perjantai 4. joulukuuta 2015

DEAR SANTA


 photo Kollaasit_zpspa10fbqd.jpg

Nyt on taas se aika vuodesta, kun tonttuja kiinnostaa lahjatoiveet. Sain taas kaivella aivojani ja nettiä aikani, että sain listan kokoon. Tykkään yllätyksistäkin, eikä "pakko saada" -juttuja oikein löydy. Tässä on kuitenkin muutamia juttuja, joita ois kivaa saada!

1. Iittalan Tanssi-sarjan muki / astioita. Sain kesällä yhden mukin kyseistä sarjaa ja se sopii miun aiemmin keräilemiin Iittalan Teema-astioihin. Teema-astiastot alkaa olla jo aikamoiset, mutta toinen tällainen muki tai jokin soma lautanen olis aika ihana!

2. Ikuisuuden olen haaveillut Pandoran rannekorusta. Olispa aika ihana lahja.

3. Tänä vuonna näitä jouluhöpötyksiä jo syyskuusta asti seuranneena oikeestaan mikään muu paikallinen ei ole erityisesti sykähdyttänyt, mutta oon saanut päähänpinttymän pähkinänsärkijä-joulukuusenkoristeesta. Kuvan yksilöissähän ei ole  ripustuslenkkiä, mut just semmonen pikkunen söpö jonka vois ripustaa kuuseen ois aika magee.

4. Muumitalo-muki on hirmuisen suloinen ja sympaattinen!

5. Menivät sitten piparisuklaan valmistuksen lopettamaan, ja joulusuklaankin levyinä. Hmph. Toisitko rakas joulupukki sitten edes joulusuklaakonvehteja?

6. Oon aikani ihastellut Nunuco Design Companyn ihanaisia kännykänkuoria. Niitä onkin tosi paljon, joten ehkä kivempi lahja olisi lahjakortti kyseiseen puljuun, ja saisin sitten itse viettää tuntikausia eri kuosien välillä tuskaillen... :-D

7. Villasukat, tarvitseeko selittää? Haluaisin vaikka minkälaisia tietynlaisia villasukkia, niistä olisi voinut melkein tehdä oman kollaasinsa... Tän vuoden lemppareita ovat joko lyhyet tai sitten tosi pitkät varret, mieluummin lyhyet, ja joko sileä neule hauskalla kuviolla tai sitten joku kiva kuvioneule, kuten kuvassa, tai muu sellainen :-)

Mitä teidän listalta löytyy? :-)

4 kommenttia:

  1. Täällä kans yks, joka suree etenkin joulusuklaalevyn valmistuksen lopettamista, se kerkes olla lemppari jo monta vuotta ja ei nuo konvehditkaan yllä samalle tasolle levyn kanssa!! >:( Ensjouluks parempi tulla takaisin :-D

    VastaaPoista
  2. Siun Iittalan muki on Tanssi-sarjaa... Jos toiveissa on sille kavereita niin kantsii varmaan muokata päivitystä ��

    VastaaPoista
  3. Kommentti tuli äidiltä 😊

    VastaaPoista
  4. Eikös siulla ollu jotain lautapelitoiveitakin?

    VastaaPoista