Tapasin hostellissa mukavan porukan amerikkalaistyttöjä. Tulin lähteneeksi heidän mukaansa Agaete-nimiseen paikkaan saaren luoteisosassa. Puerto de la Nieves -rannalta löydettiin etsimämme eli luonnon muodostamat merivesialtaat. Vaikka ilma oli sumuinen ja tuulinen saapuessamme, uskallettiin parin tytön kanssa pulahtaa pikku uinnille. Vesi ei sitten ollutkaan loppujen lopuksi kovin kylmää, hyvin siellä tarkeni!
Sää oli niin tuulinen, että olin ihan hyvilläni, kun ei tarvinnut mennä itse mereen. Aallot olivat niin korkeat, että niistä roiskui vettä myös altaisiin, mutta onneksi altaissa oli muuten aika rauhallista vettä.
Ylläolevassa kuvassa näkyy vähän näitä altaita!
Maisemat kaikkialla ympärillämme olivat henkeäsalpaavat.
Kun aurinko päätti näyttäytyä, ilma lämpeni tuntuvasti ja maisemat muuttuivat vielä kauniimmiksi ja meri syvemmän siniseksi
Lopuksi kiipesimme vuorenrinnettä ylös (polkua pitkin) katselemaan maisemia näköalatasanteelta ja nauttimaan maapähkinävoileivistä.
Agaeteen pääsee Las Palmasin San Telmo -linja-autoasemalta. Bussimatka kestää aika kauan, sillä bussi kiertelee kaiken maailman pikkukylät. Bussi maksaa 4,40€/suunta, enkä valitettavasti muista bussinumeroa. Suosittelen kuitenkin käymään, jos Gran Canarialle koskaan päädytte! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥