Hupsista keikkaa. Sitä on vierähtänyt melkein kolme viikkoa viime postauksesta, vaikka muuten oon koko vuoden pitänyt postaustahdista niin hyvin kiinni! No, nää kolme viikkoa on ollut äärimmäisen kiireisiä. Ensikskin matkustin Suomeen lomalle kymmeneksi päiväksi, ja samalla vein huoltoon sen uuden läppärin, joka siis alkoi niskuroida noin viikko sen jälkeen, kun sain sen käsiini. Onneksi miulla tää vanha läppäri pelittää vielä sen verran, että tällä voi bloggailla - siis jos on aikaa. En nimittäin ollut Suomessa hetkeäkään paikallani, vaan kiidin paikasta toiseen tapaamassa ihmisiä ja pitämässä hauskaa. Hauskaa pidin, todellakin! Vaan akkuja ei siinä paljoa latailtu ;-) Kävin mummolassa, saunassa, yllätyssynttäreillä, perinteisissä bileissä, Koloveden kansallispuistossa, Kuopiossa, ystäväni kesäkahvilassa, lettukahvilassa,Olavinpäivillä... Söin mansikoita, mansikkamaitoa, mustikoita, mustikkamaitoa, salmiakkia, köyhiä ritareita, salaattia, kiinalaista, lörtsyä, pitsaa, lettuja ja kaikenlaista muutakin jotka nyt aiheuttavat kiristystä farkkujen vyötärössä... Tyhjensin vaatekaappini kaikesta turhasta, myin fb-kirppiksellä ja ystävilleni yhteensä noin kuusi muovikassillista tavaraa ja silti neljä tai viisi kassia jäi huoneeni lattialle odottamaan ensi visiittiä.
Suomi-loman jälkeen lensin perheeni kanssa Lontooseen ja tukka putkella kiitäminen jatkui. Perheeni loman aikana olin joka päivänä liikenteessä 12 tuntia tai enemmän. Tämän viikon maanantaina palasin töiden pariin, ja nyt tähän päivään eli keskiviikkoon mennessä työtunteja on tälle viikolle karttunut jo komeat 33. Olen uupunut, ja tuntuu, kuin en olisi koskaan lomalla ollutkaan, tai ainakaan viimeiseen tuhanteen vuoteen. Lasken päiviä viikonloppuun, jolloin ehdin vihdoin hengähtää. Ja huomenaamulla tarvitsee mennä vasta kymmeneksi töihin, siis mitä luksusta tämä on? Saan nukkua kahdeksaan!! Ja huomiselle tulee näin ollen työtunteja vain 9, mitä?
Rahtasin Suomesta kilokaupalla tavaraa mukanani, kirjaimellisesti. Itse pihiyksissäni en ottanut paluumatkalle ruumaan menevää matkatavaraa, joten tungin talvivaatteet, kesävaatteet, vaatteet, roinat ja kaiken perheeni matkalaukkuihin. En huijaa yhtään kun sanon, että syötävää vein kilokaupalla. Kolme isoa pussia irtokarkkeja, salmiakkia, suklaata, Pågenin korvapuusteja, kermaviiliä, kermajuustoa... Jouduin hakemaan tätä tavaraa matkalaukun kanssa perheeni hotellihuoneelta, että sain ne tuotua kotiin. Lastia kuljetin useampana päivänä.
Siinä syssyssä sitten ulkoinen kiintolevy katosi (löytyi jo, on Suomessa) ja kas vain, minulla ei olekaan yhden ainutta kuvaa koko viimeisen viiden vuoden ajalta, paitsi ne, mitä kameran rullassa oli ja mitä kännykkään on jäänyt. En ole koskaan ennen ollut kiitollinen siitä, että iPhonessa poistetut kuvat poistuvat lopullisesti vasta 30 päivän päästä poistamisesta, mutta nyt olen. Olen siis kirjaimellisesti kaivanut tämän postauksen kuvat roskiksesta. Koska tämä vanha koneenrakkineeni ei osaa myöskään tunnistaa minkäänlaista tähän kiinnitettyä härpäkettä (=puhelinta), jouduin lähettämään nämä kuvat itselleni sähköpostilla. En ymmärrä, miksi toiset ihmiset ostavat itselleen koneen ja se toimii ja he ovat tyytyväisiä. Minun tapauksessani kone alkaa lagia ekalla viikolla, siedän sitä kolme vuotta, ostan uuden, joka myös hyytyy ekalla viikolla. ja palaan käyttämään sitä vanhaa, sillä asun tuhansien kilometrien päässä paikasta, jonne uusi koneeni saapuu huollosta palattuaan. Tulen antamaan itselleni jouluna ison lahjan: olen suunnitellut ensi Suomen-reissua joululomalle ja silloin saan sitten sen uuden läppärini takaisin. Pikaisten laskutoimitusten jälkeen tätä vanhaa rakkinetta pitäisi vielä neljä kuukautta kestää. Ja tää on niin tuskallisen hidas......
(Lentokoneessa olin ikkunapaikalla eka kertaa ties kuinka pitkään aikaan. Sain ihailla upeita maisemia niin Suomen kuin Englanninkin päässä ja Englannissahan oli myrsky kun saavuttiin, eli aika vaikuttavat näkymät oli ikkunasta!)
No, se valituksesta. Olen palannut sorvin ääreen ja mikäli olen ennen kahdeksaa illalla kotona, yritän purkaa materiaalia tänne blogiinkin nyt vähän reippaampaan tahtiin. Höpötyttää ainakin ihan urakalla, kun on kolme viikkoa ollut hiljaa täällä kirjoitusrintamalla. Nyt mie lähen keittämään iltateetä ihastuneena siitä faktasta, että oikeesti kerkesin postata blogiin ja kerkeen silti nukkua ens yönä enemmän ku kuus tuntia. Ne elämän pienet ilot!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥