ennen miun rippijuhlia kysyin äitiltä, voiko sukulaisia pyytää tuomaan kukkien sijasta jotain hyödyllistä - miusta tuntu niin typerältä saada sata ruusua viikon päästä roskiin heitettäväks, varsinkin, kun juhlakaudella juhlaruusut on vieläpä niin vietävän kalliita. Äiti ei kyllä suostunut :D Muistaakseni ensimmäinen ja yksi niistä todella harvoista asioista, joista varhaisteininä kapinoin, oli seuraava: kammottavat paavalinkukat oli saatava POIS miun huoneesta!! Ei auttanu, vaikka äiti miten puolusti kukkasiaan ja viimeisenä yritti sitä, että kun ne ei mahdu mihinkään muualle. Paavalinkukat lähti miun huoneesta.

Jossain vaiheessa aloin vähän muuttaa mieltäni, ja miun mielestä kukkien saaminen lahjaks ei ollutkaan enää niin typerää, vaan oikeastaan aika kivaa. Oon myös aina tykännyt kaktuksista ja puista, ja ikean bambuja oon kasvatellu muutamaakin, tosin huonolla menestyksellä... Kaktukset tapoin kuivuuteen (aivan) ja bambut on vaan jostain miulle tuntemattomasta syystä kupsahtaneet.

Seuraavaksi tarinaan astuu tuore basilika. Siis inhosin pizzassa sekä basilikaa että oreganoa, vaikka en kovin nirso yleensä olekaan. Kuitenkin jossain kerran erehdyin maistamaan tuoretta basilikaa, joka olikin ihan tosi hyvää. Salaa haaveilin siitä, jos joskus uskaltaisin yrittää jotain kasveihin liittyvää harrastetta.

Sitten, oltiin pari päivää sitten äitin kanssa ostamassa kukkia pihalle. Siis miun mielestä se on edelleen ihan turhaa, ja kyllästyin kukkatarhalla sekunnissa, kun äiti ryntäili edestakasin ja valikoi "ihania kukkia" istutettavaks pihalle. Miusta ne kaikki on samanlaisia, vaivalloisia ajanviejiä, eikä helteessä mullan seassa kykkiminen innosta yhtään :D Mutta sit mentiin prismalle, ja löysin sieltä ihanan yrttiruukunsuojuksen! Äiti kysyi aika oikeutetun sarkastisesti, mitä ihmettä mie sillä tekisin. No, miepä päätin, että nyt mie kasvatan basilikaa!!  photo 003_zpsd0486ce3.jpg
Äiti suostui ostamaan miulle oman basilikan! Reppana pikkuruukussaan on aika ahtaissa oloissa. No siis miehän jo onnekkaasti unohdin koko asian, ja ainoostaan äitin kastelun ansiosta tuo kaveri on vielä hengissä.. Tänään kuitenkin päätin, että nyt mie sen istutan isompaan ruukkuun. Ja miehän istutin. photo 013_zps6eadd754.jpg
Kesäkukkamulta pääs loppumaan, kun äiti on viherpeukalona innoissaan istutellut kaikenlaista kaikkialle. Onneks kasvimaalla oli multaa vaikka muille jakaa! photo 017_zps9269ba8a.jpg
Äiti naureskeli, että eilen kävin manikyyrissä ja tänään möyrin mullassa. Kävin siis eilen tosiaan joululahjaks saadulla lahjakortilla viimeinkin manikyyrissä miun sukulaisen kauneushoitolassa. Tuskin nää lakat lakkiaisiin asti kestää, mutta silti. photo 023_zpsbcf0e51a.jpg
Siinä se nyt on! Omaa paikkaa sillä ei oo, koska tuohon äitin yrttihyllylle saapuu uus tulokas lähipäivinä. Mietin jo vakavissani, pitäiskö laittaa kännykkään muistutus tuon kastelemisesta :D Saas nähdä, mitä tapahtuu miun basilikalle :-D Peukut pystyyn!

2 kommenttia:

  1. Tää oli jotenkin niiiiin hauskaa luettavaa :D itehän oon puutarhalla kesätöissä jo toista vuotta peräkkäin ja miun vakiomyyntilauseita on "nää on kyllä nyt niin kauniisti kukkivia!" ja kukkien kastelu ja hoivaaminen on töissä miun tärkeimpiä tehtäviä..:D en ennen töihin menoa vuosi sitten tunnistanu ku orvokin ja pelargonian mutta kummasti sitä on alkanu itekkin himoitsemaan parvekekukkia poikaystävän kotia koristamaan..yrtit istutan myös ihan lähipäivinä :D hahaa, miusta on tullu ihan kunnon viherpeukalo ja tää oli siks niin hyvää ja hauskaa luettavaa :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonii, miulla on vielä matkaa tuohon! Ruusun, orvokin, pelargonian ja kallan taidan tunnistaa (ja voikukan!!) ja siihen se jää :-D en ikinä osais olla puutarhalla töissä, ku pitäs ensinnäki tietää mikä on mikäkin ja vielä et miten niitä hoidetaan :D Mutta onneks siunkilaisia viherpeukaloita on olemassa :p

      Poista