sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!


Kuin tilauksesta pääsiäisviikonlopulle napsahti kaunis ja aurinkoinen sää. Narsissit ovat kukkineet jo jonkin aikaa, ja niiden väritys tuo väistämättä mieleen pääsiäisen ja kevään. Pajunkissat puolestaan ovat täällä varsinainen harvinaisuus, ja pääsiäiskoristeluihin ne ostetaan kaupasta. Niinpä hämmästyinkin melkoisesti, kun näin näiden pilkistävän moottoritien varrella kulkevan kävelytien penkalta. Miun kotona ei taaskaan pääsiäinen näy mitenkään, joten on mukavaa, kun näitä tuttuja pääsiäiskoristeita löytää ulkoakin, eikä niiden ihailu vaadi rahaa.

Suomalaisiin pääsiäisperinteisiin tottuneena tämä englantilainen meininki tuntuu vähän hassulta. Pääsiäisruokia ei ole nimeksikään, vaikka lammasta toki syödään pääsiäisenä usein täälläkin. Ainoastaan suklaamunia yms. makeistuotteita on kaupat pullollaan. Virpomisesta ei kukaan ole kuullutkaan, ja pääsiäispupu tuo lapsille suklaamunat takan eteen. Joulupukkityyppisesti tietty niin, etteivät lapset ole paikalla. Täällä Brittein saarellahan ei ole suomalaiseen tyyliin pyhäpäiviä, mutta täällä on bank holidayksi kutsuttuja kansallisia vapaapäiviä. Pitkäperjantai ja 2. pääsiäispäivä (eli huominen) ovat näitä vapaita, mutta kaupat ovat auki jopa ihan normaalisti. Suomessa lapsilla on lomaa nuo kaksi pyhäpäivää, täällä koulusta riippuen lomaa on kaksi tai jopa kolmekin viikkoa.

Seuraavaksi suuntaan työnantajaperheeseeni pääsiäisaterialle. Nam!
Hyvää ja rauhallista pääsiäistä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti