Lauantaiksi oltiin sovittu Pinjan kanssa tapaaminen. Ongelmaksi muodostui tapaamispaikka: Mihin ihmeeseen mentäis? Jätettiin homma tyylikkäästi perjantai-iltaan, joka kului pohtiessa valintoja (tai siis Pinjan tehdessä ehdotuksia ja miun mumistessa tietämättömänä et kaikki kiva käy :D). Lopulta päädyttiin Cambridgen lähellä sijaitsevaan Elyyn, josta päästäis halutessamme junalla myös toiseen pikkukaupunkiin, Bury St. Edmundsiin. Miullahan tää junamatka oli ensimmäinen Briteissä ikinä, ja pakko myöntää, että jännitti. Ensinnäkin koko lippusysteemi tuntuu a) oudolta b) oudon helpolta. Menopaluulippu on usein vaan tyyliin punnan kalliimpi ku pelkkä meno, ja kortti käy mihin tahansa junaan matkustusvälillä. Jos siis on tiukka vaihto ja missaa yhden junan ni ei se mitään, lippu käy seuraavaankin junaan, kunhan on oikee reitti. Paluu on sit kans ihan millä junilla vaan, halvimmassa lipussa ehtona on vaan se, että pitää palata saman vuorokauden sisällä. Ja se kortti on sellanen pankkikortin kokonen, aivan jotain muuta ku Suomen e-liput ja muut häsellykset. Kaiken lisäks jopa Camberleyssä on asema ja siellä lipunmyyntiä! VR sais ottaa mallia, tää ei nimittäin mikään isoin paikka ole mutta silti epävarma ensimatkustaja saa lippunsa tiskiltä ja neuvojen kera. No, selvisin Lontooseen Waterloon asemalle ja sit piti mennä metroon. Apua. Tuijotin ihan paniikissa sitä metrokarttaa ja mietin, et en tuu ikinä selviimään perille, varsinkaan hengissä. Lopulta kysyin neuvoa mukavannäköseltä naiselta, joka neuvo miulle sitte simppeleimmän reitin. Pääsin metroon, iskin napit korviin ja ajattelin et kyl tää tästä. Paitsi että seuraavalla pysäkillä kaikki ulos metrosta, syystä, jota en kuullu koska ne helkkarin napit oli korvissa... Asemalla selvis, että totta kai miun käyttämä linja oli sinä päivänä pois käytöstä! Syvä hengitys, takasin metrokartalle ja omatoiminen uuden reitin suunnittelu. Ei se sit niin vaikeeta ollutkaan! Ja pääsin ku pääsinkin Kings Crossille, josta seuraava juna Elyyn lähti kymmenen minsan päästä. Loistavaa! Ely oli kiva pikkukaupunki, jossa kierreltiin ympäriinsä, ihailtiin katedraalia ja käytiin lounaalla.
tonnikalalla täytetty uuniperuna, jälkkäriksi Malterers-kakkua ja juomana tollasta vanhanaikasta limpparia :--)
huomatkaa kenkänaru jonkun pihalla! :D
Löydettiin myös sivukadulta tällanen itsepalvelukauppa, ihana!
Käveltiin yhden kirkon ohi ja siellä oli häät! Sama kävi Buryssäkin matkalla keskustaan. Jännä sattuma!
Surullinen suljettu punainen puhelinkoppi:(
Elystä lähdettiin sitten sinne Bury St. Edmundsiin. Junamatka kesti puolisen tuntia. Ja niinhän siinä kävi, että Bury oli aivan ihana. Elyssä ei ollut mitään vikaa, mut Bury... Buryssä oli ihanan vilkasta pikkukaupunkimeininkiä ilman turistilaumoja, markkinat, ihania uniikkeja pikkuputiikkeja ja valtava puisto, jonka yhdessä osassa oli valtavia kukkaistutuksia kirjavissa väriloistoissaan ja yhdessä osassa luostarin (?) rauniot. Oli myös joku vanhempi puutarha, katedraali, leikkipuisto (molemmat kun au paireja ollaan ni bongailtiin heti tällaset tärpit), viheraluetta ja joki. Jäätiin Buryyn pidemmäks aikaa kun oli tarkotus, koska ei raaskittu lähteä niin aikasin :D Miullahan se kostautu siinä, et oli pitkä matka, ja olin Camberleyn asemalla takasin vasta vaille 12 yöllä - ja siitä oli vielä edessä noin kolmen kilsan kävely kotiin, pimeessä. Kotikadulla iski niin kova väsy että teki mieli lysähtää just siihen ja jäädä nukkumaan, mut raahauduin ku raahauduinkin perille asti. Laskin käyttäneeni noin 9 tuntia junassa istumiseen tuona päivänä ja käyttäneeni 13 eri junaa, joista osa Lontoon maanalaisia mutta junia yhtä kaikki. Nyt kuvia Burystä:
kyllä, ja nyt on syyskuun puoliväli. joulunodotus voi alkaa! (ei.)
nää kukkaistutukset ei nyt kyllä pääse näissä kuvissa lainkaan oikeuksiinsa :-D
raunioissa oli osotettu tällasin kyltein, mikä sillä kohtaa oli sijainnut. minä vanhana kuorolaisena löysin äkkiä paikkani!
Oli aivan ihana päivä, aika pitkä vaan. Mutta tulipahan koettua jotain siistiä ja ennennäkemätöntä. Innolla odottelen ensi viikonloppua, josko sitä uskaltautuisin Lontooseen pidemmäksi aikaa ;) En myöskään malta oottaa miun ja Pinjan tulevia seikkailuja! Mutta nyt on aika painaa päätä tyynyyn, öitä kaikille!
Ihania kuvia ja mahtavia paikkoja! Ja myökö ollaan tulossa sinne talvella....? Miltähän siellä sitten mahtaa näyttää?
VastaaPoistaKiitos! Ja ootte, vaikka tuskinpa Elyyn tai Buryyn... ;) talvella saattaa olla lunta ja lämpötila on yleensä minimissäään -5', eli siitä voi arvailla ;)
PoistaVanhanaikasta limpparia...... nice try mate xD
VastaaPoistaMut joo ihanan näköstä! Kiva et oot löytäny kaverin, pidä oikeen hauskaa :) <3
-Veera
Kiitos! Ja joo, harmi vaan et Pinja asuu aika kaukana.. Onneks viikonloppusin voi reissailla :) pidä siekin hauskaa siellä mikäli helteeltä kykenet <3
PoistaJee oli kivaa!!! :) <3
VastaaPoistaNiin oli!! <3 (:
Poista