sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Tiedän että kaikkea ei saata unohtaa mutta toivon että anteeksi voiantaa







Terveisiä Suomesta!

Laskeuduin Suomeen 00:30 lauantaina. Äidin serkku ja miun ikioma sisko oli vastassa lentokentällä. Sen jälkeen edessä oli pitkä ja erittäin levoton ajomatka Savonlinnaan. Perille päästiin viideltä aamulla ja kunhan oli tarpeeks löpisty niin pääsin viimein nukkumaan kuudelta.

Heräsin iltapäivällä vähän ennen neljää ja ensimmäisenä mureni maailma. Isäntäperhe oli laittanu viestin, että erottavat miut. Asia on aivan liian pitkä, monimutkainen ja ärsyttävä tässä puitavaksi, sanottakoon, että en oo siis enää sinne menossa ja uuden perheen etsintä on täydessä käynnissä. Ainoostaan Lontoossa olevat ystävät saa miut jaksamaan edes yrittää. Tuntuu, että en jaksais alottaa kaikkee alusta taas ja olo tuntuu hyvin hylätyltä ja kaltoinkohdellulta. Suunta on toivottavasti ylöspäin!

Suomessa on ihanaa. Kun astuin ulos lentokoneesta ja tunsin kylmän yöilman, tuntu ku oisin tullu kotiin. Ruisleipä savusaunakinkulla maistui maailman parhaalta. Perheen ja ystävien näkeminen on ihanaa ja suomen puhuminen on ihanaa. Oon kaivannu suomalaista huumorintajua ja järviä ja pyöräilyä päämäärätöntä ajelua ja salmiakkia ja Fazerin suklaata. Viihdyn täällä tällä hetkellä todella hyvin. Oon kuitenkin ilolla menossa takaisin Englantiin, vaikken vielä tiedäkään, mitä siellä tulevaisuudessa teen.

Äiti leipoi ihania muffinseja ja oon nähny ihania ihmisiä ja kauhistuin sitä määrää jonka toin karkkia. Elämä se vaan rullaa eteenpäin vaikka miten tuntuis et se kaatuu!

4 kommenttia:

  1. Voi Essi :(!! Harmittaa kamalasti sun puolesta..! Mutta miten ne erotti vaan sut tai oliks niillä oikeesti joku hyvä syy? Mutta hei muista, että sulla on koko elämä aikaa olla au pairina ja palata Englantiin :) Ärsyttävää, mutta asioilla on tapana järjestyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niillä oikein tuntunu olevan syytä ku ne puhu ittensä pussiin sata kertaa :-D mutta kiitos tsempeistä ja hyvinhän nää vaikuttaa järjestyneen :--)

      Poista
  2. Mieki vein kesällä tosta siun määrästä vielä isomman kasan karkkeja ja keksejä:'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolet matkalaukusta vie nää mutku pakko saada vietyy! :D

      Poista