sunnuntai 1. toukokuuta 2016

VAPPU


Moi ja hauskaa vapunpäivää!

Juhlittiin eilen kavereiden kanssa vappuaattoa. Ensin käveltiin kylän läpi lakit päässä ja saatiin paljon hassuja katseita. Mentiin siitä Merimieskirkolle ensin kuuntelemaan lastenkonserttia, joka oli oikein sopiva meille lapsenmielisille lapsenvahdeille.. No ei mutta se oli oikeesti tosi hauska konsertti! Pellavapääkin oli siellä ja kävi aina sylissä kääntymässä. Konsertin jälkeen alkoi vappujuhla, johon kuului yhteislauluja, munkkeja ja simaa ja vapputunnelmaa. Saatiin kirkon työntekijältä lupa lisäillä biisejä kirkon soittolistaan. Ostettiin myös grillimakkarat ja ai että maistui hyvältä! Istuskeltiin siinä kunnes päätettiin teeman mukaisesti lähteä Brick Lanella sijaitsevaan Fika-kahvilaan. Siellä istuttiin puoleen yöhön asti ja juteltiin, ja oli kyllä aivan huippu ilta! Viime vappuna en tehnyt mitään muuta kuin söin suklaakeksejä, joten tää oli mukava vaihtoehto. Tää oli niitä päiviä, kun ei tehty mitään ihmeellistä, mutta nautittiin seurasta ja aika kului kuin siivillä.


Nyt viikonloppu jatkuu, aateltiin lähteä Lillin kanssa kauppaan ja tehdä kohta ruokaa. Huominen on kansallinen vapaapäivä, joten saadaan nauttia pidennetystä viikonlopusta. Hauskaa vapunloppua kaikille !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti