Moi!
Ajattelin nyt tässä postata teille tämmösen vähän erikoisemman postauksen! Yleensä miun postaukset on aika pinnallisia, nyt tulee syvällisempää, ja toivon etten saa vittuilukommentteja, koska tää asia on miulle oikeesti aika tärkee :)
Eli miulla on ollu aika huono itsetunto. Ei oo oikein ollu kavereita, ja jos on ollu, ni en oo koskaan uskonu että ne pitäis miusta oikeesti. Oon saattanu näyttää aika iloselta ja onnelliselta, ja sitä mie oon ollukki, mut sit on ollu myös näitä angstimielialoja. Ne, jotka tuntee miut hyvin, tietää, että miulla on ollu elämässä hieman vaikeeta omissa pikku ongelmissani. Ja kaiken tän syynä on suurelta osalta ollut se huono itsetunto.
Oon aina pitäny itteeni kamalan rumana ja typeränä ja semmosena, ettei minuu vois kukaan koskaan rakastaa muuten ku kaverina. Ja jos minuu kehuttiin, ni mie vaan ärsyynnyin siitä, että joku kehtaa valehdella miulle päin naamaa. Sitten luin jostakin lehtijutun, jossa sanottiin, että suomalaiset ei osaa ottaa kehuvia kommentteja vastaan. Ja rupesin miettimään, että minuu ärsyttää kun kehun jotakuta ja se alkaa väittää vastaan! Ja sit mie tajusin, että teen ite ihan samaa, eli väitän vastaan kun kehutaan. Tässä lehtijutussa puhuttiin siitäkin. Sillon mie rupesin miettimään, että en jaksa tätä enää. Ja niin mie perustin oman päänsisäisen itsetuntokoulun!
Ekana katoin peiliin. Sieltä näkyvä "ruma taulu" tuntui epämiellyttävältä. Mie rupesin miettimään, mikä miun naamassa ei oo hyvännäköstä omasta mielestäni. Kattelin naamaani tarkasti ja yritin löytää siitä piirteitä, josta tykkäisin. Muistin, että äiti oli joskus kehunu miun huulia ja mie totesin, että nää on ihan hyvät. Ja yks miun kaveri sano kerran, että miulla on kivat kulmakarvat. Sitten huomasin, että miun kasvoissa ja kaulassa on yhteensä neljä pientä luomea, jotka muodostaa semmosen kaaren jos niitä kattoo kokonaisuutena. Ja tuohon kaareen tykästyin. Sitten mie mietin, mistä en tykkää. Nenästä en, koska se oli miun mielestä liian iso. Mie olin saanu siitä runsaasti ei-niin-kivoja kommentteja, mikä ei tietenkään parantanut asiaa. Ja sitten miulla oli aina tummat silmänaluset ja erikokoset silmät. Ja hiuksista en tykänny, väri oli jees mutta malli ei todellakaan. Kokeilin erilaisia ja tykkäilin niistä, mutta nyt oon vihdoin löytäny sen oikeesti kivan.
Alotin meikkaamaan, ja sen myötä oon alkanu tuntee itteeni nätimmäks. Voi kuulostaa pinnalliselta, mutta kun miun iho oli tasasen värinen (punastun yleensä tosi helposti ja ne tummat silmänaluset...) ja silmät korostu ripsarin avulla, sain paljon itsevarmuutta!
No sit mie suuntasin katseen pukeutumiseen. Halusin vaatteita, joissa tunnen oloni kivaks ja nätimmäks. Ja aina kun katoin peiliin, ajattelin ensin, että olen ruma ja tyhmä, mutta sitten pakotin itteni ajattelemaan, että tuossa on jotain nättiä. Ja kun tein tätä tarpeeks, onnistuin saamaan itteni uskomaan, että näytän sittenkin ihan hyvältä!
Otin itestäni kuvia, joissa tunsin näyttäväni hyvältä ja asennoiduin itteeni positiivisemmin, vaikka se olikin aluks vaikeeta. Kun minuu kehuttiin, koetin hymyillä, kiittää ja sanoa jotain positiivista vastaukseksi, vaikka en uskonutkaan että kehut olisivat olleet totta. Mutta vähitellen aloin uskoa ja olo parani. Myöhemmin tää yks nenääni pahiten haukkunut kaveri on pyytäny anteeksi kommenttiaan.
Mie tein myös asioita, joissa tunsin itteni hyväks. Soittelin pianoa ja kirjoittelin, valokuvasin ja bloggasin.
JA ASIAA PARANSI MYÖS YSTÄVÄT. Tutustuin Oonaan, joka on muuttanu miun elämän. Oon lopettanu nyhväilyn kotona ja koettanut saada kavereita, tutustua ennakkoluulottomasti myös semmosiin ihmisiin, kenestä puhutaan pahaa. Ja nyt miulla on paljon ihania ystäviä, ja esim. tänä jouluna oon saanu enemmän kortteja ja lahjoja kuin koskaan ennen.
Muunmuassa tämmösen:
Toistaseks en oo ehtiny alottamaan itsetuntokoulu kakkosta, eli että muuttaisin oman mielipiteeni siitä, että mitä mieltä muut on miusta. Eli nykysin oon sitä mieltä ite, että on ihan ok, mutta vieläkään en oikein usko sitä että miusta pidetään, ja tän opettelu on seuraavaks vuorossa.
Uskokaa pois, tää miun itsetuntokoulu toimi oikeesti ja nyt tunnen oloni paljon paremmaks! Välillä tietysti hiipii edelleen angsti ja epävarmuus mieleeni, mutta pääasiallisesti oon itteeni paljon tyytyväisempi kun ennen.
Toivottavasti jaksoitte lukea tämän vuodatuksen, ja pari kommenttia ois ihan kivoja:D
Ajattelin nyt tässä postata teille tämmösen vähän erikoisemman postauksen! Yleensä miun postaukset on aika pinnallisia, nyt tulee syvällisempää, ja toivon etten saa vittuilukommentteja, koska tää asia on miulle oikeesti aika tärkee :)
Eli miulla on ollu aika huono itsetunto. Ei oo oikein ollu kavereita, ja jos on ollu, ni en oo koskaan uskonu että ne pitäis miusta oikeesti. Oon saattanu näyttää aika iloselta ja onnelliselta, ja sitä mie oon ollukki, mut sit on ollu myös näitä angstimielialoja. Ne, jotka tuntee miut hyvin, tietää, että miulla on ollu elämässä hieman vaikeeta omissa pikku ongelmissani. Ja kaiken tän syynä on suurelta osalta ollut se huono itsetunto.
Oon aina pitäny itteeni kamalan rumana ja typeränä ja semmosena, ettei minuu vois kukaan koskaan rakastaa muuten ku kaverina. Ja jos minuu kehuttiin, ni mie vaan ärsyynnyin siitä, että joku kehtaa valehdella miulle päin naamaa. Sitten luin jostakin lehtijutun, jossa sanottiin, että suomalaiset ei osaa ottaa kehuvia kommentteja vastaan. Ja rupesin miettimään, että minuu ärsyttää kun kehun jotakuta ja se alkaa väittää vastaan! Ja sit mie tajusin, että teen ite ihan samaa, eli väitän vastaan kun kehutaan. Tässä lehtijutussa puhuttiin siitäkin. Sillon mie rupesin miettimään, että en jaksa tätä enää. Ja niin mie perustin oman päänsisäisen itsetuntokoulun!
Ekana katoin peiliin. Sieltä näkyvä "ruma taulu" tuntui epämiellyttävältä. Mie rupesin miettimään, mikä miun naamassa ei oo hyvännäköstä omasta mielestäni. Kattelin naamaani tarkasti ja yritin löytää siitä piirteitä, josta tykkäisin. Muistin, että äiti oli joskus kehunu miun huulia ja mie totesin, että nää on ihan hyvät. Ja yks miun kaveri sano kerran, että miulla on kivat kulmakarvat. Sitten huomasin, että miun kasvoissa ja kaulassa on yhteensä neljä pientä luomea, jotka muodostaa semmosen kaaren jos niitä kattoo kokonaisuutena. Ja tuohon kaareen tykästyin. Sitten mie mietin, mistä en tykkää. Nenästä en, koska se oli miun mielestä liian iso. Mie olin saanu siitä runsaasti ei-niin-kivoja kommentteja, mikä ei tietenkään parantanut asiaa. Ja sitten miulla oli aina tummat silmänaluset ja erikokoset silmät. Ja hiuksista en tykänny, väri oli jees mutta malli ei todellakaan. Kokeilin erilaisia ja tykkäilin niistä, mutta nyt oon vihdoin löytäny sen oikeesti kivan.
Alotin meikkaamaan, ja sen myötä oon alkanu tuntee itteeni nätimmäks. Voi kuulostaa pinnalliselta, mutta kun miun iho oli tasasen värinen (punastun yleensä tosi helposti ja ne tummat silmänaluset...) ja silmät korostu ripsarin avulla, sain paljon itsevarmuutta!
No sit mie suuntasin katseen pukeutumiseen. Halusin vaatteita, joissa tunnen oloni kivaks ja nätimmäks. Ja aina kun katoin peiliin, ajattelin ensin, että olen ruma ja tyhmä, mutta sitten pakotin itteni ajattelemaan, että tuossa on jotain nättiä. Ja kun tein tätä tarpeeks, onnistuin saamaan itteni uskomaan, että näytän sittenkin ihan hyvältä!
Otin itestäni kuvia, joissa tunsin näyttäväni hyvältä ja asennoiduin itteeni positiivisemmin, vaikka se olikin aluks vaikeeta. Kun minuu kehuttiin, koetin hymyillä, kiittää ja sanoa jotain positiivista vastaukseksi, vaikka en uskonutkaan että kehut olisivat olleet totta. Mutta vähitellen aloin uskoa ja olo parani. Myöhemmin tää yks nenääni pahiten haukkunut kaveri on pyytäny anteeksi kommenttiaan.
Mie tein myös asioita, joissa tunsin itteni hyväks. Soittelin pianoa ja kirjoittelin, valokuvasin ja bloggasin.
JA ASIAA PARANSI MYÖS YSTÄVÄT. Tutustuin Oonaan, joka on muuttanu miun elämän. Oon lopettanu nyhväilyn kotona ja koettanut saada kavereita, tutustua ennakkoluulottomasti myös semmosiin ihmisiin, kenestä puhutaan pahaa. Ja nyt miulla on paljon ihania ystäviä, ja esim. tänä jouluna oon saanu enemmän kortteja ja lahjoja kuin koskaan ennen.
Muunmuassa tämmösen:
Toistaseks en oo ehtiny alottamaan itsetuntokoulu kakkosta, eli että muuttaisin oman mielipiteeni siitä, että mitä mieltä muut on miusta. Eli nykysin oon sitä mieltä ite, että on ihan ok, mutta vieläkään en oikein usko sitä että miusta pidetään, ja tän opettelu on seuraavaks vuorossa.
Uskokaa pois, tää miun itsetuntokoulu toimi oikeesti ja nyt tunnen oloni paljon paremmaks! Välillä tietysti hiipii edelleen angsti ja epävarmuus mieleeni, mutta pääasiallisesti oon itteeni paljon tyytyväisempi kun ennen.
Toivottavasti jaksoitte lukea tämän vuodatuksen, ja pari kommenttia ois ihan kivoja:D
saunds veri kuuud :----) sie oot oikeesti kaunis ja USKO TÄÄ !
VastaaPoistavoooi syvällistä<33
VastaaPoistaJA HYVÄ ETTÄ TAJUSIT ETTÄ ITEKI VÄITÄT VASTAA!:)
jaooootnätti<3
Ihana tää postaus Essi. Tää sai mutki miettimään paljon asioita.
VastaaPoistaMiia: Kiitti<3 :)
VastaaPoistaAino: Kiitti, sieki<3
Atta: Kiitti!