hengissä ollaan !

Moikka!

Huomaamatta on kulunut kuukausi viimeisestä postauksesta. Oon tehnyt paljon töitä ja nähnyt paljon kavereita. Oon viettäny ihan loistavaa kesää ja päässy tekemään paljon asioita, joita oon halunnutkin. Juhannus oli loistava (vaikka jäinkin humalaisten alle baarissa, polvilumpio lähti sijoiltaan ja jouduin puolekstoista viikoks saikulle... :D), toissapäivänä vietettiin Epin synttäreitä Paukan mökillä, käytiin myös Lillin kanssa Sulkavan souduissa ja tänään oon lähdössä Jossun ja Lillin kaa uimaan. Oon kävässy Mikkelissä Elisan luona pari päivää ja ajellu öisiä teitä millon kenenkin kanssa syvällisiä höpötellen.

Tärkeimmät uutiset on kuitenkin vielä kertomatta! Oon saanu tiedon siitä, mitä teen tulevaisuudessa. Suuntaan nimittäin au pairiksi Britteihin syyskuun alussa! Oon ihan superinnoissani lähdöstä, perhe on ihana ja asuu kivassa pikkukaupungissa mutta kuitenkin lyhyen junamatkan päässä Lontoosta. En malta oottaa, että pääsen bloggailemaan meren toiselta puolen!

Miun tulevaisuus oli vielä viikko sitten aika arka kysymys, koska siitä ei ollu tietoa. Ajattelin, että haluaisin au pairiks, mutta toisaalta elättelin toiveita siitä, että pääsisin Joensuuhun varasijalta opiskelemaan suomea. Elelin semmosessa hattarapilvessä et kyl kaikki vielä ehkä järjestyy ja keksin jotain. Äiti sit sano, et miun pitäis ruveta keksimään, mitä aion tehä. Niinpä sitten päätin uskaltaa ja rekisteröidyin aupair world -sivustolle. Sopiva perhe löyty pian ja nyt ollaan skypetelty ja juteltu ja hoidettu asioita. 5. syyskuuta suuntaan siis Englantiin!

Sain au pair -paikasta tiedon aamuyöstä yks päivä. Saman päivän postissa saapui sitten kirje Itä-Suomen yliopistolta - ottivat miut varasijalta sisään. Onneks paikkaa voi lykätä vuodella, ja pääsen silti lähtemään viettämään unelmien välivuotta. Oli ehkä kohtaloa, etten päässy Joensuuhun suoraan sisään, koska sillon tuskin oisin kuitenkaan saanut lähdettyä yhtään mihinkään ja näin ollen tää koko välivuosi ois jääny välistä. Joensuu kuitenkin kutsuu sitten vuoden päästä!

Lähtö vaatii paljon valmisteluja. Oon varannu poliisilta ajat sekä passin (vanhenee lokakuussa) ja ajokortin (vanhenee ensi vuoden helmikuussa) uusimiseen. Oon psyykannu itteeni henkisesti siihen, että joudun ajamaan "vastaantulevien kaistalla" pieniä lapsia kyydissä ja toivoa, etten törttöile. Jos kyse oiskin vaan siitä, että ajetaan vasemmalla, se ei ehkä oliskaan niin vaikeeta. Siinä on vaan vielä se, että tasa-arvoisessa risteyksessä väistetään vasemmalta tulevaa, liikenneympyrässä oikeelta tulevaa ja ajonopeudet on esitetty maileina ja eroavat muutenkin suomalaisista nopeuksista. Onneks perheen vanhemmat lupas viedä miut harjottelemaan ensin johonki rauhallisempaan paikkaan :p



Oon ostanu matkalaukun ja alkanu myydä tarpeettomia tavaroita fb-kirppiksellä pois. Oon miettiny jo alustavasti, mitä vaatteita otan mukaan, ettei tarvi perusvaatteita uusia kun ne on kuitenkin täällä Suomessa oottamassa kun palaan. Kuitenkin lasten- ja kodinhoitotehtävissä mukavat ja joustavat vaatteet ois varmasti parempia kun miun Suomessa tyypilliset vaatevalinnat eli bleiserit ja tiukat farkut.

Lisäks miun sanavarastoon on vakiintunu lähdössä olevan sanoja, kuten suomiruoka ja suomiaika. Suomiaikaa jäljellä 51 päivää ja suomiruokaa tulee varmasti ikävä! Ruispaloja pitää ainakin yks pussi viedä mukana ensikoti-ikävän helpottajaksi! Kavereiden kanssa ollaan suunniteltu vaikka mitä läksiäisiä ja piknikkejä ja mietin kuumeisesti, mitä tuliaisia veisin perheelle.

On minuu peloteltukin jo sillä, miten tuun menettämään kaikki Suomen kaverit ja lihomaan sata kiloa ja kyllästymään lastenhoitoon ja riitelemään perheen kanssa. En kuitenkaan anna niiden vaikuttaa. Oon innoissani lähdössä kokemaan uutta!

Kuvat Marian kanssa tehdyltä reissulta kesäkuulta. Farkut, reppu ja bleiseri reserved (Tallinna), paita ginatricot, kengät h&m (Tallinna).

Ikioma positiivisuushaaste

En muista, tulinko koskaan kertoneeks, mitä tehtiin tytsyjen kaa tossa viikko sitten, nimittäin käytiin Tallinnassa! Miun pitäis postata Tallinnan kuvia ja ostoksia, mut oon tehny tällä viikolla lähinnä 8-9 tunnin työpäiviä, joten energiat ei oo ollu ihan siellä tietokoneella istuskelussa. Oon myös tottunu olemaan koko ajan jonkun kanssa, joten yksin kotona hengailu on ihan nounou. Tänään iltasuunnitelmat peruuntui, joten oon joutunu istumaan kotona. Onneks meillä oli Saran kanssa yks EYP-deadline tänään, joten sain siihen upotettua melkein neljä tuntia tyhjää aikaa. Nyt jumahdin selailemaan iPadilla blogeja, ja kello onkin jo yllättävän paljon. Muutenki tää iPad on ihan maailman huonoin keksintö, ku tää vie kaiken miun vapaan ajan :-D

Miulla pursuilee pää täynnä postausideoita, mut en vaan saa toteutettua niitä ideoita. Käytiin Marian kaa yks päivä valokuvaamassa, mut jostain syystä en saa niitä kuvia, vaikka Maria on laittanu ne dropboxiin jo kaks kertaa. (Sinänsä en kyllä oikein osaa käyttää dropboxia, mutta talvella kun meidän yh:n opettaja jako jotain tehtäviä miulle dropboxin kautta, ni niistä tuli sähköposti-ilmotus ja nyt ei näy... :c ) Kävin myös kampaajalla about kuukausi sitten, ja haluaisin toteuttaa hiuspostauksen. Näiden lisäks ois nyt ne Tallinna-asiat, jasit haluaisin kirjottaa miun tulevaisuudesta. Tulevaisuus on nyt se asia, jota tässä yritän räpeltää, kunnes pääsen yli pakollisista alkulätinöistä, jotka liittyy maailman jokaiseen aiheeseen hitleristä kukkapenkkiin. (Kukkapenkistä tuli mieleen, että oon unohtanu kastella sitä miun must have -basilikaa. No niin.)

Käytyäni pikaisesti tarkistamassa, onko basilika edelleen hengissä (on, äiti on ihana!) voisin jatkaa siitä tulevaisuudesta. Yks syy, miks tähän aiheeseen on niin vaikea syventyä, on ehkä se, että en tiedä tulevaisuudesta. On haaveita, toiveita, pelkoja ja epävarmuutta. En tiedä, missä olen kolmen kuukauden päästä. Tällä hetkellä miulla on vaan Savonlinna, työ supermarketin kassalla (jossa mietin päivittäin lukiosta kassalle -ketjua, johon minäki oon päätyny ja mietin vaan, kuinka amikset nauraa miulle, vaikka en oikeestaan välitä), muutama kaveri, joiden seurasta oon lähes riippuvainen, jatkuva kaipuu Rantasalmelle, pieni muutoskriisi ja koti porukoiden luona.

Monet nauraa miulle, kun kerron käyneeni lukion Rantsulla. Totuus on kuitenki se, että Rantasalmen lukio on varmaan paras asia, joka miulle on koskaan tapahtunu. En edes halua tietää, missä oisin ilman Rantasalmea. Oon kotiutunu Rantsulle ihan ite, ja koen olevani juurtunut sinne, koska olin mukana niin monessa ja tunsin niin paljon ihmisiä. Näin ollen myös miun kaveripiiri on siellä, ja oon Savonlinnassa aika yksinäinen. Onneks Savonlinnassa on sentään 4 ihmistä perheen lisäks, joita miun elämä kiinnostaa👍 Rantsun oloihin verrattuna tuo on aika erilainen määrä, ja vaikka sanotaan, että laatu korvaa määrän, ni ei se sillon korjaa, jos laatu on Mikkelissä tai Helsingissä tai töissä tai lukee kokeeseen.

Puhuin yks ilta äidin kanssa, ja se sano, että osaltaan miun fiilikseen vaikuttaa varmasti se, että kaikki muuttuu. Oon joutunu luopumaan 3746572818283 rakkaasta asiasta, ja pelkkä sen ajatteleminen alkaa itkettää. Miun kaverin äiti sanoi facebookissa, että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen aukeaa, mutta tällä hetkellä miun elämän ovia on vain ja ainoastaan sulkeutunut. Toki tulee se aika, kun niitä aukeaa, mutta tällä hetkellä elämän sisältö vaan jatkaa vähenemistä. Voi olla, että miun läheisriippuvuus johtuu siitä, etten halua olla yksin ja spekuloida kärpäsistä härkäsiä. Oon aina osannut ja tykännyt olla yksin, ja myös tää muutos pelottaa. Mihin on kadonnut vanha oman seuran rakkaus?

Tiiättekö sen tunteen, kun herää aamulla, ja ainoa asia mielessä on ääh. Ääh, onko pakko nousta, enkö voi vielä nukkua, en halua kohdata julmaa maailmaa. No, heräsin sellaseen fiilikseen yks aamu ja tajusin, etten oo tuntenu sitä fiilistä iäisyyksiin, edellisen kappaleen melankoliasta huolimatta!! Oon niin ylpee itestäni, siitä, kuinka hyvin oon selvinny kevään vaikeista asioista ja kuinka oon jatkanu elämääni näin onnellisesti. Kiitän joka päivä onnesta, jota oon saanu. Minuu jopa vähän ärsyttää tuo facebookin "positiivisuus haaste", ensinnäkin, koska liian monella tuntuu olevan vaikeuksia osata yhdyssanoja tuonkaan vertaa ja toisekseen, koska huomaan, kuinka epäkiitollisia ihmiset on. Silläkin uhalla, että omakehu alkaa haista, ni pakko sanoa, että mie osaan iloita pienestä. Kun olin pienempi, äiti huomas, että minuun ja pikkusiskoon alkoi tarttua negatiivinen ajattelutapa, ja otti käyttöön sellasen systeemin, että joka ilta iltasadun jälkeen otettiin kolmestaan käsistä kiinni ja kerrottiin päivästä kolme positiivista asiaa. Vähän niinku yksityinen positiivisuushaaste joka ikinen päivä. Muistan, kuin vaikeeta se oli aluks. Ajan myötä se alko kuitenkin helpottua, ja onnea löyty ihan kaikesta. Oon siitäkin onnellinen, että äiti opetti positiivisuuteen. Hermohan menee sellasen ihmisen seurassa, joka valittaa kaikesta! Vaikkei kukaan oo kysyny miulta, mikä miut tekee onnelliseksi tänään, ni aion kertoa. Myöhään nukkuminen. Äidin leipomat pullat. Blogiarvonnasta voitetut Invisibobblen mintunvihreät valumattomat ponnarit. Pehmeät hiukset. Hyväntuoksuinen hajuvesi. Se, kuinka hyvin silmälasit päässä näkee. Mansikka-raparperiviili tauolla töissä. Vain viiden tunnin työpäivä. Iloiset asiakkaat. Se, että älysin ottaa takin työmatkalle, kun ulkona olikin aika kylmä. Se, ettei itikoita ole enää niin paljon kuin pari päivää sitten. Se, että miulla on ikioma polkupyörä. Se, kun pääsee töiden jälkeen kotiin syömään, kun on kamala nälkä. Mukavat työkaverit. Fetasalaatti. Se, että miun basilika on kasvanut hirmuisesti, koska äiti on kastellut sitä. Musiikki. Sitruunaverbenan tuoksu. Sara, jonka kanssa saa pääjärjestää ikiomaa EYP-istuntoa. Uusi kesämekko, vaikkakin se lojuu tällä hetkellä lattialla ja ulkona on aivan liian kylmä pitää sitä. Villasukat. Aprikoosisuklaa. Mansikkarahka tuoreista mansikoista. Blogien selailu. Idea uusista aurinkolaseista voimakkuuksilla. Huomisen suunnitelmat. Huominen vapaapäivä! Joko riittää? En taida keksiäkään enempää :-D

Hmm, en oo vieläkään päässy siihen tulevaisuusosioon. Juuh elikkäs. (<- ilmaisu, jota meidän lukion äikänopettaja vihaa ja joka on sitä kautta jotenki juurtunut miun kielenkäyttöön vitsikkäänä ilmaisuna :D) En siis tosissani hakenut mihinkään kouluun. Hain kyllä neljään, joihin tein yhteensä kaksi pääsykoetta, mutta en jaksanut panostaa pääsykokeisiin, joten koulupaikkaa on turha odottaa. Varsinkin, kun tässä taloustilanteessa valmistuu melko todennäköisesti työttömäksi (paitsi hoito- ja hoiva-alalla). En tiedä, mitä haluan opiskella, enkä jaksanut lukea tylsiä pääsykoekirjoja, en sitten pätkääkään. Jos ala ei kiinnosta edes pääsykoekirjojen vertaa, mitä tulisi itse opiskelusta?

Siitä päästäänkin seuraavaan ahdistusaiheeseen. Löydänkö ikinä kiinnostavaa alaa? Ei miulla oo mitään valmiuksia mihinkään eikä mitään järkevää ideaa tulevaisuudesta. Miulla on yo-tutkinto, jonka suorittamista en tosiaankaan kadu, mutta jolla en tällä hetkellä tee mitään. Toivon, että voisin vaan alottaa lukion alusta :D Rakastan yleissivistävää opiskelua, en jaksa panostaa yhteen ainoaan alaan. Mitä siis tehdä? Työsopimus loppuu elokuun loppuun, mistä alkaa tyhjyys. Musta aukko.

Asun kotona. Äiti ja iskä ja sisko on kaikki ihania, enkä todellakaan valita miun kotiolosuhteista. Nää on yhdet maailman parhaista, eikä miulta puutu täällä mitään. Saan tulla ja mennä just niinku haluan, oon aina rakastettu ja myös itse rakastan. Silti haluaisin oman asunnon. Kukaan ei heräis, jos tahtoisin suihkuun kolmelta yöllä ja paahtaa leipää neljältä yöllä. Ei tarttis pelätä, että kukaan on huolissaan, jos en oo vielä kotona. Haluaisin käyttää miun omia astioita, laittaa miun omat taulut seinälle ja ostaa ite omat vessapaperit. Kaikki teistä ymmärtänee, ettei täällä kotona vessapaperissa ole mitään vikaa, mutta kaipaan sitä itsenäistä elämää, jota kolme vuotta Rantasalmella elin. Asia vaan sattuu olemaan niin, että omaan kämppään tarvitaan rahaa, ja kun asun kotona parin kilometrin päässä työpaikasta ja keskustasta, ei oo rationaalista muuttaa nyt. Sen aika olis ehkä syksyllä, mutta entä ne rahat?

Oon toki pohtinu vaihtoehtoja. Tahtoisin ettiä töitä Itä-Suomesta ja muuttaa niiden perässä, mieluiten Kuopioon tai Mikkeliin. Töitä vaan ei oo liikaa tarjolla. Matkailualan opiskelu kiinnostais, mutta ensinnäkin takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, kuinka vähän töitä sillä alalla on, ja toisekseen ajatus, kun meidän ryhmänohjaaja erikseen sanoi, että miun paikka on yliopistossa. Hän kielsi hakemasta ammattikorkeakouluun. Silloin hymyilin ja nyökyttelin päätä ja elelin lapsellisissa uskoissa siitä, että kykenen mihin vaan. En itke menetettyjen opiskelupaikkojeni perään, mutta inhoan itseäni tästä syystä. Niin laiska typerys, että luokkansa parhaana jää silti ilman opiskelupaikkaa. Totuus on se, että ei tällä yrityksen määrällä päästä mihhinkään yliopistoon. Lol. Tällaset tilanteet aina nöyristää. Menestys on myös kivaa, mutta sen loppuminen aiheuttaa paineita, epätoivoa ja häpeää. Voin jo kuvitella, kuinka miulle tullaan sanomaan: "Olin jo varma, että siun nimi on siellä ja siellä hyväksyttyjen listalla!!" Ja saan hymyillä nätisti ja kertoa, että itse asiassa en oo menossa mihinkään ja oon täysin hukassa elämäni kanssa 😊

Oon myös ajatellu lähteä au pairiksi. Oon lukenu tänä vuonna kolmea au pair -blogia, jotka on sytyttäny vanhan haaveen uudelleen henkiin. Erityisesti haluaisin Englantiin. Okei, se on just se Englanti, johon joka toinen suomalainen tuntuu kaipailevan. Siitä huolimatta haluan sinne, erityisesti Bournemouthiin, jossa olin siis kaksi vuotta sitten kielikurssilla. Itse asiassa tein uskaliaan tempun, ja laitoin kielikurssin aikaiselle hostäidille viestiä, josko se tietäisi työpaikoista siellä päin. Oon vähän skeptinen sen suhteen, että oikeasti löytäisin itseni muuttamasta yhtään mihinkään, mutta eihän sitä toisaalta tiedä.

Ja kun pahin epätoivo iski, äiti sanoi parhaat sanat. Asioilla on tapana järjestyä. Vaikka mie ajattelin, että ehkä oon ollu liian onnellinen liian kauan, että onnen on aika loppua ja että en voi jatkuvasti vaan liidellä menestyksestä seuraavaan, äiti sai miut silti uskomaan parempaan huomiseen. Kaikella on tarkoitus, ja jos miun on tarkoitus lähteä Englantiin, tuun saamaan sieltä töitä. Jos se ei ole tarkoitus, päädyn tekemään jotain muuta. Ehkei miun elämä lopukaan elokuun loppuun. Ehken putoa tyhjän päälle, vaan kehitän tässä itselleni kesän aikana jotain hommia tulevaisuuteenkin. :-)

Näillä eväillä lähden tästä suihkuun. IPad rajoittaa kuvien lisäämistä, mutta toivon, että edes joku oos jaksanu lukea miun surkeaa raapustelua aiheesta, joka ei kovin montaa ihmistä kiinnosta. 

kuinka täydellinen voi lakkiaispäivä olla?

kamulit ! (sydän)
voileipäkakku, joka näytti kukkaniityltä
miulla oli kunnia pitää ylioppilaan puhe. se oli hauskaa!
ei kaikki kuvat voi olla normaaleja :D!
ilme on tällanen, kun saa järjettömän ison stipendin parhaasta todistuksesta!
gaudeamus igitur!!
Sain aivan ihania lahjoja, eikä niistä ykskään menny huti, vaan kaikki oli just eikä melkein. Suurimpana sain iPad airin, jonka sukulaiset oli ostanu kimpassa. Sit sain tietty vähän rahaa ja lahjakortteja, mariskoolin, muumi-patalaput ja muumilusikan, 10 kirjettä ylioppilalle -kirjan, "elämäni talon" kummitädiltä ja kaksi käsipyyhettä, ja sannin itse virkkaamat patalapun ja pannunalusen ja sannin myös itse neulomat tiskirätit :)
kaverikuvat luokkalaisten kanssa on aika lailla tässä - missähän mie huitelin? kaikista muista on niin paljon yhteiskuvia :(
tässä toinen voileipäkakku, jonka äiti teki hyvin yksinkertaisen kauniiksi kukkaniittykakun viereen.
oli muuten pahaa kuoharia!
lakkikakku!  
onks lakki hyvin?
Yks lahja jäi puuttumaan tosta isosta lahjakuvasta, nimittäin tällanen ite tehty hopeakoru miun sedältä ja serkuilta. On ainakin uniikki, ja osu ja uppos ihan täysiään! En oikeestaan pyytäny/halunnu koruja kun niissä voi niin helposti mennä metsään, mutta tämä on aivan ihana! Sain myös äidiltä nomination-koruun lyyra-palan. Nyt pitäis vaan löytää se nomination jostain :DD

Kaikki meni suunnitellusti. Onnistuin olemaan jännittämättä ylioppilaan puhetta niin paljon kun yleensä puheita jännitän, joten en kuulostanut kuolevalta valaalta vaan ihmiseltä, ja sain puheesta paljon kehuja. Laulettiin Täällä Pohjantähden alla, perinteiset gaudeamus igitur ja Suvivirsi ja ylioppilaat laulo myös Nuoruus on seikkailu. Kaikki kappaleet meni hyvin. Onnistuin about kaikissa kuvissa tuona päivänä, ja se typerä onnen hymy miun naamalla ei vaan kadonnu mihinkään. Lakitustilaisuus meni siis erinomaisesti, ja 5 stipendiä ja 2 kirjalahjaa palkitsivat tehdyn työn aika loistavasti. Nuo LLEEM-paperit on myös melko lailla kelvolliset :) Lakitustilaisuudesta ajeltiin meille kotiin juhlimaan, ja siitähän se pyöritys alkoi. Ihana oli nähdä kaikkia sukulaisia ja saada ruokaa! (vatsa kurni koko lakituksen :D) Vähitellen vieraat lähtivät kotiin, ja saatiin otettua kuvia myös. En vaan halunnu sukulaisista tänne kuvia laittaa!:D Jossu joutui töistä ottamaan miun yo-kuvat, ja niissäkin on monta tosi hyvää. Valinnanvaikeus iskee!

Illaksi lähdettiin vielä Rantsulle ja Varkauteen juhlimaan kavereiden kanssa. Oli oikein kivaa!

Testitulos: Lakkiaispäivä voi olla erittäin uskomattoman täydellinen. Voi kuinka rakastankaan elämää!

vaikka kuinka koetin nähdä ja ymmärtää paremmin, ehkä sittenkin ymmärtämättä vois olla helpommin

dr.denimit Carlings 59,90 29,90
Vilan neule kirppikseltä 1e>
Neule Lindex Holly&Whyte  49,95 19,95

Moikka!
Lakkiaiset alkaa jo jännittää. Oon siivonnu miun huoneen niin siistiks, että tää on tuskin koskaan ollu näin siisti - tai ei ainakaan sen jälkeen, kun jouduin mahduttaa tänne Rantsunki tavarat :-D Äiti on päässy juhlavalmisteluissa jo mukavimpaan osioon eli leipomiseen - meillä on kotona kauheesti hyvää ruokaa!

Eilen olin pääsykokeissa Joensuussa. Niistä ite pääsykokeista ei kannata kauheesti puhua, en siis lukenu niihin puolta tuntia pidempään. Sain mie sinne jotain vastailtua, mutta oon aika varma, ettei koulupaikka irtoa. Oon jo hyväksyny sen ja tehny korvaavia suunnitelmia :) Toiset pääsykokeet ois vielä kesäkuun 4. päivä, mutta sekin taitaa olla aika turha keikka.

Joensuu tarjos kuitenki shoppailumahdollisuuksia! Lindexin neuleen ostin aidosta tarpeesta, ennen pääsykoetta, sillä lähdin liian vähällä vaatetuksella liikenteeseen ja meinasin paleltua kuoliaaksi :-D Se oli vielä aika mukavaisessa tarjouksessa, joten se lähti mukaan hyvällä mielellä. Pääsykokeen jälkeen aikaa jäi pari tuntia, ja tietenkin löysin kirppikseltä eurolla tuon Vilan neuleen... Olisin säästäny 19 euroa jos oisin käyny siellä ennen pääsykoetta ja Lindexiä, mutta toisaalta tuo Lindexin neulekin on kyllä niin kiva, et ei minuu oikeestaan harmita. Carlingsissa päätin pyörähtää hetken mielijohteesta ja kysyä, oisko niille jääny noita dr.denimin tuumakokoisia farkkuja, jollaset miulla oli syksyllä ja alkutalvesta ne sitte hajos. Olihan niitä! Miun edelliset oli tummemmat ja tää sininen on vähän jännä, eli totuttelemista on, mutta kun nuo on jalassa niin loistavat, ni enköhän mie tuohon väriinkin totu :-)

Miulla oli joskus joitakin vuosia sitten "korttikaveri" Taiwanista, ja nyt yllättäen sain häneltä kortin(/kirjeen) pitkästä aikaa! Eikä siinä kaikki, siellä oli sisällä myös hänen itse tekemänsä tuommonen hakaneulasysteemi ja sitten koulussa tehty onnenamuletti, kuvassa yläoikealla. Tommonen paperi täynnä kiinankielistä tekstiä oli siis taiteltu nätisti tuon kukikkaan paperin sisään. Amuletti kuulemma auttaa kaikkia miun toiveita toteutumaan :--) Tää oli pitkään aikaan ainoa oikee kirje, jonka oon saanu ja tulin tästä tosi iloseks! Sillon ihan alkuaikoina läheteltiin siis kortteja, mutta sillon ku viimeks pidettiin yhteyttä ni se oli jo menny siihen, että läheteltiin kirjekuoressa pari korttia ja jotain oheiskrääsää.. oon saanut häneltä kaikkea tosi söpöä vuosien varrella :D

Nyt meen kuitenki treenailemaan vielä vähän gaudeamus igituria ylihuomista varten. Huiks! Moikka!:)

kun antiviherpeukalosta tuli yrtinkasvattaja

Ajattelin kertoa teille tositarinan. Oon aina ollut vähän kukkavastainen ihminen. En oo ymmärtänyt, mikä kukissa on niin kaunista, ja rikkaruohojen kitkeminen, marjojen poimiminen ja kaikki muu kasveihin liittyvä on ollut ihan kamalaa. Ennen miun rippijuhlia kysyin äitiltä, voiko sukulaisia pyytää tuomaan kukkien sijasta jotain hyödyllistä - miusta tuntu niin typerältä saada sata ruusua viikon päästä roskiin heitettäväks, varsinkin, kun juhlakaudella juhlaruusut on vieläpä niin vietävän kalliita. Äiti ei kyllä suostunut :D Muistaakseni ensimmäinen ja yksi niistä todella harvoista asioista, joista varhaisteininä kapinoin, oli seuraava: kammottavat paavalinkukat oli saatava POIS miun huoneesta!! Ei auttanu, vaikka äiti miten puolusti kukkasiaan ja viimeisenä yritti sitä, että kun ne ei mahdu mihinkään muualle. Paavalinkukat lähti miun huoneesta.

Jossain vaiheessa aloin vähän muuttaa mieltäni, ja miun mielestä kukkien saaminen lahjaks ei ollutkaan enää niin typerää, vaan oikeastaan aika kivaa. Oon myös aina tykännyt kaktuksista ja puista, ja ikean bambuja oon kasvatellu muutamaakin, tosin huonolla menestyksellä... Kaktukset tapoin kuivuuteen (aivan) ja bambut on vaan jostain miulle tuntemattomasta syystä kupsahtaneet.

Seuraavaksi tarinaan astuu tuore basilika. Siis inhosin pizzassa sekä basilikaa että oreganoa, vaikka en kovin nirso yleensä olekaan. Kuitenkin jossain kerran erehdyin maistamaan tuoretta basilikaa, joka olikin ihan tosi hyvää. Salaa haaveilin siitä, jos joskus uskaltaisin yrittää jotain kasveihin liittyvää harrastetta.

Sitten, oltiin pari päivää sitten äitin kanssa ostamassa kukkia pihalle. Siis miun mielestä se on edelleen ihan turhaa, ja kyllästyin kukkatarhalla sekunnissa, kun äiti ryntäili edestakasin ja valikoi "ihania kukkia" istutettavaks pihalle. Miusta ne kaikki on samanlaisia, vaivalloisia ajanviejiä, eikä helteessä mullan seassa kykkiminen innosta yhtään :D Mutta sit mentiin prismalle, ja löysin sieltä ihanan yrttiruukunsuojuksen! Äiti kysyi aika oikeutetun sarkastisesti, mitä ihmettä mie sillä tekisin. No, miepä päätin, että nyt mie kasvatan basilikaa!! 
Äiti suostui ostamaan miulle oman basilikan! Reppana pikkuruukussaan on aika ahtaissa oloissa. No siis miehän jo onnekkaasti unohdin koko asian, ja ainoostaan äitin kastelun ansiosta tuo kaveri on vielä hengissä.. Tänään kuitenkin päätin, että nyt mie sen istutan isompaan ruukkuun. Ja miehän istutin.
Kesäkukkamulta pääs loppumaan, kun äiti on viherpeukalona innoissaan istutellut kaikenlaista kaikkialle. Onneks kasvimaalla oli multaa vaikka muille jakaa!
Äiti naureskeli, että eilen kävin manikyyrissä ja tänään möyrin mullassa. Kävin siis eilen tosiaan joululahjaks saadulla lahjakortilla viimeinkin manikyyrissä miun sukulaisen kauneushoitolassa. Tuskin nää lakat lakkiaisiin asti kestää, mutta silti.
Siinä se nyt on! Omaa paikkaa sillä ei oo, koska tuohon äitin yrttihyllylle saapuu uus tulokas lähipäivinä. Mietin jo vakavissani, pitäiskö laittaa kännykkään muistutus tuon kastelemisesta :D Saas nähdä, mitä tapahtuu miun basilikalle :-D Peukut pystyyn!

weekend

Moikka!
Tähän viikonloppuun onki mahtunu paljon kaikenlaista. Veera tuli meille kyläilemään Salosta, saapui junalla torstai-iltana. Olin torstaina ja perjantaina töissä, mut perjantaina Veera teki meiän äidin kanssa askarteluja ja katteli sarjoja koneelta miiun työvuoron ajan :D muutoin ei onneks työvuoroja Veeran vierailun ajaksi ole miulle laitettu. Torstaina tehtiin ite hampurilaisia, ai että miten hyviä tuli! Perjantaina käytiin kiertelemässä kirpputoreja ja kaupunkia ennen miun työvuoroa. Eilen eli lauantaina puolestaan käytiin läheisellä Valion maitotilalla katsomassa, kun lehmät päästetään kesälaitumelle. En ollut koskaan ennen kuullutkaan moisesta tapahtumasta, ja kuvittelin, että tuskin siellä ketään on, mutta olin väärässä. Siellähän oli paljon porukkaa! Lehmät olivat ihan innoissaan lämpimästä ulkoilmasta ja hyppivät ja pomppivat ympäriinsä. Sadat lapset riemuitsivat lehmien kanssa, ja miulle ainakin tuli vähän vanha olo :D Kaikki meitä vanhemmat kun olivat siellä lastensa kanssa. Lehmätilaisuudesta kiiruhdettiin takaisin kotiin, koska miun pikkusisko täytti viikolla vuosia ja lauantaina oli vuorossa sukulaisvierailut. Meiän jauhopeukaloäitin tuntien tarjottavat ei tosiaan ollu huonommasta päästä, ja loppupäivä kului herkutellessa. Illaksi lähdettiin Veeran kanssa vielä baariin.

Tänään käytiin äidin ja Veeran kanssa kaupungilla shoppailemassa, vaikka Veera taiskin tylsistyä kuoliaaks, kun äidin kanssa osteltiin kaikkia juttuja yo-juhlia varten. Lakin tosiaan ytl miullekin soi, ja heti perjantaina tulokset kuultuani kävinkin ostamassa jo lakin Sokokselta. Oon koko lukion ajan pitäny jotenkin itsestäänselvyytenä, että tuun pääsemään lukion läpi, ja niinhän siinä kävikin, mutta silti kun asiasta tuli varma tieto, tuntui, että voin olla ylpeä itsestäni. Lukion suorittaminen ei ehkä yleisellä mittakaavalla ole mitenkään erityinen saavutus, koska aika moni sen on saanut aikaan. Omassa henkilökohtaisessa elämässäni se on kuitenkin yksi suurimmista asioista, jotka olen aloittanut ja lopettanutkin.

Tänä iltana on tosi nätti keli, joten ruokaähkylevon jälkeen varmaan Veeran kanssa lähdetään vielä johonkin. Kesä on ihana!

we got too close to the flame

mekko reserved, bleiseri h&m, kaulakoru kappahl, ballerinat mekka

Moikka!
Tänään päälle pääsi äitienpäivän kunniaksi tuo mekko, jonka ostin siis Tallinnasta ja jota ensin kaavailin ylppärimekoksi. Nyt kun näitä kuvia katsoo, niin hui kamala, kun tuo ton lyhyt! Pitää näköjään julkisella paikalla muistaa kiskoa sitä koko ajan alaspäin ;) Sinisen bleiserin bongasin H&M:n alesta 10 eurolla. Pitkään olen jo sellaista etsiskellyt, ja nyt en voinut sitä jättää ostamatta!

Käytiin mummolassa äitienpäivää juhlistamassa hyvän ruoan merkeissä. Serkkujen perhekin oli paikalla, ja syötiin mummon herkkuruokia ja kahvilla nautittiin miun äidin tekemää ihanaa kakkua. Nyt masu pinkeänä köllöttelen täällä kotona ja tässä samalla hoitelen EYP-juttuja, multitasking vai miten se meni?

Hyvää äitienpäivää kaikille, etenkin kaikille äideille!:)