tiistai 6. lokakuuta 2015

BURNT ORANGE IS THE NEW BLACK


...Ainakin jos miun syksyn must have -listan perusteella kysytään. Voisin nimittäin ostaa kaiken eri poltetun oranssin sävyissä. Hehkutinkin sitä tuossa pari postausta taaksepäin ja harmittelin, etten ole löytänyt tumman poltetun oranssin sävyisiä housuja. Mutta se olikin ennen tätä päivää!

Miun entiset kumisaappaat on kohta pohjista puhki kävellyt (kertonee jotain siitä, kuinka usein Englannissa sataa) ja olenkin siis metsästänyt uusia kumppareita. Tänään myös jäätiin taaperon kanssa kaatosateen kouriin ja takki on vieläkin litimärkä, joten etsiskelin myös sadetakkia. Meidän kauppakeskuksessa ei ole kovin suuri valikoima, joten lopulta päädyin isoon Tescoon (vähän niinkuin Prisma) ja kumppareita sieltä ei löytynyt, mutta nämä löytyi! Oli vielä ekstrapitkillä lahkeilla ja ainoastaan miun koossa, mikä tuuri! (Kuvissa esiintyvät vain pöksyt ja jokunen käsi, sillä tämänpäiväinen sää ei kohdellut ulkonäköäni hellästi)

Pääsin tänään töistä jo neljän jälkeen, ja koska satuin vielä juna-asemalle minuuttia ennen junani lähtöä, olin jo ennen puoli kuutta kotona! Reippaana tyttönä tartuin ensimmäisenä pyykkikoriin ja pesin kaksi koneellista. Koneiden pyörimisen aikana söin illallista ja pesin kerääntyneet tiskit, hellan ja mikron. Nyt en tiedä, mitä vielä voisin pestä, joten istun sängyllä läppäri sylissä. Yskä pahenee koko ajan, enkä usko, että sille tekee hyvää se, että olen tänään kastunut läpimäräksi kahdesti. Se sadetakki, se sadetakki... Täällä vaan on niitä niin pieni valikoima. Osaisiko kukaan vinkata kivaa sadetakkimerkkiä? Suomalaisetkin käy, voin sitten joulupukin lahjalistaan lisätä ;-)

5 kommenttia:

  1. Mä oon ikuinen Cath Kidston -fani, joten ylläriylläri, oon himoiten kattonut niiden uutiskirjeissä vilahtelevia sadevarusteita... Kokemusta mulla ei oo muuta kuin Cath Kidstonin laukuista, mutta hei, ainakin ne sadetakit (ja sateenvarjot!!!) näyttää törkeen ihanilta! :-D Tosin en tiedä, onko ne kukkahörhellykset sellasia, mistä sie tykkäisit... Hintakaan ei oo halvimmasta päästä. Mallisto vaihtuu aika tiuhaan, ja nyt pikasella vilauksella näytti olevan stockissa vaan pari erilaista, mut jostain muualta saattaa löytyä vielä eri malleja ja kuosejakin.
    Ihanan väriset housut! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, ne on kyl kivoja! Kävin liikkeessä kyyläämässä, ni ei tän hetken sadetakkikuosit iskeneet. Miksei niitö kaikkia kuoseja voi olla myös sadetakkeina?! Kiitti kuitenkin vinkistä, ja kiitos kehuista! :-)

      Poista
  2. Täällä Hollannissa näkyy tosi paljon Rains merkkisiä sadetakkeja. Ne on niin silmää miellyttäviä, etenkin trenssi malliset! Hinta on jotain sadan euron luokkaa, mutta aika hyvä investointihan se on :) Ne on aikalailla samaa kangasta kuin Rukan sadetakit, mutta mattapintaisia, ja ehkä hieman lämpimämpiä.

    VastaaPoista
  3. Rains merkkiset sadetakit on ainakin tosi suosittuja täällä Hollannissa! Niistä kyllä saa pulittaa sen satasen, mutta ne on niin silmää miellyttäviä, että yksi trenssi mallinen on mun ostoslistalla. Ne on aikalailla samaa kangasta kuin Rukan sadetakit, mutta vaan mattapintasia ja hieman paksumpia :)

    VastaaPoista