Yksikäsi-Essi

Hohhoijaa et minuu väsyttää! Mie en oo aikuisten oikeesti tajunnu, miten väsyttävää vauva-arki on, vaikka tääki on jo 10kk ja oon illat ja kaks päivää viikossa vapaalla, ni zzzzzzzz. Kivaa on ja tykkään tästä kyllä, mutta miten, siis MITEN voin olla näin väsyny ku en ees oikeestaan päivisin tee mitään?! Tai jospa se on just siinä se syy ;) Mitä enemmän makaa paikallaan, sitä väsyneempi on. Tänään hostiskä tuli kotiin lounaalle ja mie ihan nousin pöyän ääreen syömään tästä sohvalta lötköömästä, ja heti tuli pirteempi olo! Kaikkien asioiden uutuus ja se, ettei päivät oo vielä rutinoitunu voi väsyttää. Oon myös hälyttävän yksikätinen nykyään ku vauvaa pitää koko ajan kanniskella. Tällasen yksikätisyyden haittapuoli on myös se, että yks lonkero siinä ympärillä sit liehuu ja yrittää tarttua kaikkeen. Kuvitelkaa veitsellä leikkaamista, vaikka avokadon palottelua yhdellä kädellä samalla, kun pienen pieni käsi yrittää ottaa kiinni veitsestä, avokadosta, leikkuulaudasta, pöydästä, kulhosta ja miun nenästä, kaikista yhtä aikaa ;D

Eilen kuorossa juttelin A:n kanssa ja nojasin seinään ja tuijotin tyhjyyteen ku havaitsin että se kysyy oonko kunnossa :D myöhemmin se heitti miut junalle ja se kysy et onhan miulla oikeesti kaikki hyvin, en kuulemma ollu yhtä pirtee ja hymyilevä ku yleensä! Se voi kyl johtuu siitäkin osittain, et meiän harkat oli tosi vaativat ja uuvuin niistä harjotuksista ihan fyysisestikin! Sit ku sovittiin millon lähettäis kahville ja se sano että sen seuraava vapaapäivä on ens viikon perjantaina ni sanoin vähän varovasti että ei sen tarvii minuun tuhlata ainoota vapaapäiväänsä ni se taas sai päähänsä et miulla on jossain jotain surua. No kun ei ole! :D Mutta ihana tietää että ihmiset välittää. Maanantainaki ku menin eka kertaa kolmeen viikkoon enkun tunnille ja näin kaikki ihmiset ja halittiin ja poskipusuteltiin ja vaihettiin kuulumisia ja kaikki oli ihan innoissaan vauvasta (en oo maanantaisin vapaalla ni jouduin ottaa sen mukaan), oli niin ihanan turvallinen ja tuttu olo. Miun koko elämä täällä on kuitenki myllertäny aikalailla ylösalasin ihan äskettäin ni on ihanaa ku joku tärkee asia pysyy.

Maanantaina enkun tunnilla jouduin kohtaamaan myös entisen isäntäperheen uuden au pairin, ja vaikka tiedän ja tiedostan olevani täällä onnellisempi, jotenki miun ajatuksissa kaikki se turhautuminen ja petoksen tunteet, jotka miulla on edelliseen perheeseen liittyen, henkilöityi siihen uuteen au pairiin ja pelkäsin sen tapaamista. Pienen pieni osa miussa halus olla sille uudelle au pairille ilkeä tai edes saattaa kaikki epäoikeudenmukasuudet sen tietoon, mutta onneks isompi osa miusta tiedosti, ettei mikään miun ja edellisen perheen historiassa ole sen uuden au pairin vika, ja onnistuinki olemaan sille ihan kiva. Kysyin, mitä lapsille kuuluu, mutta se sano vaan että hyvää. Samalla sitte annoin tolle uudelle tytölle miun edellisen perheen pistorasia-adapterin, joka oli miulle jääny, ja pyysin antamaan sen perheelle. Hah, nytpähän perheen vanhemmat tietää, että en luovuttanu eikä ne onnistunu rikkomaan minuu. Oon edelleen näillä kulmilla ja oon jatkanu elämääni ;) Vaikka ne ois kuinka yrittäny tuhota miun elämän täällä, ei niidenkään valta ihan kaikkialle ylety. Joku saattaa kattokaas olla vaikka miunki puolella! JA kaiken tän jälkeen, jotenki sillon ku pääsin siitä adapterista eroon ni kaikki tuska ja pettymys katos ja kykenin päästämään edellisen perheen "haamuista" irti. Oon nyt täällä ja oon onnellinen. Kuitenki silläki oli tarkotus, että olin eka tossa perheessä. Ensinnäkin osaan nyt ihan eri tavalla arvostaa sitä, miten minuu tässä perheessä kohdellaan, ja toisekseen en ois koskaan löytäny enkun tunteja ja sitä kautta A:ta ja kuoroa ilman ekaa perhettä. Oon nyt vahvempi vaikka pieni osa miusta ja miun kyvystä luottaa ihmisiin on ikuisesti tuhottu. Mutta nyt oon siis myös hyväksyny faktat ja unohtanu. 

En mie tiiä kiinnostaako nää syvimmät tunteeni -löpinät nyt erityisesti ketään, mutta tuntuu ihanalta kirjottaa asiat muistiin ja sit voin iteki palata näihin tuntemuksiin myöhemmin. Vaikka väsyttää nyt ni mikään ei ketuta, ihanaa!

Ps. Oon menossa sunnuntaina Lontooseen kattomaan Albert Herring -oopperaa, miun kaveri esiintyy siinä ja se pyys miut sinne. Niiiiiiiin kivaa! :)