sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

LAKKIAISET

 miun mekko on löytö Phase Eight -kaupasta ja oli kyllä nappilöytö!

Nyt on meiän perheen viimeisetkin ylppärit juhlittu! Siskoni sai eilen lakin ja lensin ihan varta vasten tänne sitä juhlistamaan. Lensin keskiviikkoiltana ja torstaiaamuna päästiin perille Savonlinnaan. Päätin nukkua lyhyet yöunet pitääkseni unirytmin kunnossa ja kiskoinkin itseni ylös jo kymmeneltä, neljän tunnin unien jälkeen. Se päivä meni aika sumussa, mutta yhdentoista tunnin unet seuraavana yönä auttoivat vähäsen. Sitten kykeninkin jo auttamaan juhlavalmisteluissa, ja juhlapäivä onnistui mainiosti!

Ruokatarjottavat olivat mainiot, suolaista puolta oli enemmän ja makea tekikin mainiosti kauppansa. Kolmesta kakusta kaksi katosivat parempiin suihin ja vain jättimäistä kirjakakkua jäi jäljelle. Suolaista oli tarjolla niin paljon, että sitä jäi enemmän, ja tänään ollaan herkuteltu tähteillä kutsuen vieraita rääppiäisiinkin. Juhlaviikonloppuna parasta on ollut sukulaisten kokoontuminen samaan paikkaan, ja se, että pystyin näkemään ympäri Suomea asuvia sukulaisia yhtä aikaa. Olikin mukava jutustella vieraiden kanssa ja aika kului kuin siivillä! :-)

Nyt on vielä lomaa kaksi viikkoa jäljellä ennen paluuta Lontooseen. Suunnitelmaa löytyy jo monelle päivälle ja oon ihan onnessani päästessäni näkemään kavereita, joita en ole uuden vuoden jälkeen nähnyt. Kyllä lomalla on mukavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti