Työpaikan vaihtaminen oli vielä rankempaa kuin kuvittelin. Viime viikon torstaina edellisen perheen 9-vuotias päätti päästää minut viimein lähelleen. Koko viime viikko kului meiltä kaikilta epäuskoisissa tunnelmissa. "Voidaan tehdä ensi viikolla sitä ja tätä - eikun eipäs voidakaan." Molemmat tytöt ilmoittivat, etten saa mennä yhtään mihinkään. Toinen ilmoitti naulaavansa miut pöytään ja toinen sanoi, ettei aio päästää miusta irti koskaan. Perjantaina sitten kun vein tytöt töistä palaavaa isäänsä vastaan ja jätin samalla isälle avaimeni, nieleskelin kyyneleitä. Ja kun sitten lähdin junaan ja tytöt jäivät asemalle vilkuttamaan, en pystynyt enää pidättelemään kyyneleitä. En ole enää heidän hoitajansa.
En kuvitellut, että uuden työn aloittaminenkin olisi vaikeaa, vaan niin se vaan oli. Itkin eilen illalla, koska tiesin, etten ollut aamulla menossa enää sinne, mihin olen koko vuoden työmatkani suunnannut. Miulla on niin kamalan kova ikävä tyttöjä, koko perhettä ja kaikkea sitä tuttua ja turvallista.
Ei siellä uudessa työssä kamalaa ollut, päinvastoin. Kun sain muistutettua itselleni, että tästäkin paikasta tulee tuttu, koko ajatus alkoi tuntua helpommalta. Minun ja pikkuneidin päivä sujui hyväntuulisesti ja joutuisasti. Ulkoilimme maatilalla, jonka takana siintävät korkeat toimistorakennukset (jotenkin ristiriitaista...) ja luimme kasan kirjoja ja lauleskelimme. Tyttö on suloinen ja helppohoitoinen.
Tämän työn aloitus tuntui paluulta Camberleyyn, eli ensimmäiseen isäntäperheeseeni - mutta pelkästään positiivisilla tavoilla. Ensinnäkin tämän perheen asuinalue muistuttaa kovasti Surreya (maakunta, jossa Camberley sijaitsee), vaikka Lontoossa onkin. Toisekseen, olen asunut Englannissa hyvin pian vuoden, eli tähän samaan vuodenaikaan asuin Camberleyssä. Tämä syysilma, jota muutenkin rakastan, tuo mieleen niitä hyviä muistoja Camberleystä. Ja kolmanneksi, tämä pikkuneiti on aika lailla samanikäinen nyt kuin ensimmäisen perheen poika oli siellä aloittaessani, joten flashbackeja tulee myös lastenhoitoon liittyen. Niin turhalta kuin se tuntuukin, olen ikävöinyt Camberleyyn p a l j o n. Siksi nämä samankaltaisuudet helpottavat ikävää ;-)
Ja poikkeuksellisesti tällä viikolla on vain kolme työpäivää. Pehmeä lasku uuteen arkeen. Tervetuloa syksy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥