Vuoristorataa, osa 2

En taas ymmärrä et miks asiat ei voi olla helppoja. Nyt kun oon omalta osaltani asettunu tänne ni sit alkaa tulla ulkoopäin ties mitä niskaan.

Ekakshan siis miun hostvanhemmat piti miulle hirmusen luennon miun virheistä ja se vaikuttaa minuun vieläki vaikka asia on sovittu. Toiseks miun pappa Suomessa kuoli ja tunnen siitä syyllisyyttä, etten ehtiny enää nähdä pappaa. Nyt sitte kirsikkana kakun päällä hostisä saattaa jäädä työttömäks, mikä tarkottas miulle lähtöjä tästä perheestä.

Tää paikka on miun koti nyt. Kaipaan ihmisiä ja asioita Suomesta, mutta en halua vielä muuttaa pysyvästi takasin. En halua pois tältä alueelta, koska oon jo kotiutunu tänne. En jaksa sitä kaikkee uudestaan kahen kuukauden jälkeen.

Tänään enkun kurssilla käänty puhe vähän yksityisempiin juttuihin ja niinhän siinä kävi, että pillitettiin yksissä tuumin. Tulin sit kertoneeks että mahdollinen lähtö pelottaa ja sain ihan tajuttomasti tukea. Sit tää yks kurssin nainen kerto kirkkain silmin kuinka hänen kotimaassaan on haasteita ja mitä kaikkee hän on käyny läpi, ja nyt oon kauheen pahoillani tän naisen puolesta ja poden syyllisyyttä siitä, että itken miun omia ongelmia vaikka noihin verrattuna ne ei oo mitään. Ja että hänkin niin estottomasti ja ehdottomasti haluaa auttaa minuu!

Ja vikaks ni en voi ymmärtää miksei viestiin voi vastata heti kun sen näkee ja miksei ihmisistä ota selvää.

Onneks pääsen halaamaan äitiä jo lauantaina.