keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

SECRET GARDEN




Moikka!

Tyttöjen koulun vieressä on sellanen puutarha, jota ympyröi aita ja talojen pihat kaikkialta ja siinä on lukolliset portit. Tyttöjen äiti oli lainannut portin avaimen ja tänään lähdettiin 3-vuotiaan kanssa sinne seikkailemaan.

Oli huisin jännää avata portti, astua puutarhaan ja lukita ovi perässä. Ja itse puutarha oli hieno! Toki kevät on vielä aika alussa eli täydessä kukoistuksessaan se ei ollut, mutta oikein viehättävä silti. Siellä oli paljon puita, niihin kietoutuneita köynnöksiä ja pensaita, pari majaa, puiden oksista riippuvia keinuja ja jopa puumaja. Saatiin 3-vuotiaan kanssa aikaiseksi erittäin oiva piiloleikki, meikäläisenkin kokoinen kun löysi tuolta kerrankin itselleenkin piilopaikkoja!

Kotona aloin tehdä lounaaksi fish cakeja eli sellaisia kalaperunakakkuja. Ne sitten aiheutti yhdessä kaasulieden ja perunoiden keitinveden ylikiehumisen seurauksena aika paljon savua keittiöön, joten avasin keittiön ison ikkunan. Ah mikä sää!! Hengasin ikkunassa ikuisuuden vielä savun hälvettyäkin ja nautin auringosta ja jälkkäriksi herkuteötiin jäätelöllä. Nyt on molemmat lapset koulussa ja harkitsen vakavasti perinteen (joka keskiviikko kun on tää 2,5 tunnin vapaaväli, tullaan kotiin ja maataan sohvalla dataillen ja/tai lukien) rikkomista ja ulkoilmaan poistumista. Tahtoo nauttimaaan auringosta!!

6 kommenttia:

  1. Ihana paikka! <3 Ja kadehdittavan keväistä siellä... Voin vain kuvitella, miten mielikuvitusta kiehtova päivä teillä on ollut. Oooh. <3

    VastaaPoista
  2. moikka!

    tykkään blogistas tosi kovaa :) saanks kysyy ootko tinderöinyt siellä tai käynyt treffeillä?

    -london forever

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla!

      Ja joo on miulla tinder mutten oo jaksanu käyttää sitä ikuisuuksiin. Olin ehkä enemmän kahvitteluseuran perässä ku elämäni rakkauden, haha, mutta en oo kyllä ketään tinderistä löydettyä tavannut. Ja muuten vaan oon käynyt yhden ihmisen kanssa treffeillä vähäsen, mutta ei siinäkään mitään vakavaa ;)

      Poista
  3. Oi vitsi, vähänkö jännä tuollainen salainen puutarha! Ja ihanasti näyttää sielläkin kevätkukat kukkivan :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, jep! Ja joo, oon ihan rakastunu näihin kevään ensimmäisiin kukkiin ja niiden tuomaan riemuun :)

      Poista