Jossain niillä paikkeilla, kun miun aivot alkoi tuottaa omia ajatuksia ja mielipiteitä, tajusin, kuinka suomalaiset aina lyttää kehut ja kuinka todella ärsyttävää se on. "Oot tänään tosi kaunis!" "No en todellakaan, oon kamalan ruma niisk niisk" — ARGH! Jos miun mielestä jonkun hiukset on kauniisti ja kehun saaja tokaisee, että sokeeko oot, näähän on ihan hirveet, se on miun mielestä kehun vastaanottajalta erittäin tökeröä. En mie huvikseni kohteliaisuuksia jakele, ja mie koen sen niin, että jos miun kehu lytätään, samalla miut leimataan valehtelijaksi. Kehun lyttääminen saa miut tuntemaan itteni lievästi arvottomaksi eikä tasan rohkaise kehumaan uudestaan. Hyvällä ne kehut kuitenkin sanotaan, eikö niitä vois samantien ottaa kiittäen vastaan ja kaikille jäis hyvä mieli! Mistä se ees tulee? Joku sanoo jotain kaunista, mutta siihen vastataan rumasti ja torjuen? Mikä idea siinä on?
Aasinsilta johtanee lopulta perille: Täällä oon joutunu hämmentymään kehuista niin kovin, että välillä on ihan pakko vähän toppuutella. Vaatimatontahan mie en oo nähnykkään, sen tietää jokainen, joka miut tuntee, niin että kyllä nää menee jo ihan yli äyräiden?
(Naispuolinen) ystäväni: "Essi, oot niin upeen kaunis! On varmaan rankkaa olla noin kaunis."
Mie: "Öö...?"
Y: "Niin niin! Vaaleat hiukset ja uskomattoman kauniit kasvot, pituuttakin riittää.. Ootko huomannu että miespuolisilla kääntyy päät kun kävelet ohi?"
M: "Tuota noin, kiitos vaan kovasti, mutta nyt taidat kyllä liiotella. Ei kenenkään päät käänny yhtään mihinkään ja mie oon ihan tavallisen näkönen..."
Y: "Höpsistä! Oot uskomattoman upee!"
(Tässä vaiheessa alkoi jo viimeistään nolostuttaa ja lankesin syntiin, nimittäin vastaan väittämiseen)
M: "En ole. Miulla on hirvee nenä ja..."
Y: "Siun nenähän on täydellinen!"
M: "...ja miulla on hirveet silmäpussit ja oon aina ihan punanen!"
Y: "Ei siulla mitään silmäpusseja oo ja siun punaset posket on vaan viehättävät!"
M: "Niin mutta..."
Ja annoin periksi. (Mutta miulla ON silmäpussit ja punanen naama ja tosiaankaan en oo mikään kaunotar, en ehkä rumiluskaan mutta ihan semmonen normaali, vai mitä?)
Sama ystävä taannoin esitteli miut kaverilleen ja teinisti rupesin tekstaamaan ja ne jutteli keskenään ja sivukorvalla kuuntelin keskustelua miusta itestäni.
"Hän on Suomesta ja hän on niin hirmu musikaalinen, laulaa uskomattoman hyvin! Ajattele nyt, tähän kuoroonki liitty ja tuosta noin vaan nappas omat stemmat ja kaiken! 19-vuotias, ja miten kypsä! Niin fiksuja mielipiteitä ja..."
Nostin katseen ja kyllä, punastuin. Haloo, mie tässä kuulen? Vaikka ite tuunki itteni kanssa yleensä mainiosti toimeen ja ilostun kehuista ni tää on jo vähän noloa. Parempi näin päin ku vahingossa kuultu negatiivinen puhe, tietenkin parempi, mutta kyllä se suomalaisella vähän punaa poskelle nostattaa. Edelleen saman kaverin kanssa jostain syvällisemmästä puhuttiin ihan keskenämme muutama päivä sitten ja hän taas sanoi, kuinka kypsä ja fiksu mie oon. Jaa, kiitos.
Monet ulkomaalaiset au pairit on hämmästyny miun ikää. Vasta 19? Oletpa ollut hirmu rohkea ja uskomattoman uskalias ja todella itsenäinen ja itsevarma kun oot tänne uskaltanu lähteä. Kiitos! (Paitsi että tässä ei oo mitään ihmeellistä, Suomesta yleensä tän ikäsenä lähdetään...)
Enkun kurssin opettaja, ikää 74, nähnyt maailmaa paljon, mutta hyvin seesteinen ja elämäniloinen rouvashenkilö, toisella enkun tunnilla ikinä:
"Miun on Essi pakko sanoa, että oot lähtötasoltas miun paras oppilas ikinä! Ja tuo siun asenne... Heti kun viime viikolla pääsin kotiin, kerroin tyttärelleni siusta. Siussa on semmosta viisautta tuossa iässä, jonka ite oon matkaani keränny vuosikymmenten varrella."
Minä hämmentyneenä vastasin: "Hmh, ai, kiitos! Mukava kuulla. Mie oon sitä mieltä, että onni riippuu asenteesta." (Jotain muutakin taisin sanoa, mutten enää muista että mitä)
Opettaja hymyili erittäin leveästi ja sanoi: "Tahtoisin tavata siun vanhemmat, ne on selvästi tehny erinomaista kasvatustyötä! Tuossa on asenne, josta kannattaa pitää kiinni!"
Viime viikolla hän mainitsi ilmiön, jonka englannin-, saati suomenkielistä nimeä en tässä kykene varmaksi muistamaan, mutta kyse oli siitä, kuinka omassa elämässään näkee vaan ittensä ja osaa ajatella vaan itteään ja tekee päätökset omaa napaa tuijottaen. "Ootteko koskaan kokenu tätä ilmiötä? Essi nyt ei tietenkään ole." Öö, mitä? En tiiä oliko tuo reiluakaan enää muita kohtaan. Aikoja sitten kurssilla joku kysyi, onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä. Ennen ku ehdin suutani avata, sanoi opettaja minuun päin nyökäten: "No hänen lasinsa on aina puoliksi täynnä, voin luvata!" Hämmentävää. Millä ihmeen selvänäkijätaidoilla tuo rouva ensinnäkään kattoo miun sieluun näin syvälle ja toisekseen kattoo velvollisuudekseen hehkuttaa minuu ympärilleen näin paljon? Ei se siis minuu noin niinku muuten haittais, mut en haluais, että kenelläkään ois suosikkeja ja että kukaan alkais ajatella pahaa miusta. (Tosin kurssilla kaikki on niin mukavia että tuskinpa ne oliskaan kateellisia, mutta silti.)
Nyt kyseinen rouva lähti matkustelemaan ja ei nähdä kahteen kuukauteen. Siinä kun hyvästiksi poskipusut vaihdettiin, samalla hän puristi miun kättä ja kauniisti hymyillen sanoi: "Muista se onni, muista se aina."
Haluaisin lopettaa tän nyt jotenkin hienostuneesti ja kauniisti, mutta valitettavasti mielessä on vain yksi kysymys: Jos mie oon näin loistava, millasia kammotuksia mahtaa paikalliset nuoret olla? :--D
Voi Essi oot ihana!
VastaaPoistaTuuppa meille hetkeksi ni huomaat millälailla nää nyky teinit käyttäytyy...
Haha, vois olla mielenkiintonen retki :--D Itse olet ihana :*
PoistaVoi voi.
VastaaPoistaMiten monta kertaa olen yrittänyt opettaa siulle ja siskolle, että ei toisen kehuminen tarkoita että toinen on huono. Ei sitä positiivista palautetta ole tarkoitus niin tulkita. Eli ei ne paikalliset nuoret tarvii olla kammotuksia, vaikka sie saat kehuja. Ne voi olla ihan fiksuja ja kivoja ihmisiä, mutta niin olet sinäkin.
Meillä suomalaisilla olisi todellakin opettelemista siinä, että osattais antaa ja vastaanottaa palautetta.
Sit tuo siun nenä... Siun "ihanat ystävät" mainostivat siun "isoa" nenää koko kouluajan. Jos ne olis koko ajan ihastellu sitä ja kadehtinu siun nenää, siulla ei siitä ehkä olis samanlaista kompleksia. Ja siitä tuli mieleen, että kun oltiin viime kesänä kummitytön rippijuhlissa, hänellä oli hirmuisen kuumana päivänä ulkona takki ihanan mekon päällä. Vähän ihmettelin, etteikö hänellä ole kuuma, mutten kuitenkaan ottanut asiaa puheeksi. Ja ihan hyvä olikin. Joku muu kysyi asiaa juhlapaikalla ja tyttö selitti, että kun hänellä on kompleksi käsivarsistaan, niin ei halunnut niiden näkyvän... Mie en voinut olla ihailematta tuota ilmaisua. Hän ei käynyt vaahtoamaan siitä, miten kamalan näköiset käsivarret hänellä on (kun ne ovat suloiset nuoren naisen käsivarret) vaan kertoi, että niistä on kompleksi. Siis hieno juttu: kenenkään ei tarvinnut kyseenalaistaa tytön mielipidettä eikä tullut minkäänlaista juupas-eipäs -väittelyä. Tässä onkin se, että jos omasta mielestään on vaikka pallo, tantta, läski, riuku tms ei muiden tarvitse olla samaa mieltä. Jokaisella on oikeus mielipiteenseen, ihan niin kuin tuolla kirjoitit.
Hienoa, että ihmiset siellä näkevät miten huippu tyyppi sie oot. Ota vaan kehut vastaan iloisena ja onnellisena, mutta myös nöyränä. Vaatimattomuus kaunistaa, sanoo vanha sananlasku. Pitää paikkansa siinä mielessä, ettei itseään kannata pitää muita parempana, mutta kyllä sitä saa silti onnellinen olla, jos saa hyvää palautetta.
Kirjottelin jo kertaalleen nämä jutut, mutta koko teksti häipyi bittiavaruuteen. En enää osannut yhtä hyvin esittää asiaani, mutta etköhän sie, murunen, ymmärrä, mitä se äippä yrittää selittää. :)
Voi voi.
PoistaSie nyt ymmärsit vähän väärin. Mutta kun niitä kehuja on niin paljon! Enkä mie ymmärrä ku semmosestaki kehutaan mikä on normaalia käytöstä! Mutta kyllä mie pääpiirteissään ymmärsin mitä sie tarkotit. :)