Moikka!
Hengissä ollaan :--) Eilen muutin onnistuneesti kamppeeni tänne Mian perheeseen. Vastaanotto oli ystävällinen, eli täällä pysyn siihen asti, kunnes löydän oman perheen. Tänään otin jo seitsemään paikkaan yhteyttä ja toivon, että kuulen heistä takaisin mahdollisimman pian!
Tänään oon autellu Miaa ja tosiaan ettiny perheitä. Äsken lounastettiin herkkusopalla ja ruisleivällä. Pian lähdetään ostamaan porkkanoita kaupasta. Eilen käytiin Mian ja Saijan kanssa leffassa kattomassa Paddington. Se oli aivan ihana!
En jaksais enää puhua edellisestä isäntäperheestä, mutta mainitsen nyt kumminkin lyhyesti. Olin nyt pari viikkoa töissä pitkiä päiviä, ja ne on nannyn työmääriä. Au pairin työtunnit viikossa saa lain mukaan olla max 35, miulla oli työsopimuksen mukaan 40, eikä se ois ollu miulle ongelma. Nanny taas tekee pidempää päivää, yleensä 10-14h vuorokaudessa, mutta saakin päivässä saman verran palkkaa kuin au pair viikossa. Sanoin isäntäperheelle, että kai ne ymmärtää, että jos miun työtunnit paukkuu jatkuvasti yli noin roimasti (tein noin 60h viikossa) ni haluaisin ylityökorvauksia. Hostäiti väitti, että tässä maassa ylityökorvauksia ei makseta kenellekään muutenkaan (?! varmasti ei) ja hostisä käski lopettaa valittamisen ja että miun pitäis olla valmis työskentelemään 24-48 tuntiakin putkeen jos he sanovat, ja ilman lisäkorvausta vaan peruspalkalla, ilman varoitusaikaa ja just tasan sillon kun ne sanoo. Noinhan se ei siis mene, lainkaan mukaan au paireja ei saa näin kohdella. Oon siis niin hyvilläni että pääsin tuolta orjatehtaasta pois. Ihan sama vaikka joku väittäis miun olevan pihalla, niin pihalla en oo etten omista oikeuksistani oo tietonen. Töissä mie täällä oon enkä orjana.
Ja tässä oliki sit miun yksityiskohtaset avaukset miun perhekuvioista. Tästä lähtien jatketaan taas kevyemmällä linjalla. Ja nyt niitä porkkanoita hakemaan !:)
--
I left my host family (again) because they required me to work nanny hours with au pair salary, which is not acceptable. I also want to take care of older children. So, here I am in London, staying at my friend's place, and I have applied to seven families today. I hope I'll hear from them soon and find a stable home.
Now we are off to buy some carrots! :-)
Mulla oli täsmälleen samanlainen tilanne Irlannissa kun siellä olin au pairina. Vaihdoin tämän ekan orja-host-perheen pois, uuteen ja lupaavaan perheeseen.
VastaaPoistaOlin heidän ensimmäinen au pairinsa, ja he olivat hyvin innoissaan, etenkin host-mom vaikutti upealta, hehkuvan herttaiselta ihmiseltä. Tokana arkiaamuna hän räjähti, alkoi paiskia tavaroita ja karjua kuin hullu. Olimme sopineet ajan, että koska työpäiväni alkaa. Tarkistin vielä sähköpostistakin, että olimme puhuneet siitä ajasta, mitä minä noudatin.
Jouduin uhkaavan tilanteen vuoksi pakata kamat, kävellä 3-5 km mäkistä ja kuoppaista tietä pitkin isojen laukkujen kanssa keskustaan. Kännykässä ei ollut kenttää, enkä tiennyt pystyisinkö nostaa käteistä pienen townin keskustasta suomalaisella pankkikortillani -- käteisen piti riittää bussilippuun isoon kaupunkiin. Varasin hostellin, jota en ikinä löytänyt ja josta kukaan paikallinenkaan ei ollut ikinä kuullut. Siinä monta tuntia pyöriessäni turhauduin niin, että marssin takaisin bussiasemalle ja siitä bussi lentokentälle.
Otin ensimmäisen lennon takaisin Suomeen, sillä olin niin uupunut perheiden vaihdosta ja kaikesta, että en olisi enää jaksanut jäädä Irlantiin etsimään uutta hostperhettä. Jäin yksin lentokentälle yöksi, matkustin 30 h ja lopulta olin taas kotona. Sairastuinpa masennukseenkin välissä.
Vieläkin huvittaisi lähteä etsimään uutta host-perhettä, mutta lähteminen täältä Suomesta on aika kova pala purtavaksi. Että eipä aina au pairien arki ole sitä hienoa, uutta ja suurta maailmaa niin kuin usein luullaan. Tässä oli vain mun tarinani jonka halusin purkaa, haha.
Toivon todella että löydät paremman host-perheen! Tsemppiä!
huh mikä tarina :o Voi sinuu, toivottavasti saat vielä rohkeutta lähteä! Ei kaikki perheet pahoja ole... Mutta joo mie kans seurailin paria aupairblogia ja olin ihan sitä mieltä et kyl mieki pääsen täydelliseen perheeseen ja eihän siinä voi ees mikään mennä pieleen. Mutta nyt joutuu myöntää et kyl mie taidan just olla niitä aupaireja jotka joutuu sähläilee perheiden kanssa eikä kaikki ole sitä auvoa... Kiitos paljon! Mie toivon et sie saat vielä kans paremman kokemuksen tästä hommasta :)
PoistaHyi mikä perhe :D Musta tuntuu, että yllättävän monelle käy noin, että työmäärä kasvaa ihan yhtäkkiä ja ei sitten saakaan lisää palkkaa. Mä olin pari vuotta sitten au pairina myös Englannissa ja perhe oli täydellinen <3 Toki munkin päivät saattoi välillä vähän venyä, jos vanhemmilla oli töissä kiireitä, mutta yleensä ne hyvitettiin jotenkin. Välillä sain aamuja vapaaksi ja ylitöistä sain aina korvausta. Tosin mun perhe olikin suomalainen ;) Tsemppiä perheen metsästykseen ja nauti Englannista!!!
VastaaPoistaJoo, taitaa olla ihan normaali ongelma :p Ihana että siulla oli noin hyvä tuuri! Kiitos paljon :)
PoistaHyvä että kaikki on hyvin kuitenkin :) Vitsit sulla on käyny huono tuuri perheitten kanssa, toivottavasti löydät uuden piakkoin! Ehkä kolmas kerta toden sanoo ^__^ Toivottavasti nähään taas pian <3
VastaaPoistaPs. Ootko ehkä jäämässä jouluks Britteihin? :)
Joo on kyl nyt ollu uskomaton tuuri! Mutta toivottavasti noin :) Ja kyllä, nähdään mahd piain !! <3
PoistaPs. Olen ehkä, todennäkösesti, ootko sie? :)