koti-ikävästä

Janika ja Epi <3

Heidän kuninkaalliset korkeutensa Essi-Herodes ja Maria-murjaani XD

lakkiaispäivän täydellisyys<3

jouluaatto ja äiti <3

miulla on maailman paras sisko<3

ei luoja nää paidat XDDD ihanaa, miun mahtu iskälle!

vappukonsertti vuosimallia 2014!

muistatko tätä epi? ;DD

vain toistaiseksi

janikani<3

elina ja maria hihiii

elisa, kamala ikävä! jossu, sinuuki ikävä<3 

tyttäret rakkaat

silloin muinoin kun kävimme yhdessä kuoroa

#essitliikenteessä

Miulla on ollu tässä viimeset pari viikkoa hirmunen koti-ikävä! Hävettää vähän myöntää, mut ekan puolen vuoden aikana ei oikeestaan ollut ikävä. Toki olisin mielelläni ollut rakkaiden luona, mutta oli niin paljon kaikkea, ettei siinä varsinaisessa ikävässä ehtinyt kylpeä. Ja kävinhän jo kaksi kertaa Suomessa ennen kuin puoli vuotta täällä tuli edes täyteen. (luuseri muuttaa ulkomaille ja käy kotona kahden kuukauden väliin, niin että finnairkin jo painattaa lentolippuihini "frequent flyer"....) Mutta tosiaan, seuraava Suomi-visiitti on tiedossa (ehkä) ylioppilasjuhlien aikaan ja jos ei silloin, ehkä heinäkuussa ja jos ei silloinkaan niin sitten elokuussa kun muutan kokonaan takaisin. Tänään raahauduin kotiin supernälkäisenä ja superväsyneenä kantaen superpainavia kasseja, ja mieliala oli musta. Sain idean katsella lentolippujen hintoja pääsiäiseksi. Kävin myös tsekkaamassa tilin saldon ja niinhän se on, ettei kyllä tää neiti lähde yhtään mihinkään. Huomenna olis palkkapäivä, mutta saan poikkeuksellisesti palkan tällä kertaa vasta tiistaina. Näin ollen miulla ei tällä hetkellä ole varaa maksaa lippuja, enkä tiedä missä hinnoissa ne ovat tiistaina. Muutenkin pitäis ottaa suht kalliit lennot että ehtisin olla kotona edes muutaman päivän ja sitten on aina yhtä ihana matka Helsingistä Savonlinnaan, joka vie parhaillaan 12 tuntia ja opiskelijakortittomalta verottaa parhaimmillaan 150€ edestakaisin. (luv u matkahuolto ja vr)

Sain uskomattoman paljon voimaa ajatuksesta, että pääsisin Suomeen. Ja sitten kun päähänpisto ei toteudukaan, romahti mieliala takaisin sinne mustaan mömmöön, missä se velloi kotiin raahustaessa. Nukuin viime yönä huonosti ja oli se nälkäkin, kotiin päästyä romahdin peiton ja viltin alle itkemään. Mitäpä sitä kieltämään. Täällä ei mene huonosti, siitä ei ole kyse, mutta se ikävä on nyt ottamassa yliotetta. Soitin äitille, ja se sanoi että saan toki tulla kotiin mutta tulee aika kallis reissu pariksi päiväksi. Laitoin Janikalle viestiä ja Janika oli niin ihana, että itkin kahta kauheammin, hmm miksiköhän sänkyni tulvii nyt tietääkö kukaan? Aikani itkin sitä, miten ihania ystäviä miulla on, ja sitten ryhdistäydyin. Menin keittämään teetä ja join sen mukista, jossa lukee "siellä missä on teetä, on toivoa". Aivan. Teemukin ja kämppiksenkanssajutustelutuokion jälkeen olinkin lakannut itkemästä. Wuhuu! Nyt tuntuu jopa siltä, että saatan selvitä elossa.

Rakkaat ihmiset. Mikä ei tapa, se vahvistaa. Joskus täytyy päästä kauas nähdäkseen lähelle. Jos ei koskaan lähde, ei voi tulla takaisin. Ja aito ystävyys kestää vaikka minkälaisen välimatkan, sielunsiskot pysyvät vaikkei hetkeen heidän kanssaan puhuisikaan. Ja perhe, noh, sitä kun ei voi valita niin miulla on kyllä käyny ihan tajuttoman uskomaton tuuri. Rakastan teitä kaikkia t. siirappiessi